  |
|
|
Pyhän Birgitan juhlavuosiseminaari avasi syyskauden, ja syksy jatkuu niin kotimaisilla kuin kansainvälisilläkin esityksillä. Myös Dies Medievales 2004 on valmisteilla, ja Mirator-yhteistyökumppanimme julkaisee uutta aineistoa. Syksyn suunnitelmat, samoin kuin Glossae-lehden sisältö, osoittavat, että Glossa ry:n yhteydet ovat laajentuneet. Toivonkin, että tämä kehitys näkyy ensi vuosina yhä monipuolisempana toimintana.
Toimintaa voi tulla edelleen linjaamaan syyskokoukseen, jossa tyypilliseen tapaan valitaan Glossan uusi hallitus. Uutta energiaa ja ideoita tunnetusti kaivataan aina, oli kyse sitten tapahtumien toteuttamisesta tai uusista artikkeli- ja tietopaketeista Glossae-lehteen.
Aktiivista syksyä!
Hejsan!
Hösten inleddes med Heliga Birgittas jubileumsårsseminarium och under följande månader har vi både nationellt och internationellt program. Dies Medievales 2004 planeras redan ivrigt och vår samarbetare, Mirator, publicerar nya artiklar. Det syns i programmet och denna tidskrift, att Glossa r.f. har utvidgat sitt samarberte, och jag hoppas att detta hjölper oss att organisera mångsidigt program under följande år. Snart är det dags för höstmötet; kandidater till den nya styrelsen är välkomna. Skriv också gärna till Glossae och sänd information om vad som pågår i olika institutioner!
Med aktiva hösthälsningar,
Anu Lahtinen, Glossa ry:n puheenjohtaja, Glossa r.f.:s ordförande
Väitöskirjan tekijän status on epäselvä niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa - onko hän opiskelija vai tutkija, ja missä määrin hän tarvitsee ohjausta ja koulutusta? Suomessa jatkokoulutus merkitsee usein oppiaine- tai laitoskohtaisia yleisseminaareja, joiden anti on vaihtelevaa. Toki teemaseminaarejakin järjestetään, mutta harvemmin valtakunnallisia, jatkokoulutukseen keskittyviä tilaisuuksia tai kursseja.
Alankomaissa 4-vuotinen tutkijakoulutus on suunniteltu siten, että aloittaja tavallaan kasvaa opiskelijasta tutkijaksi. Kahtena ensimmäisenä vuotena koulutettava osallistuu useisiin seminaareihin ja kursseihin, ja tällöin hänen palkkansa on suhteellisen pieni. Kaksi jälkimmäistä vuotta (joiden jälkeen tavallisesti seuraa epävirallisia, sekavasti rahoitettuja viimeistelyvuosia) ovat paremmin palkattuja ja niiden aikana väitöskirjaa työstävä keskittyy enemmänkin itse tutkimuksen työstöön.
Alankomaisten yliopistojen tarjoama tutkijakoulutus on vaihtelevaa kuten suomalainenkin, mutta siinä on puolensa: tutkijaseminaariin osallistuvat ovat samassa vaiheessa tutkimustaan, ja täysipäiväisen rahoituksensa ansiosta he voivat osallistua päiväsaikaan järjestettäville kursseille - Suomessa taas tutkimusseminaarit järjestetään usein illan iloksi, ajankohtina jolloin ihmiset ehkä ovat vapaita muista velvoitteistaan mutta usein myös päiväntyön jo ryydyttämiä.
Myös valtakunnalliset erikoiskurssit - ainakin keskiajan tutkimuksen osalta - vaikuttavat lupaavilta. Yleisten seminaarien sekä tekniikkaa korostavien kurssien lisäksi valtakunnallinen Onderzoekschool Medievistiek järjesti lukuvuonna erityiskursseja keskiajan tutkimuksen jatko-opiskelijoille. Noin kaksikymmentä osanottajaa osallistui keväällä Utrechtissa järjestetylle, nelipäiväiselle kurssille Moderne medievistiek - Modernia keskiaikaa.
Kurssin oheismateriaalina luettiin Hans-Werner Goetzin saksankielinen teos, kattavaan katsaukseen pyrkivä Moderne medievistiek (josta ilmestyy kirja-arvostelu Mirator-nettijulkaisussa, ks. http://cc.www.jyu.fi/~mirator) sekä joukko artikkeleita, jotka käsittelivät alankomaalaisia keskiajan tutkimusta - niin kirjallisuuden, arkeologian kuin historiankin tutkimusta. Kirjaa ja artikkeleita luettiin osissa kutakin tapaamista varten. Kolmen tunnin mittaisiin tapaamisiin osallistui myös vetäjä sekä kaksi professoritason alustajaa, jotka käsittelivät keskiajan tutkimuksen suhdetta muihin tieteisiin ja tapahtuneeseen muutokseen.
Erityisen hyödyllistä oli se, että kaikki perehtyivät yhdessä samoihin teoksiin. Luettuja tekstejä ja alustuksia purettiin alustusten sekä etukäteen listattujen kysymysten kautta, ja niissä käsiteltiin niin tutkimuksen suuntia kuin profession tulevaisuutta. Huolenaiheena esitettiin keskiajan mahdollinen syrjäytyminen "orkidea-alaksi", johon on vaikea enää rekrytoida väkeä, jos pohjatietoja ei anneta perustutkinnon yhteydessä. Pohdittiin myös keskiajan tutkimuksen suhdetta populaarijulkisuuteen, jossa keskiaika esiintyy alati pimeänä ja synkkänä.
Alankomaalaista ja suomalaista tutkimustraditiota yhdistää se, että molemmilla on ulkopuolelle jäämisen kokemuksia. Tästä tulikin puhetta myös Goetzin kirjaa käsiteltäessä: että muut kuin saksan- ranskan- tai englanninkieliset tutkimukset tai ko. alueita koskevat tutkimukset ovat harvemmin päässeet mukaan. Miten "pienten kielialueiden" tutkimus voisi päästä paremmin laajaan tietoisuuteen, on aina hyvä kysymys.
Alankomaalaiset jatkokoulutettavat olivat hiukan arkoja puhumaan, ja tilannetta ehkä hankaloitti se, että jotkut vetäjistä olivat todellakin moderneja sanan vanhahtavassa merkityksessä, kun koulutettavista osa oli jo siirtynyt jälkimoderniin. Mutta kaikkinensakin tapaamiset olivat antoisia, toivat yhteen eri yliopistojen nuoria keskiajan tutkijoita ja antoivat ulkomaalaiselle vierailijalle aavistuksen siitä, miltä villi pohjola näyttää sellaisen maan näkökulmasta, missä medievistitkin voivat tutkia äidinkielellään kirjoitettua keskiajan kirjallisuutta. Eräs kurssin alussa esitetyistä lämmittelykysymyksistä oli näet seuraava: Onko Skandinavia osa keskiajan Eurooppaa?
FM Anu Lahtinen
Kansainvälinen saagakonferenssi järjestettiin nyt 12. kerran ja tällä kertaa Bonnissa Saksassa. Konferenssi järjestetään joka kolmas vuosi ja se kokoaa eri alojen tutkijoita, joiden tutkimus käsittelee tai sivuaa islantilaisia saagoja ja Pohjoismaiden viikinkiaikaa tai keskiaikaa. Konferenssin pääteemana oli tänä vuonna ”Scandinavia and Christian Europe”. Osallistujia oli n. 170 ja workshoppeja oli 11.
Konferenssin avajaisissa puhuivat konferenssin isäntä professori Rudolf Simek, Bonnin yliopiston rehtori Klaus Borchardt, humanistisen tiedekunnan dekaani Georg Rudiger ja Islannin lähettiläs Jón Egill Egilsson. Konferenssi eteni siten, että yhteisen esitelmän jälkeen workshopit toimivat rinnakkain kahdessa sessiossa aina iltaan saakka ja näin tapahtui myös tiistaina. Keskiviikko oli retkipäivä, jolloin oli mahdollista osallistua järjestetyille retkille. Torstaina ja perjantaina workshopit pidettiin kolmessa rinnakkaisessa sessiossa. Esitelmien suuri määrä aiheutti tietenkin valinnan vaikeutta siinä, mitä esitelmää menisi kuuntelemaan.
Ensimmäisen yhteisen luennon piti Geraldine Barnes aiheenaan ”The drama of faith west of Iceland”. Esitelmä käsitteli Grönlannin kristillistämistä ja syitä siihen, miksi islantilaiset menivät Grönlantiin. Barnes totesi, että arkeologiset todisteet eivät viittaa siihen, että Grönlantiin muuttaneet islantilaiset olisivat olleet pakanoita. Niinpä voidaan kyseenalaistaa saagojen esitys siitä, kuinka kristinusko tuli Grönlantiin, jos maahanmuuttajat olivat jo Grönlantiin mennessään kristittyjä. Ármann Jakobsson puhui esitelmässään ”Two Ladies at Þváttá and ’History from below’ in the Fourteenth Century” siitä, kuinka naiset saivat 1300-luvulla kirjoitetussa traditiossa roolin Islannin kristillistymisessä.
Iltapäivällä ruotsalainen arkeologi Anders Andrén kertoi kirkkojen ja rituaalipaikkojen sijainnista. Andrén esitti, että 1800-luvulla syntynyt käsitys siitä, että kirkot on rakennettu pakanallisille rituaalipaikoille, ei aina pidä paikkansa. Uuden käsityksen mukaan kristilliset kirkot edustivat jotain aivan uutta, ja siksi niitä ei suinkaan aina rakennettu vanhoille palvontapaikoille. Näistä palvontapaikoista tai rituaalipaikoista ei tiedetä oikeastaan paljoakaan eikä arkeologiakaan ole pystynyt valaisemaan tilannetta. Kuitenkin tiedetään, että jonkinlaisia rituaalipaikkoja on täytynyt olla. Lundin läheltä on löydetty rakennuksen jäänteet, jonka ympärillä oli paljon eläinten luita. Sisältä talosta löydettiin mm. malja, ja talo on rakennettu useaan otteeseen uudestaan. Epäiltävästi rakennus on toiminut rituaalipaikkana. Arkeologeja on myös askarruttanut se, että miesten käyttämiä aseita on löydetty vesistöistä, mutta naisten koruja taas soista. Öölannissa on tutkittu kirkkojen sijaintia ja niiden suhdetta vanhoihin pakanallisiin kalmistoihin. Tulos oli, että suuri osa kirkoista oli sijoitettu vanhoille pakanallisille paikoille, mutta useiden kirkkojen suhdetta ympäristöön ei osattu selittää. Ensimmäinen konferenssipäivä huipentui illalla cocktailtilaisuuteen, jonka järjestivät kaikkien Pohjoismaiden lähetystöt Schloß Poppelsdorfissa.
Tiistaina Roberta Frank alusti aiheesta ”Málsháttakvæði: A Norse Poem from Medieval Orkney”. Iben Skibsted Klæsøe käsitteli kristinuskon vaikutusta tanskalaisessa esineistössä esitelmässään ”Christian Influences in Art and Artefact in Early Viking Age from AD 800 to 1000”. Kristinusko näkyi esineissä mm. ristikuvioina skandinaavisten symbolien joukossa. Terry Gunnellin esitelmä jatkoi rituaalisten paikkojen aiheesta (”Höf, höll, goð(ar) and dvergar. Ritual Space in the Pagan Icelandic Skáli”). Gunnell tarkasteli Islannin pakanallisen ajan rituaalipaikkoja ja totesi, että Islannista ei ole löytynyt muun Skandinavian tavoin jäänteitä rituaaliseen tarkoitukseen osoitetuista rakennuksista. Onkin oletettavaa, että Islannissa rituaalin keskittyivät goðin taloon. Tämä tarkoittaisi sitä, että yhdellä rakennuksella oli useita merkityksiä. Asuinrakennus saattoi tarvittaessa muuttua rituaalipaikaksi. Kulttia on voitu harjoittaa myös ulkona, mutta sittemmin se siirtyi sisätiloihin ja goðin taloon. Tämä vahvisti goðin asemaa entisestään. Tiistai-iltana konferenssin osallistujat kuljetettiin bussilla Kölniin tutustumaan taidenäyttelyyn, joka esitteli keskiaikaista taidetta rinnan nykytaiteen kanssa.
Torstaina yhteisen luennon pitivät Margaret Clunies Ross ja Tarrin Wills, jotka kertoivat skaldirunojen editointiprojektin edistymisestä. Runojen editointiin kuluu vielä muutamia vuosia. Ne julkaistaan sekä sähköisessä muodossa, että useampana painettuna niteenä. Tekstit käännetään englanniksi ja niiden sisältämät kenningit puretaan ja selitetään. Projektilla on omat nettisivut osoitteessa: skaldic.arts.usyd.edu.au.
Oma esitelmäni käsitteli finnien muukalaisuutta Snorri Sturlusonin Heimskringlassa (”Alienness in Heimskringla: Special Emphasis on the Finnar”). Tarkastelin esitelmässäni finnien kuvauksia Heimskringlassa ja sitä, missä määrin kuvat heijastavat todellisuutta. Yhteenvetona voidaan sanoa, että Snorrilla oli ilmeisesti vain toisen käden tietoa finneistä. Finnien kuvaukset liittyvät lähinnä saamelaisiin, mutta ainakin yhdessä tapauksessa (Olavi Pyhän saaga kpl 9) finnit voidaan yhdistää nykyisen Suomen alueella asuneisiin ihmisiin. Finnien kuvauksissa on havaittavissa pohjoismaista traditiota, mutta myös kristinuskon vaikutteita, mikä ilmenee siten, että finneistä annettu kuva on varsin negatiivinen. Kirkko halusi kieltää jäseniään olemasta tekemisissä pakanallisten finnien kanssa ja Norjassa jopa laki kielsi olemasta yhteydessä finneihin.
Perjantain yhteisen luennon piti John McKinnell aiheenaan Völuspá ja pääsiäisen vietto. McKinnell totesi, että kristinuskon vaikutus näkyy myös Völuspássa. On mahdollista, että sen kirjoittaja on ollut katekumeeni. Agneta Ney jatkoi marginaalisuuden teemalla (”Bortom heder och ära. Människor i marginalen i nordisk medeltid”). Ney otti esiin Bayeux’n seinävaatteen reunoilla esiintyvät ”marginaaliset” hahmot ja pohti niiden merkitystä. Sverre Bagge esitelmöi Norjan uudesta huippuyksiköstä, Centre for Medieval Studies (CMS). Se aloitti toimintansa tämän vuoden alussa ja sen tarkoituksena on selvittää pohjoisen Euroopan integroitumista muuhun Eurooppaan keskiajalla. CMS:n nettisivut ovat osoitteessa www.uib.no/cms. Perjantai-iltana konferenssin osallistujat pääsivät illallisristeilylle Rein-joelle.
Lauantaina 2.8. konferenssi päättyi Saga Societyn kokoukseen, johon oli valittu kustakin osallistuja maasta yksi edustaja. Kokous vahvisti seuraavaksi kokouspaikaksi Durhamin Englannissa v. 2006. Tulevaa konferenssia isännöi John McKinnell. Alustavaksi teemaksi ehdotettiin ”The Vikings in the British Isles”. Seuraavaksi käsiteltiin ehdotuksia vuoden 2009 kokouspaikaksi. Ehdolla olivat Madicon (Wisconsin), Moskova ja Uppsala. Kolmantena asiana käsiteltiin Saga Societyn siirtymistä virtuaaliseen muotoon. Saga Societylla on nettisivut osoitteessa www.sagasociety.org, mutta sivuilla ei ole toistaiseksi vielä sisältöä. Sivuja ylläpitää Matthew Driscoll. Sivuille tulee tietoa saagakonferensseista, lista jäsenistä sekä projekteista ja julkaisuista.
FM Sirpa Aalto
Toronton yliopiston Keskiajantutkimuskeskus (Centre for Medieval Studies, www.chass.utoronto.ca/medieval/)
Toronton yliopiston Keskiajantutkimuskeskuksen (CMS) ainutlaatuisuus jatko-opiskelupaikkana tulee esiin monin tavoin. Ensimmäinen asia johon uusi tohtoritutkinto-opiskelija vuonna 1999 kiinnitti huomion oli laitoksen koko: vuosittain opiskelijaksi otetaan noin kaksikymmentä uutta maisteritutkinto-opiskelijaa (yksi tai kaksivuotinen ohjelma) ja noin kymmenen uutta tohtorikoulutettavaa (keskimäärin kuuden vuoden ohjelma). Nämä kahdeksankymmentä opiskelijaa voivat konsultoida niitä yli sataa tutkimus- ja opetushenkilökuntaan kuuluvaa professoria, jotka työskentelevät useilla, perinteisimmillä laitoksilla kolmella eri kampusalueella, ja joiden erityisintresseihin kuuluu jokin keskiajantutkimuksen näkökulma. Keskiaikalaisten yhteisö yliopiston sisällä nousee yli kahdensadan kun mukaan otetaan vielä perinteisten laitosten sisällä opiskelevat, keskiaikaan erikoistuvat jatko-opiskelijat
Myös tutkimuksen resurssit ovat erinomaiset. CMS on alusta alkaen toiminut läheisessä yhteistyössä Pontifical Institute of Mediaeval Studies:in (PIMS) kanssa. Opiskelijoiden yhtenä keskeisimmistä etuuksista on mahdollisuus käyttää rajoituksetta PIMS:in keskiaikaan erikoistunutta kirjastoa, jonka yli 100 000 kirjaa on aina paikalla. Tämän lisäksi kirjastolla on kattava 20 000 rullan mikrofilmikokoelma, joka on kasvanut pääasiassa sekä lahjoitusten että tietoisen kehittämisen kautta (kotisivu: http://www.pims.ca/overview.html).
Sekä maisteri- että tohtorikoulutusohjelman kulmakivenä on latinan kieli. Jokainen uusi jatko-opiskelija aloittaa ensimmäisen lukuvuoden maisteri ja tohtoritason latinan kielen kokeilla, joiden avulla määritellään kunkin opiskelijan taso (uteliaille esimerkkikokeita löytyy CMS:in kotisivuilta). Koska harva opiskelija tulee ohjelmaan riittävän latinan kanssa, lukuvuoden aikana suoritetut latinan kurssit toimivat kaikkia yhdistävänä tekijänä. Muutoin opiskelijat ovat vapaita suorittamaan tutkintoon vaadittavat kurssimäärät omien mieltymystensä mukaan. Perinteisiä vaihtoehtoja ovat historia, filosofia, palaeografia ja editoiminen sekä lisäksi valikoima eri kieliä ja kirjallisuuksia: muinaisnorja, muinaisenglanti, mutta myös muinaisranska, muinais- ja keski-iiri, muinaiskymri, oksitaani, katalaani, keskiyläsaksi, viimeisimpänä tulokkaana keskiajan arabian kieli.
Laitosten välinen yhteistyö tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuden saada kokemusta muidenkin oppiaineitten kuin CMS:in oman lempilapsen, latinan kielen ja kirjallisuuden opiskelusta ja opettamisesta. Historian ja englannin laitokset tarjoavat vuosittain useita opetusassistentuureja CMS:in opiskelijoille, ja yliopistossa käynnissä olevissa, keskiaikaan liittyvissä erikokoisissa projekteissa on lähes poikkeuksetta muutama jatko-opiskelija mukana. Pitempiaikaisista projekteista mainittakoon Dictionary of Old English (DOE), Records of Early English Drama (REED) sekä Documents of Essex England Data Set (DEEDS) - näihin ja muihin projekteihin löytyy linkit CMS:in kotisivuilta. CMS:in vuosittainen konferenssi kouluttaa jatko-opiskelijoita akateemisen maailman tältäkin osin. Viimeisen kolmen vuoden aikana useat CMS:in opiskelijat ovat lisäksi olleet aktiivisessa osassa luomassa uutta kiertävää yliopistojen välistä jatko-opiskelijoiden konferenssia (Vagantes, kotisivu: www.vagantes.com), jonka ensimmäisinä isäntinä ovat olleet Harvard ja Toronto, ja joka on seuraavan kerran Cornellin yliopistossa.
Muita CMS:in keskeisiä ominaisuuksia ovat kansainvälisyys, sosiaalisuus ja kommunikoinnin helppous. Opiskelijat tulevat pääsääntöisesti eri puolilta Pohjois-Amerikkaa (Kanada ja USA), joskin joka vuosi tulee myös muutama valtameren ylittäjä (Irlanti, Englanti, Israel, Italia, Australia ja Ranska allekirjoittaneen opiskeluaikana). Koska valtaosa opiskelijoista tulee Toronton ulkopuolelta ja saapuu ilman sosiaalista tukiverkostoa, on CMS ottanut tehtäväkseen järjestää erilaisia sosiaalisia tapahtumia ympäri vuoden erakkouden välttämiseksi. Nämä epämuodolliset kokoontumiset luovat rennon, avoimen ja ystävällisen ilmapiirin, joka säilyy usein myös opiskelijoiden valmistuttua ja muutettua eri puolille maailmaa. Keskustelu tieteitten välisten rajojen yli on mutkatonta ja kontaktien solmiminen on helppoa kun ensitapaaminen on usein tapahtunut sosiaalisissa merkeissä.
Paradoksisesti tämä sosiaalisuus ja CMS:n suuruus on aiheuttanut toistaiseksi kokemukseni ainoan negatiivisen vaikutuksen: kotimaisten yhteyksien säilyttäminen tai uusien solmiminen on osoittautunut odotettua hankalammaksi. Viikonloppumatkat Suomen, tai edes eurooppalaisiin konferensseihin tuntuvat turhan kalliilta, kun lähialueet tarjoavat yhtä lailla mahdollisuuksia ammatillisten kontaktien solmimiseen. Myös oman paluun mahdollisuus aiheuttaa epävarmuutta - mitkä mahdollisuudet minulla on työllistyä Suomessa saatuani perinteisen pohjois-amerikkalaisen koulutuksen ei-perinteisellä laitoksella kotimaisten kontaktien ja järjestelmän ulkopuolella?
Kirjoittaja on valmistunut Tampereen yliopistosta ja valmistelee parhaillaan väitöskirjaa Toronton yliopiston keskiajantutkimuksen keskuksessa keskiaikaisista saarna- ja opetuskirjallisuuden aakkosellisista hakuteoksista.
FM Tuija Ainonen
Den 24 April bordade 44 medeltidsintresserade Sverigebåten för att resa till den forna västra rikshalvan för att bekanta sig med kvarlämningar från medeltiden. På det gedigna reseprogrammet fanns sevärdheter ända från Östra Götaland ända ner till Skåne.
Att resan var efterlängtad bevisar redan det stora deltagarantalet. Eftersom vi var en så stor grupp krävdes det en tvåvåningsbuss för att transportera oss alla och det tog tid för alla att samlas till en trupp, att besöka toaletter och få sin mat... Ändå är det inte enbart negativt med ett så stort sällskap, eftersom t.o.m. en som sysslat lite längre med medeltidsarkeologi säkert lärde känna något nytt ansikte bland deltagarna. Att det fanns en hel del nya ansikten åtminstone för mig berodde antagligen också på att det fanns folk med olika bakgrund och bl.a. en glädjande mängd av amatörarkeologer hade vågat sig med.
Som reseledare fungerade Markus Hiekkanen och Kari Uotila, vilket inte kunde ha varit bättre med tanke på alla de kyrkor och borgar och fästningar som sågs, då de med sin stora sakkunskap kunde berätta mycket om respektive områden. Dessutom höll de humöret uppe på alla andra med sin humor.
Redan på det första stället vi stannade vid, Vreta kyrka och klosterruin, träffade vi Göran Tagesson, som i Östra Götaland fungerade som vår guide. Vreta klosterruin har grävts ut i början av 1900-talet och sedan har en stor del av murarna lämnats synliga. Tyvärr finns det inga rapporter från flera av utgrävningarna. P.g.a. att man kan i murarna se drag från benediktinerbyggnader så antar man att klostret börjats bygga till benediktinerkloster men att sedan cistercienserna tagit över. Klostret hör ihop med Stenkilsätten, som donerat marken till klostret. Göran Tagesson framhöll att grundandet av ett kloster kan ha varit tänkt för att ha bättre möjlighet till kungakronan.
I Linköping var Göran Tagesson i sitt esse som guide, eftersom han nyligen disputerat på temat (vår reseledare Markus Hiekkanen var opponent). Därför kunde vi ingående bekanta oss med de nyaste rönen om hur stadsutvecklingen gått till. Förutom att bekanta oss med den medeltida staden så hann vi se på Östra Götalands länsmuseums utställning ”Europabilden av Birgitta”. Utställningen visar hur man avbildat Birgitta i konsten från medeltiden till nutid. Ny utställningsteknik var använd, t.ex. ”ljudbrunnar” och kartor med blinkande ljus, men tekniken stred (i min åsikt) med det medeltida materialet. Ljuspunkten i utställningen var Niccolo di Tomasos målning från Vatikanen i vilken Birgitta finns avbildad. Denna målning dateras till 1373-1375 och är möjligtvis den enda, som målats av någon som kan ha sett Birgitta medan hon ännu levde. I Linköping övernattade vi.
Nästa dag började med ett motsatspar av makt: den religiösa makten (Kronobergs biskopsslott) och den adliga (Trolleättens adelsresidens Bergkvara). Dessa ligger en bit utanför Växjö. Kronobergs ruin, som ligger i Helgasjön, har forskats arkeologiskt på 1930-talet. Mest minnesvärt med slottet var det runda tornet från 1300-talet som kan jämföras med det från Raseborg. Bergkvara däremot har aldrig utforskas arkeologiskt och står majestätiskt vid en sjös stand, ännu idag i flere våningar (ursprungligen antingen 6-7 stycken med en yta av 300 m2 per våning!). Växjö stad i sig själv gjorde inget stort intryck eftersom den på 1600-talet totalt förändrats. Stadens medeltid är också en av de mindre kända p.g.a. att utgrävningar ej gjorts i större utsträckning. Vi besökte domkyrkan i Växjö, som också byggts om. I kyrkan hade man lyckats kombinera det medeltida med modernt (t.ex. Bertil Valliens glaskonst).
I Lund bekantade vi oss med staden under Markus Hiekkanens ledning. Rundturen förblev kortare än vad den kunde ha varit p.g.a. att det var svinkallt och det gällde att hela tiden hålla sig i rörelse för att hålla uppe värmen. I Lund har många stora kända utgrävningar utförts t.ex. PK-banken i Lund och Thule-utgrävningen bara för att nämna ett par. Övernattningen skedde i Malmö och då det funnits många önskemål till att spendera mera tid i Lund, bl.a. för att se på museet Kulturen så lämnades det planerade besöket av Malmö. En del av resedeltagarna, jag inberäknad, beslöt sig då för att ta en titt på staden ”by night” på egen hand. Kvällens mest minnesrika stund var att sitta på ett av de medeltida torgen på en uteterrass med värmeelement och parasoll medan det ”utanför” var kallt och regnade.
Under resan i Sverige hann vi också med en del förhistoriska fornlämningar. Från bussfönstret bongade vi Uppåkra, en av de största utgrävningarna från äldre järnålder medan vi vid Ale stenar tog mera tid på oss. För en gångs skull var vädret också med oss och vi fick njuta av denna skeppssättning från yngre stenåldern (ca 70 x 20 meter stor) i sol och blåst (Ales stenar ligger på ett ställe var det antagligen alltid blåser eftersom en slätt slutar här genom att stupa tvärbrant ned mot en smal strandremsa).
Glimmingehus syns också vida på Skånes platta mark. Detta är ett märkvärdigt välbevarat adelsresidens i fyra våningar byggt i sten och som har många olika sorters försvarskonstruktioner. Dessa konstruktioner har aldrig behövts användas för krig har aldrig utkämpats på detta ställe. Vid arkeologiska undersökningar på 1990-talet har man kunnat visa att det på platsen funnits rester av ett stormanshus från 1300-talet som rivits för att kunna uppföra den nu stående byggnaden år 1499 (dateringen enligt en inskription). Underligt nog var byggnadsättet föråldrat och man antar därför att det varit någon sorts vurm på riddarromantik som är förklaringen till det. På 1930-talet har vallgraven undersökts arkeologiskt och fynden pekar på ett mycket exklusivt hushåll. Tyvärr fanns mycket litet av dessa fynd att se då utställningen var under ombyggnad.
Däremot mera fynd än man kunde tänka sig gick det att se i Kulturen, då vi returnerade till Lund. Då man känner till den mängd föremål, som hittats inom Finland så kan man säga att redan enbart från Lund (var det ändå grävts mycket stora arealer) finns det mera. Och detta trots att man antagligen valt ut enbart de finaste fynden! Jag hoppas att vi någon gång kan få i stånd med en likadan utställning i Finland!
I Jönköping övernattade vi enbart och följande dag fortsatte den längsta färdsträckan med en annan buss, eftersom vår dubbeldäckare måste in på service. Detta är helt enligt Murphys lag, men det hjälpte också till att göra en mera intensiv stämning då gruppen inte var delad på två våningar som annars.
Sedan var vi tillbaka i Götaland, var vi under Göran Tagessons ledning bekantade oss med Alvastra kloster, som grundats år 1143 och byggts enligt cisterciensisk modell. Under 1920-50-talen undersöktes klostret arkeologiskt och murarna lämnades synliga så att man i dag med lite fantasi enkelt kan se hurudant klostret varit. Vi fick också veta att det nu finns ett försök att sammanställa det enorma forskningsmaterialet eftersom Elisabeth Regner åtagit sig att bearbeta fyndmaterialet, som består av uppemot 50 000 fyndpåsar!!! Mycket nära Alvastra vid Omberget tittade vi på en annan intressant kyrklig lämning, dvs. resterna av en rotundakyrka (det finns ett dussin av denna sorts kyrkor i Sverige) eller välvd krypta. Enligt Göran Tagesson daterar man lämningarna till 1100-talets första hälft och runt kyrkan finns en tidigare kyrkogård med otaliga begravningar. Inne fanns det också rester av gravar med s.k. Eskilstunahällar. Eskilstunahällarna är stenhällar, som dekorerats med ornamentik och som kan ha runinskrift på sig. Dessa har i flera byggnader återanvänts som byggnadsmaterial. Hällarna, som dateras till 1000-talet är aktuella eftersom en stor inventering för att kunna studera alla har satts i gång i Sverige.
På vägen till Vadstena stannade vi i Rogslösa för att se på kyrkan, som byggts på 1100-talet. Mest minnesvärd var kyrkans magnifika dörr med beslag, som avbildande en jaktscen, från nästa århundrade. I Vadstena kunde man lätt ha spenderat mera tid, men som alla vet så väntar inte färjan hem. Vi var därför tvungna att nöja oss med ett skrap på ytan. Vi hann ändå se Bjälbo-släktens palats som var en av de första byggnaderna att byggas i tegel i Sverige på 1200-talet. Detta palats donerades senare till Birgittas klosterorden (klostret invigdes 1384) och fungerade som nunnornas byggnad. Birgittinerkyrkan däremot byggdes inte i lika lyxigt material enligt Birgittas önskningar (också i tegelpalatsets utseende förändrades för att få det mindre luxuöst). Kyrkan är mycket avskalad och påminner mycket om den lutherska kyrkan i det hänseendet. Också i Vadstena verkar har man blivit biten av DNA-boomen, eftersom man beslutit sig för att försöka utreda ifall de extra benen i Birgittas sarkofag faktiskt hör till hennes dotter, som det sägs. Förrän vi satt oss i bussen för den sista biten till hamnen så hann vi snabbt besöka Vadstena slott, som började byggas år 1545. I slottets turistinformation har man lämnat framme tomtmarkeringarna, som man funnit vid arkeologiska grävningar.
Förutom dessa ”utannonserade” sevärdheter fick vi dessutom som bonus se Sverige från en sådan vinkel, som kanske inte är så vanlig: vi fick nämligen bekanta oss med hur de Svenska moderna städerna ser ut då det i allmänhet tog sin lilla tid för busschauffören att hitta våra hotell för natten…
Som sammanfattning kan man säga att det blev relativt mycket monumental kultur vi såg på, och att de arkeologiska fynden hamnade litet mera i skymundan för att de inte fanns utställda. Då man i efterhand betraktar vårt program kan man se genomgående teman: maktens landskap, den heliga Birgitta och den medeltida stadsbildningen. Den heliga Birgitta passar just nu bra som tema, när vi firar Birgittas jubileumsår, men det var synd att vi inte hade med oss Glossa-aktiven Eva Ahl, som säkert kunnat berätta en hel del intressant om Birgittas omgivningar i Sverige. Maktens landskap är något som man sysslat med mycket i Sverige och har att göra med den kognitiva arkeologins frammarsch där. I Finland är vi i de flesta fall teoretiskt efter Sverige, varifrån alla nya trender sprider sig till Finland. Kanske just därför var det lite synd att vi inte bekantade oss med flera svenska arkeologer, som kunnat presentera sina nyaste rön. Detta är ändå inte reseledarnas fel, eftersom vår resa råkade sammanträffa med diverse tillställningar för de svenska arkeologerna.
Sällskapet för medeltidsarkeologi i Finland planerar redan sin nästa resa, som kommer att gå till Latvien under våren. Resan organiseras i samarbete med Rosentalz-sällskapet och ifall någon Glossa-aktiv blir intresserad så är det bara att följa SKAS-tidningen om mera information. I samma tidskrifts nummer 2/2003 finns det dessutom en mera uttömmande reseberättelse om Sverigeresan skriven av Tanja Ratilainen och Mervi Suohonen. Ni som blev intresserade av sevärdheterna i artikeln kolla också: www.utu.fi/hum/arkeologia/muutaindex.htm var det finns information om ställena.
HuK Helena Anttila
Konferensen organiserades av professor Ditlev Tamm (rättshistoria) från Köpenhamns universitet.
Valet på konferenstemat var mycket lyckat: till min stora häpnad deltog över fyrtio mestadels nordiska historiker, kyrkohistoriker och rättshistoriker i konferensen. Detta torde kunna tolkas så att det fanns en viss beställning för en omvärdering av de nordiska medeltidslagarna. Dessutom var det speciellt trevligt att märka att bland deltagarna fanns ett tjugotal doktorander: detta kan båda gott för den nordiska framtida medeltidsforskningen.
Konferensens syfte var alltså att omvärdera de nordiska medeltidslagarna och försöka bedöma vad som kan anses vara “nordiskt” och vad som kan anses vara “importvara”, m a o produkt av den medeltida receptionen av utländsk rätt (i första hand kanonisk och romersk rätt). Konferensen ämnade även granska de nordiska medeltidslagarna som ett allmäneuropäiskt fenomen med internationella paralleller och i sin medeltidsrättsliga kontext till skilnad från en kanske mer traditionell synvinkel som ser den nordiska rättsliga utvecklingen mer isolerad.
Jag lyfter fram vissa föredrag som kanske intresserar läsarna; resten listar jag nedan. Meningen är att alla publiceras i en bok som borde ges ut år 2004. Dessutom blev en grupp nordiska doktorander som intresserar sig för medeltidslagarna inspirerade att träffas mer informellt i Oslo i oktober 2003.
Ditlev Tamm (Köpenhamn) öppnade konferensen genom att beskriva medeltidslagarnas roll i den nordiska traditionen. Tidigare ansåg man medeltidslagarna vara ett bevis på nordisk särpregel och rättslig kultur på hög nivå. Detta romantiska tankesätt av den nordiska ”urrätten” har fått ge vika för synen att de speglar snarare en allmän europeisk rättslig tradition. Tamm representerar själv ståndpunkten att de nordiska medeltidslagarna är mer eller mindre i sin helhet kompilationer av ny lagstiftning med mycket få spår från äldre tider. Tamm konstaterade att samtidigt som de nordiska lagarna är mycket nordiska är de en del av det gemensamma europeiska rättsliga arvet.
Peter Landau (München) diskuterade receptionen av den kanoniska rätten i Norden. Han poängterade att särskilt i Norge och Danmark hade den kanoniska rätten en stor inflytelse från och med 1100-talet genom klostren – som ofta grundades av utlänningar – och påvliga legater. Speciellt nära var relationerna mellan England och Norge i slutet av 1100-talet: i några fall blev även norsk provincialrätt inkorporerad i Liber Extra via England. Först kom dessa kanoniska rättsliga influenserna från England och Frankrike men senare direkt från Bologna, det medeltida Europas “rättsliga vallfartsort”. Paradoxalt nog tillämpades den kanoniska rätten på den katoliska världens randområden kanske t o m aktivare än i centralare regioner, anser Landau.
Per Andersen (Århus) förknippade stadgandet av danska Jyske Lov (1241) med tidens kungliga ideologi: kungen var kejsare i sitt eget rike. På grund av detta hade kungen lagstiftande makt – speciellt om rätten var i strid med Guds lag eller naturrätten – men i praktiken krävdes det ofta ändå att folket eller dess representanter godkände den kungliga lagen. Jyske lov var präglad var samma ideologi som samtida lagarna i Sicilien och Aragonien: Jyske Lov innehåller nordiska element, men dess ideologi och systematik är europeiska. Andersen påpekar att förutsättningen för att kungen kunde överhuvudtaget stifta riksomfattande lagar var att de centrala maktstrukturerna redan var tämligen stabila. Särskilt viktig var rollen av adeln. Kung Valdemar II Sejr av Danmark hade planerat att Jyske Lov skulle bli lagen för hela Danmark i stället för enbart Jylland och denna riksomfattande roll hade den även i ungefär fyra årtionden tills kung Erik Glipping var tvungen att göra eftergifter åt adeln.
Till slut en varning: våra västnordiska kolleger brukar ofta generalisera att det som gäller för utvecklingen i Norge, Danmark eller Island stämmer automatiskt även för Sverige och Finland. Denna konferens påminde än en gång om att kronologin i “västra Norden” kan avvika påtagligt från densamma i “östra Norden”. Samma kan man säga om själva utvecklingen. I sin helhet anser jag dock att konferensen var mycket givande och jag ser fram emot den kommande boken och framtida forskning rörande nordisk medeltidsrätt.
De övriga föredragen:
Michael H. Gelting (Köpenhamn): Pope Alexander III and Nordic Laws of Inheritance
Mia Korpiola (Helsingfors): Ecclesiastical Jurisdiction and Reception of Canon Law in the Swedish Provincial Laws: Some Aspects
Lars Ivar Hansen (Tromsö): Kinship in the Medieval Norwegian Laws
Dirk Heirbaut (Gent): The Oldest Laws of the Low Countries: Germanic?
Albrecht Cordes (Frankfurt am Main): German Law, Saxon Law, Germanic Law
Tore Iversen (Trondheim): Roman Law and Property in Medieval Norway
Mario Ascheri (Siena): Some Dark Aspects of Ius Commune
Lars Björne (Åbo): The Medieval Laws in Nordic Legal History in the Seventeenth and Eighteenth Centuries
Jur.lic. Mia Korpiola
mia.korpiola@helsinki.fi
Yhtenä Pyhän Birgitan juhlavuoden tapahtumista järjestettiin syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna seminaari, jossa tarkasteltiin Pyhää Birgittaa ja hänen aikakautta useasta näkökulmasta ja – tapahtuman otsikosta huolimatta hieman löyhemmin – hänen merkitystään Itämeren alueelle. Tilaisuus poikkesi useimmista tämän vuoden kuluessa nähdyistä Birgitta-tapahtumista sikäli, että sen aikana keskusteltiin paitsi juhlakalusta itsestään myös juhlavuoden sujumisesta. Paikalle olikin kutsuttu tutkijoiden ohella myös juhlavuoden suunnitteluun, järjestelyihin ja toteuttamiseen sekä tapahtumista tiedottamiseen osallistuneita niin Suomesta kuin Ruotsista. Niinpä paikalla olivat muiden muassa professorit Päivi Setälä ja Matti Klinge sekä tutkija Eva Ahl Pyhän Birgitan 700-vuotisjuhlatoimikunnasta Suomesta ja projektijohtaja Åse Berglund-E sekä suurlähettiläät Lars Bergquist ja Fredrik Vahlquist Ruotsin vastaavasta toimikunnasta (Sekretariatet för Birgittajubileet 2003 i Sverige). Seminaarin ja ekskursion käytännön toteutuksessa ja onnistumisessa oli kulttuurijohtaja Henry Raskilla hyvin suuri rooli.
Kaksipäiväisen tapahtuman avasi kaikille kiinnostuneille avoin seminaari Hanasaaren kulttuurikeskuksessa Espoossa. Kovin yhtenäistä linjaa päivän aikana kuulluilla esitelmillä ei ollut, vaan teemaa lähestyttiin hyvin vaihtelevista näkökulmista. Toisaalta epäyhtenäisyys oli eduksikin, koska joissain juhlavuoden tapahtumissa Birgittaa on lähestytty kapeista ja hieman anakronistisistakin näkökulmista. Matti Klingen esitelmässä Itämeren ulottuvuus oli selvimmin läsnä, kun taas Alf Härdelin ja Lars Bergquist keskittyivät Birgitan persoonan ja persoonallisuuden käsittelyyn. Nina Sjöberg kertoi Birgitan mies- ja naiskuvasta, ja Päivi Salmesvuori selosti birgittalaisen luostarisäännön syntyhistoriaa. Helena Edgren puolestaan keskittyi tarkastelemaan Naantalin luostarin vaikutusalueen laajuutta Birgitta-veistosten ja birgittalaisten Kristus-kuvien levinneisyyden pohjalta. Koska seminaaria seurasi lähes salin täydeltä kiinnostunutta yleisöä, mielenkiintoisista esitelmistä ja niissä esitetyistä tulkinnoista myös keskusteltiin vilkkaasti. Lopuksi kuultiin tapahtumia puuhanneiden selostus juhlavuoden onnistumisesta – kuten ainakin keskiajan historian tutkijat ovat huomanneet, Birgitta ja hänen mukanaan myös keskiaika ovat olleet näkyvästi esillä kautta vuoden ja sekä Ruotsin että Suomen toimikunnat ovat onnistuneet tavoitteissaan menestyksekkäästi.
Toisena päivänä oli vuorossa tapahtumassa taas Itämeren ulottuvuutta edustava kutsuvieraiden ekskursio Tallinnaan, missä itseoikeutettuina kohteina olivat Suomen suurlähetystö Toompealla, Marientalin eli Piritan birgittalaisluostarin rauniot sekä Vanha kaupunki historiallisine kirkkoineen ja hansa-arkkitehtuurineen. Piritan-vierailun aikana selvisi mahdollinen uusi tutkimuskohdekin: Piritan luostarin historia, jonka selvittäminen edellyttäisi myös arkeologisia kaivauksia ainakin luostarin huonommin tunnetulla munkkikonventin puolella. Ehkäpä tässä olisi lähitulevaisuuden monikansallisen tutkimushankkeen paikka.
Tutkijatohtori Marko Lamberg
Historian ja etnologian laitos, Jyväskylän yliopisto
