  |
|
|
Toisaalla lehdessä on lisätietoa syksyn megatapahtumasta DM2004:stä ja Helsinki Summer Schoolista, joten totean tässä yhteydessä vain painokkaasti, että osallistukaatten. Muuten on luvassa muun muassa seuraavaa:
Tervetuloa kuukausitapaamisiin
Jäsenistön aloitteesta on viritelty kuukausitapaamisia, joista ensimmäinen järjestettiin joulukuussa ja toinen tammikuun 13. päivänä Gustus&Verassa, joka sijaitsee Helsingin yliopiston Topelia-kompleksissa (Fabianinkadun puolella). Jesse Keskiaho alusti Unista ja näyistä (kirkon näkökulmasta) varhaiskeskiajan Länsi-Euroopassa. Paikalla oli hyvin porukkaa ja ilmapiiri oli piristävä, kuten kunnon keskustelupiirissä ainakin.
Tarkoituksena on, että tapaamisia järjestettäisiin jatkossa samassa paikassa samaan aikaan, siis joka kuukauden toisena tiistaina kello 18, mikäli samoihin aikoihin ei osu jotain keskeisempää esitelmätilaisuutta. Hallitus on sopinut järjestävänsä kokouksiaan Gustus&Verassa tuntia aikaisemmin, joten tällä tavoin pitäisi syntymän myös tiiviimpää yhteydenpitoa ja ajatustenvaihtoa hallituslaisten ja muiden jäsenten kanssa. Tervetuloa seuraavan kerran tiistaina 10.2. kuuntelemaan ja keskustelemaan sekä alustamaan omasta tutkimusaiheesta!
Uutta tutkimuskirjallisuutta otetaan arvioitavaksi
Glossae-lehti ja Mirator ottavat mieluusti vastaan arvostelukappaleita uusista keskiajan tutkimuksista ja vähän populaarimmistakin historiaesityksistä. Kappaleita voi toimittaa vaikkapa allekirjoittaneelle, joka vastaa myös Miratorin arvostelukappaleiden kokoamisesta ja toimittaa teokset edelleen arvostelijoille. Yhteystiedot Anu Lahtinen, Suomen historia, Historian laitos, 20014 TURUN YLIOPISTO.
Muilta osin toivotan itse kullekin hyvää keskiajan tuntemuksen vuotta 2004 ja muistutan, että Glossan hallitus ottaa mieluusti vastaan uusia ideoita ja ehdotuksia, artikkeleita ja aloitteita. Erilaisista tapahtumista kannattaa tietysti aina ilmoittaa Glossae-lehdessä ja osoitteessa glossa-list@helsinki.fi.
Parhain terveisin
Anu Lahtinen
Glossa ry:n puheenjohtaja 2004
DM2004 och Helsinki Summer School annonseras i detta numret - jag rekommenderar varmt att alla deltar. Också andra evenemang planeras och ni kan alltid gärna komma med egna synpunkter och idéer för förbättringar. Glöm inte att Glossae publicerar gärna annonser om olika symposier, konferenser och föreläsningar som arrangeras!
Dessutom hoppas jag att så många som möjligt kommer till våra månadsmöten [den andra tisdagen varje månad?] kl. 18 i Gustus&Vera (Helsingfors universitet, Gustus&Vera, som har öppnats i Topelia på Fabiangatans sida). Vi har nu haft två bra möten, jag hoppas att vi ses också den 9 februari. Kom gärna för att lyssna och diskutera, och håll gärna egna små presentationer om era forskningsområden, möjligen också om någon inspirerande publikation e.dyl.
Och sist påminner jag er om att nya böcker kan gärna skickas till Glossae och Mirator för att recenseras. Ordföranden tar dom gärna emot och skickar vidare till kritikerna, adressen är Anu Lahtinen, Suomen historia, Historian laitos, 20014 TURUN YLIOPISTO.
Med vänliga hälsningar,
Anu Lahtinen
Glossa rf:s ordförande år 200
The learned elite, ecclesiastical institutions and economic networks of medieval Europe were strikingly interregional. Northern Europe was gradually integrated into the cultural, social and economic systems of the southern parts of the continent from the ninth and tenth centuries onward. This integration and assimilation were both furthered and attested to by the spreading of Christianity, intertwined structures of power and identity, and economic networks. How did these major changes happen and how were they manifested?
This course provides tools for doctoral students as well as for advanced MA students to analyse these historical phenomena. This is done by discussing the general interpretations on how these processes took place in different parts of northern Europe. The course is further designed to build up analytical and practical skills in working with different kinds of source materials. Thus the course combines macro-level discussions with minute and concrete analyses of various kinds of documents.
course consists of an intensive series of plenary lectures and three workshops led by Finnish and foreign senior scholars. The first workshop, Conquest, Colonisation and Christianity, focuses on how the new cultural, ideological and institutional “package” was imported, how it was received, and which kind of cultural processes took place and how they can be traced from different - and in many cases rather scarce - source materials. The second workshop, Hagiography and History, concentrates on how hagiography can be studied, how it was used to create history for newly christened peoples, and, vice versa, how historical writings were used to back the same message. One of the central questions is whether there were any regional variations that can be explained as the consequences of different contexts or whether the generic presuppositions were so dominant that the regional variations were minimal and meaningless. Finally, the third workshop, Urban Networks, scrutinises the system of exchange and movement of goods, people, and ideas throughout medieval northern Europe, how cultural and economic assimilation took place in this context, and which kind of material is available for studying these contacts. The aim is not to concentrate only on economic relations but to examine towns and urban connections in the larger context of assimilation within northern Europe and the wider medieval world./p>
In addition to lectures and workshops, an excursion will be made to Tallinn, Estonia and during the last three days, the participants will attend the biannual Dies Medievales conference in Helsinki.
This 8 ECTS credit Helsinki Summer School course is organised and hosted by the University of Helsinki and its Renvall Institute for Area and Cultural Studies, Centre for Nordic Studies (CENS) and Department of History. Doctoral students and advanced MA students from Finnish and foreign universities are invited to participate and to propose a workshop paper (15-20 pages). Please send your one-page abstract no later than 15 March 2004 to the course coordinator. The Internet publication of the presented papers is planned.
The course fee (including the Tallinn excursion) for students from Helsinki is 100 EUR, for other Finnish participants 250 EUR, and for foreign participants 450 EUR. Reasonably priced housing is available for the participants.
For more information, please contact the course coordinator:
Janne Malkki, MA:
janne.malkki@helsinki.fi
Helsinki Summer School
P.O. Box 59
FIN-00014 UNIVERSITY OF HELSINKI
År 2004 firar Åbo stad officiellt sin 775- års jubileum. Arkeologerna i Åbo har med hjälp av en bok (se rubriken) som behandlar de underjordiska delarna av Åbo, velat gratulera den jubilerande staden. Samtidigt är den nyutkomna boken en sammanfattning av den stadsarkeologiska verksamhet i Åbo, vilken har varit synnerligen intensiv under de senaste 10 åren. Syftet med seminariet på Åbo slott den 11.-12.12. 2003 var att presentera bokens innehåll och resultat. Dagen inleddes därför med ett informationstillfälle för dagspressen. Efter välkomsttal och inledningsord påbörjades ett digert två dagars program med 15 föredrag som i stort sett också följde bokens kronologiska och tematiska schema. Professor Jussi-Pekka Taavitsainen höll en kort historisk analys över arkeologins roll i Åbo och framhävde speciellt hur man med hjälp av arkeologin har funnit nya förklaringsmodeller till detaljerna kring stadens grundande. Sirkku Pihlmans föredrag behandlade frågan varför man grundade staden Åbo vid just Aura ås mynning. Tyngdpunkten låg på den bosättningshistoriska utvecklingen i området under yngre järnåldern. Tyvärr var det svårt att höra föredraget p.g.a. problem med mikrofonen, och en stor del av innehållet gick därför till spillo. För undertecknad blev detta en besvikelse eftersom Pihlmans föredrag varit en förväntad höjdpunkt. Lyckligtvis följde seminariets föredrag bokens innehåll och den intresserade kan söka mer detaljerad information i bokens 29 artiklar. Knut Drake berättade om sin forskning om Åbo domkyrka genom en detaljerad byggnadsarkeologisk översikt. Under seminariet fick seminariedeltagarna höra grunderna till osteologisk forskning samt till dendrokronologiska och makrofossila analyser. Då största delen av deltagarna trots allt var arkeologer hade man kanske förväntat sig en lite mera ingående analys om själva utgrävnings resultaten. Istället fick deltagarna en grundkurs i dessa vetenskaper, information som nog varje arkeolog torde veta från förut. Dessa föredrag som visserligen var väl förberedda hade nog trots allt passat bättre för en större publik istället än för fackmän. Men detta kanske var den ursprungliga meningen?
Stadsvandringen blev kortare än planerat p.g.a. det kalla regnet och den snåla blåsten. Kari Uotila berättade både intressant och humoristiskt om Stortorgets omgivning och den arkeologiska verksamheten där. Bl.a. behandlades tomtutgrävningarna på Brinkkala, Åbo Akademi och Katedralskolans. Efter detta följde en guidad tur vid ruinerna på Aboa Vetus. Fredagens program behandlade glas, läder, textil och keramikfynd samt de senaste utgrävningsresultaten från huvudbibliotekets utgrävningar. Mervi Suhonen hade ett intressant föredrag om hur ett bruksföremål omvandlas i jorden till en arkeologisk artefakt. Fastän temat är bekant för oss arkeologer så väckte Suhonens föredrag en mängd nya tankar. Vi blev påminda om att det inte finns plats för självklarheter inom arkeologin. Ett stort tack till arrangörerna, som förväntat hade planeringen än en gång skötts med omsorg och skicklighet vilket i sin tur ledde till både ett lyckat seminarium och till en trevlig vistelse i Åbo.
FM Anna Wickholm
Vahaiskeskiajan kirkollisen uni- ja näkyajattelun teoreettisena pohjana oli Raamattu ja (myöhäis-) antiikin teologinen kirjallisuus. Toisaalta Raamattu on täynnä ihmisiä, pakanoitakin, joille Jumala puhui unissa, ja Apostoli Paavali lukee profetian Pyhän Hengen suomien armolahjojen piiriin, toisaalta sekä Vanha että Uusi Testamentti varoittavat unien petollisuudesta. Kirkkoisät taasen joutuivat kohtaamaan lääkärijumaluus Asklepioksen kulttiin liittyvän unientulkinnan kaltaisia pakanatapoja, sekä kristillistä johdatususkoa loukkaavan ennustamisen kaltaista elämänhallintamagiaa. Toisaalta kaikille kristityille avoin profetian lahja ei harhaoppien aikana ollut erityisen suosittu kirkollisten auktoriteettien keskuudessa. Sekä ”pakanat” että kristityt uskoivat henkiolentojen kuljettavan unia, ja keskeiseksi muotoutuikin käsitysero näiden henkien luonteesta. Monet teologit Paavalia seuraten varoittivat, että ’tekeytyyhän itse Saatanakin valon enkeliksi’ (2. Kor. 11:14). Toisin sanoen, oikealtakin vaikuttavaan viestiin ei ollut inhimillisen ymmärryksen varassa luottamista.
Askeettisten liikkeiden muuttaessa antiikin kristinuskoa keskiaikaiseksi levisi myös ajatus henkien tunnistamisesta askeettien erikoisalana (esim. Cassianus, Conlationes, I-II). Paavi Gregorius I (590-614) luettelee Dialogeissaan (IV:50) unien mahdollisia alkuperiä, jakaen ne ruumiillisesta syystä (sairaus, ylensyönti) johtuviin, demonien luomiin illuusioihin ja jumalallisiin ilmestyksiin. Ihmisen omat ajatukset voivat myös sekaantua kaikkiin näistä lajeista. Koska nämä kaikki voivat periaatteessa johtaa samankaltaisiin unikuviin, voivat Gregoriuksen mukaan vain sancti viri erottaa revelationes unien massasta. Gregoriusta tiiviisti seuraava Isidorus Sevillalainen (556–636) kehottaa (Sententiae, III.6) jopa halveksumaan todelta vaikuttavia unia, ja toteaa, että tulevaisuus on Jumalalle kuuluva salaisuus ja että unien päivittäinen seuraaminen on ennusmerkkien, auguria, tarkkailua vastaava synti. Yksinomaan tällaisia näkemyksiä tutkinut Jacques Le Goff toteaa, että kirkkoisät ainoastaan pelottelevat, varaavat merkitykselliset näyt pyhimysten yksinoikeudeksi ja jättävät rivikristityn oman onnensa nojaan.
Kuitenkin tarkastelun laajentaminen preskriptiivisistä lähteistä narratiivisiin tuo näkyviin representaatioita näkyilmiöiden käsittelystä ja tulkinnasta. Toisaalta tekstit kuvaavat unilta suojautumisen tapoja ja opettavat oikeaa suhtautumista, ja pitävät esillä unien tulkinnan tapoja. Näkyjen oikeellisuudelle tarjotut perustelut puolestaan kertovat niiden tulkintaan liittyvien huolien luonteesta. Omassa pro gradu -työssäni olen tarkastellut Brittein Saarilla ja Galliassa 6. vuosisadan lopun ja 9. vuosisadan alun välillä kirjoitettuja hagiografioita ja historiatekstejä. Kirkon piirissä ja sen tarkoituksiin syntyneet tekstit eivät kerro maallikkojen tai kaikkien kirkollisten toimijoidenkaan näkemyksistä välttämättä mitään. Myös tekstien kuvaamien kokemusten mahdollinen todellisuus peittyy kirjallisen perinteen muotojen alle. Pikemmin kuin todellisuutta kuvaavina, on näihin lähteisiin hedelmällisempää syventyä todellisuuden kuvina esiintyvinä teksteinä. Kiinnostavaa on se, mitä tapahtumista kerrotaan totuutena, ja miksi. Asettamalla tekstit kontekstiinsa voidaan näkyilmiöiden kuvauksia tarkastella näitä ilmiöitä koskevan ajattelun ja opetuksen lähteinä.
Pahat unet – päällimmäisenä eksytykset ja eroottiset kiusaukset – oli tärkeää paitsi tunnistaa, myös torjua. Torjunnan keinoista ristinmerkki esiintyy kaikille kristityille soveltuvana keinona. Kertomuksissa sillä karkotetaan demoniset ilmestykset, ja toisinaan pyhimykset ilmestyessään todentavat itsensä tällä merkillä. Eksytyksissä demonit ilmestyvät enkeleinä tai pyhimyksinä ja ehdottavat jotakin näennäisesti oikeaa tai hyveellistä, jonka terävä kristitty kuitenkin uskonopin valossa arvioiden tunnistaa petokseksi. Tällaisia eksytyksiä oli mm. yllytys pyhimyksien kumartamiseen (Gregorius Toursilainen, Virtutibus S. Martini, SSrM I:2, 165) tai heille uhraamiseen (Gregorius Toursilainen, Vita Patrum, SSrM I:2, 254), tai ryhtymiseen munkista kiertäväksi saarnaajaksi (Vita Patrum, SSrM I:2, 257).
Ahdistavia unia ja ilmestyksiä vastaan kuvataan käytetyn myös Isä meidän -rukousta, apostolista uskontunnustusta, sekä ainakin luostariympäristöissä psalmien laulantaa. Askeettisten ponnistusten, kuten paaston, katsottiin henkistävän ihmistä ja vahvistavan hänen vapaata tahtoaan henkivaltoja vastaan. Toisaalta askeetti oli juuri tästä syystä erilaisten aistinautintoihin liittyvien kiusausten kohde. Pyhimysten esimerkki osoitti nuorille munkeille, että askeetin osa oli kamppailla kiusausten kanssa (esim. Vita S. Wandregiseli, SSrM V, 17; Vita S. Filiberti, SSrM V, 586).
Useimmat todennäköisimmin maallikoille tarjotut – eikä kaikkien tekstien kohdeyleisöäkään voi tarkasti määrittää – unien käsittelyn mallit olivat varsin suorasti käytännöllisiä. Itse asiassa, osa tarinoista alleviivaa varsin suoraviivaisesti merkittävien unien tottelemisen tärkeyttä. Näissä tarinoissa pyhimysten toistuvat käskyt kaikuvat kuuroille korville, vastaanottajan halveksuessa unien merkitystä. Asiaan kuuluu, että unen toistuessa pyhimys turvautuu kättä pidempään ja pakottaa uneksujan viimein tottelemaan. Useimmat tarinat on kerrottu tavalla, joka ei jätä epäilystäkään siitä, mikä olisi ollut toivottava toimintatapa (ks. Gregorius Toursilainen, Gloria Martyrum, SSrM I, 70; tai Vita S. Eligii, SSrM IV, 738). Näiden kertomusten luomissa esimerkeissä ei ole tilaa Isidoruksen suosittelemalle unien koettelulle.
Mahdollisesti ainoastaan johtuen tekstien painotuksesta, useimmat unet esiintyvät pyhimyskultin yhteydessä. Pyhimykset pitävät yhteyttä yhteisöihinsä ja heiltä apua pyytäviin unissa, ja ilmoittavat tahtonsa esimerkiksi reliikkiensä translaatiosta. Toisaalta pyhimys itse kuvataan toisinaan saamassa unissa ja näyissä johdatusta elämänsä käännekohdissa. Ei pidä kuitenkaan olettaa, että vain pyhimysten olisi uskottu saavan johdatusta unissa; lähteet tarjoavat tarpeeksi esimerkkejä maallikoista ja kirkollisista toimijoista saamassa asemansa mukaisia neuvoja unissa. Kuninkaat ja heidän lähipiirinsä kuvataan näkemässä unia politiikasta, piispat ja heidän seurakuntalaisensa paikallispolitiikasta. Muutamat apotit kuvataan johtamassa laumaansa näkyjä apunaan käyttäen. Jumalalliset ilmoitukset olivat merkittäviä mielipidevaikuttajia, mutta tullakseen sellaiseksi piti uni tai näky ensin todentaa – ja tarpeellisella arvovallalla.
Maallikoilta vaikuttaakin etupäässä toivotun lähinnä tärkeiltä vaikuttavien ilmestysten havainnointia ja kirkollisen auktoriteetin tietoon saattamista. Kirkollisessa piirissä sen sijaan näkyihin suhtauduttiin suuremmalla kriittisyydellä. Monessa tekstissä unet ja ilmestykset pyritään todistamaan mitä erilaisimmilla keinoilla, ei läheskään aina näynsaajan pyhyydellä. Vaikka nämä todentamisen tavat ovat harvoin erityisen sofistikoituneita, on taustalla usein teologinen huoli näyn mahdollisesta pettävyydestä. Toisaalta epäilemättä monien näkyjen häikäilemätönkin käyttö esimerkiksi luostaripolitiikassa teki niiden varmentamisesta erityisen tärkeää.
Unien arvioinnissa, joka siis oli myös kirkkoisien ongelma, näyttää käytetyn sellaisiakin periaatteita, jotka eivät ehkä olisi heille kelvanneet. Unikuvien luotettavuus, josta teologit olivat esittäneet huolensa, näyttää lujittuneen. Käytännössä unien tulkinta vaikuttaa nojanneen tiettyyn valikoimaan väärentämättömiksi uskottuja kuvia. Näihin näyttää yllättäen kuuluneen Raamatun ja tradition pyhittämän malliston lisäksi esimerkiksi edesmenneen tuttavan hahmo (esim. De virtutibus S. Geretrudis, SSrM II, 465). Ensin mainitulla oli kannatusta kirkollisen hierarkian korkeammillakin asteilla (ks. Ep., 624); ehkä odotetusti sen sijaan vaikuttaa siltä, ettei jälkimmäinen kelvannut kaikille vanhemmille kirkonmiehille (ks. HE V.9).
Periodin loppua kohden anglo-latinalaisella alueella, sekä karolingisten reformien alkaessa manterella, vaikuttaa näkykuvausten kriittisyys tai varovaisuus kasvavan. Samaan aikaan kirkolliskokoukset lisäävät kiellettyjen pakanatapojen tavanomaisiin luetteloihin unien tulkinnan, usein 5. Mooseksen kirjaa lainaten (18:10-11). Unien tulkinnan ja käytön jatkuessa kirkollisessa kontekstissa vaikuttaa kyseessä olevan uudistunut yritys rajata tämä profeetallinen toimi ammattilaisille, so. Kirkolle. Mielenkiintoista kyllä, käsillä olevan periodin uniin ja niiden tulkintaan kohdistuvat huolet eivät silti vaikuta vastaavan skeptisyydessä kirkkoisien tai vaikkapa tuohon aikaan Bysantissa vaikuttavien ajattelijoiden näkemyksiä. Epäilemättä tarkastelun laajentaminen koskemaan aikakauden preskriptiivistä kirjallisuutta tarkentaisi alustavaa kuvaa lähteissä esiintyvistä näkemyseroista ja niiden taustoista.
Maallikoiden mahdollisuudesta nähdä merkityksellisiä näkyjä oli hyvä pitää kiinni vähintään siksi, että mahdollisimman kaukana perinteisestä auktoriteettiasemasta oleva näkijä tai näkijätär saattoi tarjota ulospääsyn yhteisön riidoista. Toisaalta, huolimatta kirkon selvistä yrityksistä hallita unien tulkintaa, vaikuttaa maallikon itsemääräämisoikeus uniensa merkityksestä olleen joka tapauksessa suurempi kuin apottinsa hallinnan alaisen munkin. Kirkolliset lähteet eivät kerro siitä, missä määrin tai miten maallikot uskoivat uniin tai käsittelivät ja tulkitsivat niitä. Sen sijaan meille avautuu näkymiä uskonnollisista yhteisöistä, joissa auktoriteetit nojasivat kertomuksiin unista ja näyistä opetustarkoituksessa ja tarjosivat omia mallejaan yöllisten kokemusten käsittelyyn.
Lyhenteet
Ep. Monumenta Germaniae Historica Epistolarum tomus III, Berlin 1842.
HE Venerabilis Bedae Historia Ecclesiastica Gentis Anglorum.
SSrM Monumenta Germaniae Historica, Scriptores rerum Merovingicarum I-VII. Hannover–Leipzig 1885-1920.
Kirjallisuutta
Aubrun, Michel (1981), Caractères et portée religieuse et sociale des ’Visiones’ en Occident du VIe au XIe siècle, Cahiers de Civilisation Médiévale Xe – XIIe siècles 23, 109-130.
Dagron, Gilbert (1985) "Rêver de Dieu et parler de soi. Le rêve et son interpretation d’après les sources Byzantines", Tullio Gregory (toim.) I sogni nel medioevo. Seminario internazionale Roma, 2-4 ottobre 1983, Lessico intellettuale Europeo 35, Roma, 37–56.
Dinzelbacher, Peter (1981) Vision und Visionsliteratur im Mittelalter. Monographien zur Geschichte des Mittelalters 23, Stuttgart.
Dutton, Paul Edward (1994) The Politics of Dreaming in the Carolingian Empire, Lincoln, London.
Keskiaho, Jesse (2003) She, however, negligently forgot the vision. Attitudes to Visionary Phenomena and their Recipients in 7th to 8th Century Hagiography and Histories, painamaton Pro gradu, Historian Laitos, Helsingin Yliopisto.
Le Goff, Jacques (1985) Le christianisme et les rêves (IIe-VIIe siècles), I sogni nel medioevo, 171-215.
Moreira, Isabel (2000) Dreams, Visions, and Spiritual Authority in Merovingian Gaul, Ithaca, NY–London.
Moreira, Isabel (2003) "Dreams and Divination in Early Medieval Canonical and Narrative Sources: The Question of Clerical Control", The Catholic Historical Review 89, 621-642.
Schmitt, Jean-Claude (1994) Les revenants. Les vivants et les morts dans la société médiévale, sine loco, Gallimard.
Stroumsa, Guy G. (1999) "Dreams and Visions in Early Christian Discourse", David Schulman–Guy G. Stroumsa (toim.) Dream Cultures. Explorations in the Comparative History of Dreaming, New York–Oxford, 189–212.
Wittmer-Butsch, Maria Elisabeth (1990) Zur Bedeutung von Schlaf und Traum im Mittelalter. Medium Aevum Quotidianum Sonderband 1, Krems.
FM Jesse Keskiaho
Kokemäenjoen pohjoisranta nykyisten Kokemäen ja Harjavallan alueella lienee alkujaan ollut yhtä ja samaa omistusyhteisöä eli jakokuntaa. Kuntien rajalta erottuu Pelholan kylä, jonka talojen viljakymmenysluvut olivat 1550-luvulla keskimäärin huomattavasti korkeammat kuin jokea “alempana” sijaitsevan Harjavallan puolella. Pyhänkorvan koskesta Kokemäen keskustasta Harjavallan Lammaistenlahdelle asui 1500-luvulla kymmenen pitäjän 22 varakkaimmasta suvusta. Lohen ja siian pyynti oli joen törmillä nauhamaisesti sijainneissa kylissä luonut lisävarallisuutta jo pitkään. Historiallisten lähteidenkin avulla näiden kylien asutushistoriaa voidaan seurata kauas.
Helmikuussa 1362 piispa Hemming oli luovuttanut Laikon tilan keskellä Kokemäkeä sijainneen Villiön kylän kolmelle isännälle sitä vastaan, että nämä luopuisivat kaikista oikeuksistaan Forsbyssä eli nykyisessä Koskenkylässä sijainneen piispankartanon tiettyjen määrättyjen rajamerkkien sisäpuolella olleisiin maihin (inter ramerky dictum Lymi), minkä lisäksi oli sovittu kaikkien “ylempänä sijainneiden metsien” (omnes silue superiores) olevan yhteisiä laiduntamista, kaskeamista ja puunhakkuuta varten (REA 177). Pitäjänkäräjillä v. 1447 Köyliön piispankartanon vouti syytti Villiön, Vuolteen ja Haistilan kylien asukkaita, jotka kuuluivat samaan (metsä)jakokuntaan Forsbyn kanssa siitä, että nämä olivat erottaneet yhteisestä laidunmaasta itselleen aidatun alueen jättäen Forsbyn siitä osattomaksi. Eikä vain ollut raivattu niittyjä Forsbyn rajojen sisällä, vaan Lauri Köömi ja Antti ja Jussi Teikarinpoika -nimiset talonpojat (Anti Stegarson, Jusse Stegari, Andris och Jønis Stegarsyner) olivat vielä myyneet niitä muillekin (REA 525). Forsbytä alettiin erottaa entisestä jakokuntayhteydestä, kun tuomari vahvisti 26.9.1447 em. kylien sekä Forsbyn välisen rajan, ja selitettiin alueen “Aron tien” alapuolella Ulvilaan päin mentäessä olevan vastedes näiden neljän kylän yhteistä (niitty)maata. (FMU 2721, painettu REA 534).
Lauri Köömi oli kotoisin Pelholan naapurista Köömilän kylästä, jonka alueella sijaitsee Kalvomäen kalmisto (Kalvolanmäki, Kalmomäki, Kalvamäki tai Kalmamäki). Se on ajoitettu vuosiin 1000 - 1130, sijaitsee erillään Kokemäen keskusalueen 15 muusta kalmistosta, eikä siitä länteen Harjavallan puolelta tunneta yhtäkään rautakautista muinaisjäännöstä. Vanhemmalla rautakaudella keskus on vielä myöhempää selvemmin sijainnut Pyhänkorvan kosken tienoilla. Tärkeimmät löytöpaikat ovat tällöin Köönikänmäki, Leikkimäki, Perävainionmäki, Käräjämäki, Vuolle ja Forsby. Köömilän kylän nimistö on ruotsalais- ja saksalaisperäistä, mutta hansakauppa lienee ulottunut Satakuntaan vasta 1200-luvun lopulla; ensimmäiset säilyneet “kestien” hautakivet Ulvilan kirkossa ovat 1290-luvulta, juhannusaatolta 1313 ja helluntaita edeltäneeltä torstailta 1318. Toisaalta Turun piispa hankki itselleen kartanon sekä lampuotitiloja Kokemäeltä, ensimmäisenä piispa Hemming Forsbyssä sijaitsevan Curia Kumon lahjoituksena ulvilalaiselta porvarilta (ciuis jn Hulsby) Andreas Varilta 25.2.1355. Tämä päätila tai kartano (fundum) oli aikaisemmin kuulunut Bowelle, ja sen alueelle muodostui myöhemmin kaksi kylää, Penttilä ja Forsby. Piispa Hemming vuokrasi näet 29.5.1365 Curia Kumon pohjoispuolella sijaitsevan osan kartanon maista Pentti Gudvastinpojalle, joka oli jo suorittanut alueella raivausta ja jolle myönnettiin määritellyissä rajoissa oikeus jatkaa työtään Kirvisojaan saakka.
Kirvisojan toiselle puolelle perustettiin ilmeisesti samoihin aikoihin toinen lampuotitila, Öykkäri. Vuoden 1630 käräjillä todistettiin, että Penttilän ja Öykkärin kylien väliin olivat myöhemmin tulleet Lempainen ja Viikari. Öykkäristä jokea alajuoksuun sijaitsee vielä kyliä, joissa oli piispanlampuoteja. Pelholan ja Köömilän välissä sijainneen Laikon mainittiinkin jo kuuluneen alkujaan piispalle, mutta Köömilän ja Viikarin välissä lampuotikyliä olivat vielä Pumpula, Keipilä ja Kuurola. Yksi Pumpulan kylän taloista oli nimeltään Hiivola, mistä mahdollisesti oli kotoisin se Hiboypoyka -niminen lampuoti, joka myi piispalle maata Köyliöstä 1422/45 (REA 399). Myös Laikon ja Pelholan naapurissa sijainnut Kaurula oli uuden ajan alkuun saakka piispan lampuotitila. Sen ja Pelholan kylän pellot olivat jo vuonna 1693 piirretyssä kartassa kiinteässä yhteydessä toisiinsa, ja Kaurulan kylän Aarikan talon pellosta Pelholan puolelta onkin löytynyt Pedersenin X-tyypin miekka (KM 20127), joita Suomessa on todettu erityisesti 900-luvun alkupuolelle ajoitetuista haudoista, mutta joita on esiintynyt myös 1100-luvun löytöyhteyksissä. Nämä pellot moreeniselänteen takana vaikuttavat vanhemmilta kuin ne geometrisen säännölliset pellot, jotka vuonna 1693 ympäröivät yhteisellä kyläntontilla Kokemäenjoen rannassa sijainneita Pelholan kylän taloja. Kaurula lienee Pumpulan tavoin saanut ensimmäiset piispanlampuotinsakin jo ennen 1400-luvun puoliväliä.
1930-luvulla Alfred A. Gustafsson kirjoitti seuraavasti: “Pirkkalan kylä sijaitsee kahden Kokemäenjoen suurimman kosken välillä olevan suvannon [Lammaistenlahti] pohjoispuoleisella rannalla. Kun Kokemäenjoen kuuluisaa lohen- ja siianpyyntiä harjoitettiin vain koskissa, niin kylää asutettaessa ei tähän seikkaan nähtävästi kiinnitetty mitään huomiota. Ylempänä jokea, Kokemäen kirkon tienoilla ja sieltä alaspäin aina Harjavallan pitäjän rajaan saakka, jolle taipaleelle aikaisin asutus oli keskittynyt, ovat joen rantamat (ja takalistot) mitä oivallisinta savimaata, Harjavallan puolella sitävastoin ja edelleen Nakkilan pitäjän Viikkalan tienoille asti, pelkkää hiekkaa, ...” Tiedot maaperästä pitävät paikkansa, mutta piispanlampuotikylien asutus kyllä oli edellä kuvatulla tavalla pääosin uudisasutusta. Savimaata ei voi liittää esihistorialliseen asutukseen juuri muuten kuin laidunmaana, eikä tulville altis rantaniittyvyöhykekään ollut peltoviljelylle otollista. Pirkkalan kylässä oli uuden ajan alussa peräti 8 piispanlampuotia, ja joen alajuoksulla se muodosti yhdessä Suomenkylän, Niuttulan ja Pirilän kanssa toisen yhtenäisen lampuotikylien alueen.
Pirilän piispanlampuotikylän synnystä kerrottiin vuoden 1622 käräjillä, että eräs Havingin kylästä kotoisin oleva Byrie-niminen mies oli ensin raivannut Riihisaarenniityn ja sitten siirtynyt Pirilään (1445 Birghielä) asumaan, mikä oli tapahtunut ennen vuotta 1516. Vuonna 1354 piispa Hemming luovuttikin Lammaistenkosken läheltä autiotilan, joka ulottui Kokemätärinäsiin (Kokemätaron niemeen?) asti, ja varsin todennäköisesti kyse oli juuri tästä Birger-nimisestä miehestä.
Kirjallisuutta
Gustafsson, Alfred A., "Maanjaot ja kylämuodostumat Satakunnassa keskiajalla ja uuden ajan alussa." Maanmittaus 2-3 1937, 83-199.
Läntinen, Aarre, Turun keskiaikainen piispanpöytä. Jyväskylä 1978.
Suvanto, Seppo, Knaapista populiin. Tutkimuksia erilaistumisesta Satakunnan talonpojistossa vuosina 1390-1571. Hist. Tutk. 142. Vammala 1987.
Suvanto, Seppo, Satakunnan historia III. Keskiaika. Pori 1973.
Kirjoittaja on valmistumassa Helsingin yliopiston historian laitokselta.
Kirjoitus liittyy Kilpelän vuonna 2002 tekemiin arkeologian seminaaritöihin.
HuK Vesa Kilpelä
Kyrkohistorisk årskrift 2003. Red. Anders Jarlert. Skrifter utgivna av Svenska Kyrkohistoriska Föreningen I:103. ISBN 91-85582-52-2. 238 sidor.
Ruotsin kirkkohistoriallisessa vuosikirjassa 2003 käsitellään moninaisia tapahtumia ja ilmiöitä yli 1000 vuoden aikajänteellä, myöhäisantiikista 1900-luvulle. Teos viettää myös kuuluisan pohjoismaisen pyhimyksen juhlavuotta, ja sen kunniaksi noin puolet kirjoituksista käsittelee Pyhään Birgittaan ja keskiajan uskonnollisuuteen liittyviä teemoja. Näkökulmat käsittelevät sekä Birgittaa ja hänen aikaansa että jälkimaailman ajatuksia ja käsityksiä Birgitasta ja birgittalaisuudesta.
Stephan Borgehammar tarkastelee erityisesti varhaisimpia painoksia Pyhästä Birgitasta ja hänen näyistään. Julkaisuja riittää, ja Borgehammar toteaakin huvittuneesti, miten pari vuotta sitten aloitettu Pyhä Birgitta -bibliografia on alun perin suunniteltujen 3 työkuukauden sijasta vaatinut paljon enemmän aikaa ja vaivaa, ja odottaa vieläkin täydellistymistään. Bibliografian tämänhetkistä versiota pääsee lukemaan Ruotsin kirjastotietokanta LIBRIKSEN kautta (www.libris.kb.se).
Agneta af Jochnick Östborn käsittelee Birgitan merkitystä Ruotsissa tehdylle katoliselle lähetystyölle 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuolella. Pyhän Birgitta oli monelle luterilaisellekin ruotsalaiselle myönteinen, kansallisen identiteetin kannalta tärkeä hahmo. Häneen linkittyneet katoliset juhlatapahtumat ja perinteet herättivät myönteistä huomiota myös valtaväestössä, ja Östbornin mukaan paavi itse pyrki tukemaan suoraa (joskin salaa) katolista toimintaa, jonka saattoi nähdä seuraavan Pyhän Birgitan luomia perinteitä.
Pyhän Birgitan kansallisesta merkityksestä kirjoittaa myös Eva Ahl, joka kohdistaa huomionsa erityisesti Ruotsin kansalliseen historiankirjoitukseen. Ahl kiteyttää Birgitta-tulkintojen tendenssit toteamalla, että toisille historioitsijoille Birgitta oli ruotsalainen, katolinen merkkihenkilö, toisille taas katolinen, ruotsalainen merkkihenkilö. Toisaalta Pyhä Birgitta herätti historiantutkijoissa ristiriitaisia tuntoja: toisille hän oli uuden ajan ensimmäisiä airuita, esikuva sekä Ruotsin kansalaisille että varsinkin naisille, Toisten silmissä hän taas oli psykologisesti epävakaa ja vallanhimoinen.
Carina Nynäs jatkaa omassa artikkelissaan hiukan samoilla linjoilla, tarkastellen Pyhää Birgittaa käsitteleviä elämäkertoja. Nynäs toteaa, että ei-katolisten elämäkerran kirjoittajien suhde Pyhään Birgittaan oli selvästi kompleksisempi - joko hyvin ihannoiva, Birgitasta kansallisia tai feministisiä esikuvia etsivä, tai sitten kielteisesti psykologisoiva, Birgitan "virheisiin" ja puutteisiin pureutuva. Nynäs toteaa, että katolisten suhde pyhimyksiinsä on vakaampi ja inhimillisempi tai humaanimpi: "Perhaps they have a natural insight into the fact that a saint can, and is allowed to, exhibit the whole spectrum of human feelings, and that there are any number of headstrong and "odd" types among them." Birgitan muuttuvaa historiakuvaa tarkastellessa tulee taas kerran todettua, että jokainen aikakausi joutuu kirjoittamaan historiansa uudelleen, kun olennaiset kysymykset muuttuvat.
Nina Sjöberg puolestaan käsittelee Birgitan nais- ja mieskuvia. Sjöberg toteaa, että Pyhän Birgitan näkemykset naisen ja miehen välisestä maailmallisesta hierarkiasta mutta hengellisestä samanarvoisuudesta ovat pääosin sopusoinnussa muiden katolisten oppineiden näkemysten kanssa. Suhteessa "maallikoiden" tulkintoihin naisten ja miesten välisistä suhteista Birgitta esitti poikkeavia näkemyksiä, mutta näitä näkemyksiä on tärkeää tarkastella aikakauden kirkollisten opinkappaleiden kontekstissa. Artikkelista on pakko esittää se sivuhuomautus, että lain näkökulmia käsitellessään kirjoittaja ei näytä täysin tunnistavan tai ainakaan selkeästi artikuloivan sitä, miten eri tavoin laki suhtautui esiaviollisiin suhteisiin ja aviorikokseen sekä näissä suhteissa siitettyihin lapsiin.
Keskiaika-osuuden päättää Per Stobaeuksen artikkeli, joka esittelee Vadstenan luostarin kirjastosta löytynyttä 1400-luvun käsikirjoitusta "De viagio Terre sancte" (Matkasta Pyhälle maalle); artikkelin yhteydessä on myös julkaistu itse käsikirjoituksen latinankielinen tekstieditio ja ruotsinkielinen käännös. Käsikirjoitus on kiinnostavan maanläheinen kuvaus pyhiinvaellusten vaivalloisuudesta ja epämukavuudesta. Siinä pohditaan, mitä mieltä on kuluttaa suuria summia, jotka päätyvät vielä sulttaanin hyväksi; lisäksi käsikirjoituksen laatija valittaa kristittyjen vaeltajien keskinäistä epäsolidaarisuutta. Tekstissä on samankaltaisia omakohtaisesti koetun kaikuja kuin joissakin muissakin 1400-luvun pyhiinvaelluskuvauksissa, esimerkiksi erään ulmilaisen fransiskaaniveljen pitkällisessä raportissa laivojen vajavaisista saniteettitiloista (ks. esim. Philippe Braunsteinin artikkeli teoksessa A History of Private Life II, 1987, s. 587-588).
Samantapaista lähdetutkimusta edustaa vuosikirjan alkupuolella julkaistu Bertil Nilssonin artikkeli jumalantuomiosta (ordaali, Dei judicia), keskiaikaisissa liturgioissa. Jumalantuomiota käytettiin lähinnä tilanteissa, joissa syyllisyyttä oli mahdoton muuten selvittää; tunnetuin niistä lienee vesikoe (eri kulttuureissa tuntuu vallinneen hiukan eri käsitys siitä, oliko uppoaminen vai pinnalla pysyminen syyttömyyden merkki). Ei voi ainakaan väittää, etteikö Nilsson pysyisi artikkelissaan hyvin tieteellisillä linjoilla.
Erilaisten vuosi- ja aikakauskirjojen tyypillisiin ongelmiin kuuluu tietty sillisalaattimaisuus. Tämä sekalaisuus ei ole välttämättä pahaksi; fakkiutuneen tutkijan on hyvä välillä tutustua teoksiin, jotka muistuttavat, että myös hänen oman erikoisalansa ulkopuolella on elämää ja tieteellistä tutkimusta. Vuosikirjasta löytyy mm. Erik Sidenvallin tapaustutkimus, joka käsittelee 1800-luvun brittiläisen lähetystyön maskuliinisuuden rakentumista. Myös kirja-arvostelujen puolelta löytyy tukku kiinnostavia kirjoja, jotka vain lisäävät lukijan tuskaa - sarjassamme lukemattomia kirjoja...
FM Eva Ahl
