Tervehdys
ja hyvää uutta vuotta!
Glossan viime vuosi päättyi mainioissa merkeissä. Vuoden
saldona oli kansainvälinen Dies Medievales -konferenssi,
jäsenyys Tieteellisten Seurojen Valtuuskunnassa,
säännöllisten kuukausitapaamisten menestys,
yleisömenestystä saaneet esitelmätilaisuudet sekä
Virtually Medieval? -symposium, josta uutisoitiin YLE:n iltauutisissa.
Sähköpostilistallekin on tullut entistä enemmän
käyttöä, kun eri opintopiirit ovat uutisoineet
siellä toiminnastaan. (Muistakaa liittyä, jos ette ole
vielä liittyneet.)
En tiedä voiko toivoa yhtä nousujohteista uutta
toimintavuotta, mutta varmasti tekemistä riittää. Yksi
vuoden päätapahtumista on Pyhä Henrik -symposium
huhtikuussa, kotisivu-uudistus on edessä, ja kaikenlaisista
ohjelmista löytyy tietoa tästäkin lehdestä. Ei
sitten muuta kuin pysykää kuvassa mukana, toivottavasti
löytyy kiinnostavia tapahtumia itse kullekin.
Hejsan och Gott Nytt År!
Glossa rf:s förra år var så framgångsrikt - med
seminarier, DM2004, Virtually Medieval? och allt - att jag vet inte om
det kan bli lika framgångsrikt detta år - men hoppas det i
alla fall! I den här tidskriften berättas om programmet som
erbjudas av Glossa och våra medverkare. Hoppas att det finns
något intressant för var och en.
Parhain terveisin,
Med vänliga hälsningar,
Anu Lahtinen
Glossa ry:n puheenjohtaja 2
005 / Ordförande
2005
ULRIKA ROSENDAHL
Medeltidsarkeologi på heltid –
studier vid Lunds universitet
Genast när man anländer till Lund slår den emot en – en
atmosfär av medeltid. Gatorna slingrar sig fram oberörda av
renässansens rutmönsterideal, domkyrkan tornar upp som den
utan tvekan mest monumentala byggnaden. Väster om banvallen,
där stadsmuren en gång skilde land från stad,
känner man tydligt att man inte längre rör sig i staden.
Det är inte en tillfällighet att just Lund har blivit centrum
för den medeltidsarkeologiska forskningen i Sverige och
övriga Norden. Man kan snarare se det som en naturlig utveckling i
en av landets mest välbevarade medeltidsstäder, särskilt
med tanke på att Lund samtidigt är en av de gamla anrika
svenska universitetsstäderna.
Att välja Lund som mål för ett utbytesår var inte
ett svårt val för en blivande arkeolog med inriktning
på historisk tid. Studier i Lund innebär en möjlighet
att under erfaren handledning på heltid ägna sig åt
frågor som knappt tas upp vid den arkeologiska lärostolen i
Helsingfors. Medeltidsarkeologi har praktiserats sedan länge vid
Lunds universitet, och numera med huvudämnesstatus vid
institutionen för arkeologi och antikens historia. Precis som
på många andra håll har medeltidsarkeologin i Lund
utvecklats från en konsthistoriskt inriktad monumentforskning
till en självständigt fungerande disciplin som intresserar
sig för samhällsforskning och materiell kultur i ett brett
perspektiv.
Just nu håller ämnet på att genomgå en
förändring, och kommer att byta namn till Historisk
arkeologi. Den första kullen som skall studera enligt de nya
kurskraven kommer att börja hösten 2005. För
tillfället pågår intensiva förberedelser för
att forma den nya kursen. Målsättningen kommer främst
att vara en större tidsmässig bredd på den arkeologiska
forskningen. Enligt den lundensiska modellen skall den historiska
arkeologin främst vara en metodik där materiell kultur i ett
skriftbärande samhälle undersöks, inte en
tidsmässigt eller geografiskt avgränsad företeelse.
Därför undviker man att dela upp den historiska arkeologin i
medeltids- och efterreformatiorisk, eller något dylikt.
Samtidigt kommer man att eftersträva en större geografisk
spridning. I nuläget förefaller det som om forskning kring
Skåne, dvs. historiskt sett danskt territorium, i viss mån
har blivit överrepresenterat i förhållande till
övriga Sverige och andra områden. Till min egen glädje
innebar denna strävan efter större bredd att mitt eget
uppsatsämne, 1500-tals sätesgårdar i södra
Finland, togs emot med öppna armar. Det var trevligt att
upptäcka att man i Lund hyser ett intresse för det finska
materialet, som allt för ofta lämnas åt sidan på
grund av språkliga hinder. Samtidigt har den lundensiska
forskningstraditionen mycket att lära den finska
medeltidsforskningen, inte minst metodiskt.
Sammanfattningsvis kan man säga att Lund är en inspirerande
miljö för vetenskapligt tänkande, och studier här
kan varmt rekommenderas åt alla som önskar fördjupa sig
i medeltidsarkeologi i ett nordiskt sammanhang. Åt de som inte
har möjlighet kan jag åtminstone rekommendera en
närmare bekantskap med den forskning som görs i Lund, den har
potential att väcka tankar och nya idéer att applicera
på det finska materialet.
HuK Ulrika Rosendahl
Skribenten studerar arkeologi vid Helsingfors universitet och
avlägger 2004-2005 CD-kursen i medeltidsarkeologi vid Lunds
universitet.
SAMU NISKANEN
Pyhän Henrikin messu Rooman Santa
Maria sopra Minervan kirkossa 19. 1. 2005
Suomen luterilaisella kirkolla on tapana viettää messu
vuosittain piispa Henrikin pyhimysjuhlan aikaan Roomassa Santa Maria
sopra Minervan –kirkon Capranica-suvun kappelissa. Tämän
kertainen messu oli järjestyksessään jo 20.
Nyt messu oli erityisen juhlallinen, kun kirkkomme juhlii kristinuskon
850-vuotista taivalta maassamme. Pyöreisiin vuosiin on
päädytty tänä vuona siksi, että
marttyyripiispallemme, jonka uskotaan kuolleen mahdollisesti 1155, on
annettu Suomen apostolin kunnia. Ennen messua kirkkokansa sai nauttia
konsertista, jossa hengellistä musiikkia esitettiin kotimaisin
voimin.
Jumalanpalvelus oli ekumeeninen, niin kuin juhlavuoden henkeen sopii,
ja sen toimitti maamme korkein hengellinen eliitti. Sanan luki Suomen
katolilaisten esipaimen piispa Józef Wróbel, ortodoksien
arkkipiispa Leo saarnasi, ja liturgian toimitti arkkipiispa Jukka
Paarma. Ulkomaisista vieraista huomattavimmat olivat kardinaali Kasper,
joka vastaa Vatikaanin ekumeenisista suhteista, ja birgittalaissisarten
pääabbedissa äiti Tekla.
Saarnassaan arkkipiispa Leo muistutti, että kristinusko saapui
maahamme kahdesta suunnasta, idästä ja lännestä.
Henrikin ohella meidän tulee kunnioittaa myös Sergeitä
ja Hermania, Karjalan pyhittäjiä ja valistajia. Lopulta
kaikkien pyhien tehtävänä on johtaa meidät
Kristuksen luo.
Oli kiinnostava havaita, millaisen tulkinnan Henrikin legenda messussa
sai. Sitä näet tulkittiin tuskin lainkaan, kun tarina
esitettiin uskollisesti sellaisenaan. Ripaus luterilaista
rationaalisuuden hapatusta ei välttämättä olisi
pilannut koko taikinaa, sillä legendalla itsellään on
mittaamaton symboliarvo. Suomalainen pyhimysusko hakee selvästi
vielä muotoaan saarnastuolin molemmin puolin.
Messun jälkeen birgittalaissisaret tarjosivat talossaan
syötävää ja juotavaa sekä mahdollisuuden
mukavaan seuranpitoon. Muikeista ilmeistä päätellen
ihmiset olivat viihtyneet niin jumalanpalveluksessa kuin
birgittalaissisarten palveltavina.
FL Samu Niskanen
Rooma
JESSE KESKIAHO &
VESA-MATTI OVASKA
Kristinusko Suomessa – Kaukainen
menneisyys ja nykyinen yhteiskunta
Suomen kirkkohistoriallisen seuran
(SKHS) symposium Helsingissä 19.1.
Pyhän Henrikin päivänä järjestetty seminaari
avasi SKHS:n osuuden Kirkko Suomessa 850 vuotta -juhlavuoden
tapahtumissa. Aamupäivän esitelmissä Suomen
kristillistymistä lähestyttiin eurooppalaisen
historiantutkimuksen tuoreista näkökulmista. Esitykset
välittivät kiinnostavia virikkeitä juhlavuoden aiheiden
kriittiseen tarkasteluun. Puhujina olivat professori Kurt Villads
Jensen (Odense), yliassistentti Christian Krötzl (Tampere) ja
professori Jukka Korpela (Joensuu), jonka esitelmästä
Idän kirkko ja Suomen alue 1000-luvulta 1300-luvulle julkaistaan
erillinen tiivistelmä tässä lehdessä.
Iltapäivän puheenvuoroissa käsiteltiin kristinuskon
ulottuvuuksia nyky-Suomessa. Tässä yhteydessä
keskitytään ainoastaan symposiumin keskiaikaa koskeneeseen
osuuteen, jota päivän päätteeksi täydensi dos.
Markus Hiekkasen vuosikokousesitelmä Kristinuskon tulo Suomeen –
tulkintoja viimeaikaisten tutkimusten pohjalta.
Kurt Villads Jensenin aiheena oli Eurooppa ja Lähi-itä –
1000–1200-lukujen ristiretkien muuttuva historiakuva ja Suomi.
Esityksessä luotiin monipuolinen katsaus ristiretkitutkimuksen
historiografiaan. Länsimaista ristiretkitutkimusta hallitsi
1800-luvun lopun nationalismin ja kolonialismin perintönä
pitkään kaksi painotusta: 1) pyrkimys selittää
ristiretket taloudellisista intresseistä käsin ja 2)
nähdä Lähi-Itään tai kristillisen maailman
reuna-alueille suunnatut retket yrityksinä levittää
sivistystä barbaarien pariin. Jälkimmäinen painotus
liittyi vahvasti myös 1900-luvun alun saksalaiseen tutkimukseen,
jossa Preussin ja Baltian ristiretkiä tarkasteltiin eurooppalaisen
sivilisaation voittokulkuna (ns. Kulturträgertheorie)
pakanakansojen parissa. Jensenin mukaan Kulturträger- teorian
vaikutus on leimannut vahvasti myös pohjoismaisen tutkimuksen
perinnettä, jossa esim. ruotsalaisten on katsottu tuoneen
länsimaisen kulttuurin suomalaisille. Viimeisen kolmenkymmenen
vuoden aikana kansainvälisen tutkimuksen kiinnostus on siirtynyt
yhä enemmän ristiretkeläisten omaan uskonnolliseen
motivaatioon. Taloudellisia päämääriä ei
enää pidetä ristiretkien tärkeimpänä
motiivina.
Tuoreimman ristiretkitutkimuksen painopisteet Jensen näki
1100-luvun uskonnollisen ajattelun murroksessa. Kirkon asenne sotaan
muuttui ratkaisevalla tavalla 1100-luvun kuluessa, kun sodankäynti
kristillisen uskon puolesta alettiin ymmärtää
yhtenä katumuksen muotona. Kun sotimisen ajateltiin tuovan
sovituksen ihmisen henkilökohtaisiin synteihin, avautui
aatelisille uudenlainen mahdollisuus yhdistää perinteinen
elämäntapansa kristillisten ihanteiden mukaiseen
elämään. Murroksen yksi ulottuvuus oli käsitys
ristiretkistä laajentuneen lähimmäisenrakkauden
ilmauksena. Muotoutui ideologia, jossa kristinuskon levittäminen
miekan voimin oli laupeuden työtä, jonka avulla pakanakansat
tulivat tietoiseksi pelastuksen mahdollisuudesta. Ristiretkihurskauden
huipentuma oli marttyyrius, jonka aktiivisesta tavoittelusta tuli
entistä tärkeämpää.
Jensenin mukaan nykytutkimuksessa on kuitenkin pohdittu liian
vähän kahta olennaista näkökohtaa. Hän
tähdensi, että keskiajan henkinen maisema ankkuroitui
Jerusalemiin, jolla oli kolme mahdollista sijaintia – taivaallinen
Jerusalem, Lähi-idän maallinen Jerusalem ja eri paikalliset
Jerusalemit kristillisen ja ei-kristillisen maailman rajamailla. Juuri
rajaseutujen paikalliset Jerusalemit olivat otollisimpia seutuja
marttyyriudelle. Niinpä Suomea ja muita kristikunnan reuna-alueita
ei Jensenin mukaan pitäisi tarkastella keskiaikaisen Euroopan
periferiana, vaan uskonnollisen maailman keskuksina, joiden merkitys
vahvistui 1100-luvun mittaan. Toiseksi Jensen kiinnitti huomiota
1100-luvun teologian uusiin painotuksiin, joissa aiempaa voimakkaammin
korostui vaatimus hyvityksestä ja henkilökohtaisesta
kärsimyksestä – Jumalan kärsimyksestä
ihmisenä. Tämän näkökohdan tarkastelu voisi
auttaa ymmärtämään ristiretkeläisten
motivaatiota uudesta perspektiivistä.
Christian Krötzl käsitteli esitelmässään
Suomen (Varsinais-Suomen) kristillistymistä sydänkeskiajan
paaviuden ja 1100-luvun lähetystyön näkökulmasta.
Joulun alla ilmestyneen kirjansa (Pietarin ja Paavalin nimissä.
Paavit, lähetystyö ja Euroopan muotoutuminen (500–1250), SKS:
Helsinki 2004) keskeisiä ajatuksia esitellen Krötzl kritisoi
vanhentunutta ja syvälle juurtunutta kuvaa Suomen
äkillisestä käännyttämisestä 1150-luvulla
ja korosti, että Suomen alueen kristillistäminen oli alkanut
pääosin rauhanomaisesti sekä idästä että
lännestä jo 1000-luvun puolella. Krötzl korosti,
että ajatus sotaisasta miekkakäännytyksestä ns.
ensimmäisen ristiretken avulla ei saa tukea 1100-luvun
lähteistä. Esimerkiksi mitään ristiretkijulistusta
ei tunneta. Paavillisten kirjeiden (esim. Gravis admodum) kuvaukset
suomalaisten vastarinnasta puolestaan on ymmärrettävä
ajan yleisinä kielikuvina.
Krötzlin mukaan ajatus kuningas Erikin ja piispa Henrikin
yhteisestä ristiretkestä on luontevinta nähdä
lähinnä 1200-luvun lopun ruotsalaisen historiankirjoituksen
tuotoksena. Ruotsin ja Tanskan hallitsijat toki tekivät
1100-luvulla ledung-retkiä valtansa vahvistamiseksi, mutta
näitä tuskin voi liittää väkivaltaiseen
käännytystyöhön. Kuningas Erikin ledung-retki
saattoi olla erillinen tapahtuma, joka kytkettiin piispa Henrikin
mahdolliseen matkaan vasta myöhemmässä traditiossa. Jos
Erikin retki halutaan ajoittaa 1150-luvulle, kallistui Krötlz
vuosien 1157 tai 1158 kannalle, jolloin tämän valta-asema oli
vahvimmillaan. Upsalan piispa Henrikin sitä vastoin voidaan
ajatella tehneen oman tarkastusmatkansa alueille, joilla kristinusko jo
oli saanut vankan jalansijan. Tällöin kiista Lallin kanssa
liittyisi lähinnä verotusasioihin eikä uuden uskonnon
juurruttamiseen.
Krötzl painotti Suomen alueen erilaista kehitystä verrattuna
Baltiaan, jossa pakkokäännytykseen ja miekkalähetykseen
siirryttiin 1200-luvun alussa, kun saksalaisritarit halusivat
liittää paikallisen väestön herruuteensa. Suomessa
kristillistäminen oli alkanut selvästi aiemmin ja toteutunut
pääosin vuorovaikutuksessa paikallisten yhteisöjen
kanssa.
Varsinaisen juhlavuosiseminaarin päätyttyä seurasi dos.
Markus Hiekkasen vuosikokousesitelmä. Esitelmässään
Kristinuskon tulo Suomeen – tulkintoja viimeaikaisten tutkimusten
pohjalta Hiekkanen nosti esiin erityisesti sotien jälkeisen
arkeologisen kristillistymistutkimuksen myötä esiin nousseita
mahdollisuuksia ja haasteita. Arkeologisen aineiston valossa maamme
kristillistyminen oli pitkä prosessi, joka alkoi
viimeistään toisen vuosituhannen alussa, paikoin jo aiemmin.
Uusi uskonto levisi ensin Varsinais-Suomeen, mutta nykyisin tunnettu
aineisto ei tue vanhempaa kuvaa sinnikkäästi pakanuudessa
pysyttelevästä Hämeestä. Sen sijaan aineistossa
näkyy pakanallisen ajan kalmistojen ja esinehautauksen
käytännön jatkuminen monin paikoin Varsinais-Suomessakin
aina vuoden 1200 tienoille. Hiekkasen mukaan olisikin syytä
korjata perinteisesti kristillistymisen toisen vaiheen alun rajana
pidettyä vuosilukua n. vuodesta 1150 mainittuun 13. vuosisadan
alkuun, jota on pidettävä kirkollisen järjestymisen
alkupisteenä maassamme.
Tällöin voisi tähänastisiin löytöihin
tukeutuen arvella alkaneen pitäjäorganisaation ja
yksityisistä mahtimiehistä itsenäisten, verotuksella
ylläpidettyjen kirkkojen perustamisen. Tästä
merkkinä vanhat yksityiskalmistot ja -kappelit hylättiin ja
vainajia alettiin haudata kootusti yhteiseen kirkkomaahan. Hiekkanen
kytki ajatuksen pitäjäorganisaation synnystä laajempaan
kontekstiin toteamalla, että sydänkeskiajan reformeissa
maallisesta vallasta itsenäistymään pyrkinyt kirkko oli
ajanut tällaista organisatorista muutosta ensin 1100-luvun
Englannissa, josta taasen oli yhteyksiä pohjoismaihin. Nykyisen
Suomen alueelle uusi järjestelmä olisi hyvinkin voinut tulla
muita Ruotsin valtakunnan alueita aiemmin, koska täältä
mitä ilmeisimmin aikaisempi ja vakiintunut järjestelmä
puuttui.
Esityksessä ei juurikaan puututtu vuotta 1200 edeltäviin
kristinuskon esiintymismuotoihin maassamme. Toisaalta aineistoon
vedoten todettiin Unto Salon teoriat pitäjäorganisaatiota
edeltäneestä järjestelmästä vanhentuneeksi
ylitulkinnaksi, mikä loi vaikutelman ristiriidasta erityisesti
suhteessa yliass. Krötzlin aiemmin päivällä
esittämiin arvioihin Varsinais-Suomen merkittävästä
kristillistymisestä 1100-luvulla. Koska
vuosikokousesitelmästä ei voinut esittää
kysymyksiä, jäi vaikutelman todenperäisyyden koestaminen
toistaiseksi. Sinänsähän on todettava, että
kirkollisen organisaation taso ei välttämättä kerro
mitään kristillisyyden tasosta. Sikäli kuin
optimistisemmat teoriat kirkon järjestäytymisen asteesta
varhaisempina aikoina maassamme ovatkin arkeologisen aineiston
ylitulkintaa, on kriittisempien tutkijoiden tehtävä
esittää tilalle varovaisempia synteesejä.
Käsittelemänsä ajankohdan osalta Hiekkasen puheenvuoro
oli arvokas ja tasapainoinen lisä maamme kristillistymisen
vaiheista käytävään keskusteluun. Toivoa sopii,
että juhlavuoden kuluessa saamme kuulla rakentavan kriittisiä
synteesejä kristilliskehityksen varhaisemmistakin vaiheista.
SKHS:n symposiumin avaamaa keskustelua on oiva tilaisuus jatkaa Glossan
’Pyhä Henrik ja Suomen kristillistyminen’ -symposiumissa
15.–16.4. Jo nyt on nähtävissä, että
vakiintuneita käsityksiä maamme kristillistymisestä ja
Pyhästä Henrikistä on monilta osin syytä muuttaa.
Uusi suomalainen keskiajantutkimus on kouliintunut eurooppalaisten
aiheiden parissa. Etenkin Suomen alueiden kristillistymiskehitys on
aihe, jonka tarkastelussa eurooppalaisten kontekstien ja konventioiden
tuntemus on ensiarvoisen tärkeää. Onkin jo aika,
että perinteisiä ”Suomen keskiajan kysymyksiä”
lähestytään mahdollisimman laajan ja monipuolisen
asiantuntemuksen valossa. Glossan tuleva symposiumi
tähtää osaltaan esittelemään ja rohkaisemaan
tämän suuntaisia pyrkimyksiä.
Huom. Krötzlin ja Jensenin
esitelmien osalta kirjoituksen tausta-aineistona on käytetty
symposiumissa jaetun käsiohjelman tiivistelmiä.
FM Jesse Keskiaho
Fil. yo Vesa-Matti Ovaska
JUKKA KORPELA
Idän kirkko ja Suomen alue
1000-luvulta 1300 luvulle
Toim. huom. Julkaistava teksti on
tiivistelmä prof. Jukka Korpelan laajemmasta suullisesta
esitelmästä Suomen kirkkohistoriallisen seuran symposiumissa
19.1.2005. Esityksessään Korpela kommentoi myös
kotimaisen tutkimuksen perinteistä tapaa nähdä
keskiaikaisen Suomen alueet myöhemmän kansallisvaltion
perspektiivistä. Esimerkiksi Suomen kristillistymistä on
tarkasteltu lähinnä Länsi-Suomesta johdettuna prosessina
kiinnittämättä juurikaan huomiota Itä-Suomen,
Baltian ja Ruotsin suoriin kontakteihin 1200-1300-luvuilla. Länsi-
ja Itä-Suomi liittyivät tiiviimmin toisiinsa vasta
ruotsalaisen valtionmuodostuksen edetessä monen sadan vuoden
kuluessa. Professori Korpela on käsitellyt aihetta
äskettäin ilmestyneessä kirjassaan Viipurin
läänin historia II. Viipurin linnaläänin synty,
(toim. Yrjö Kaukiainen ja Jouko Nurmiainen), Jyväskylä,
2004.
Perinteisen näkemyksen mukaan idän ja lännen kirkot
erosivat 1054, minkä jälkeen läpi Euroopan syntyi
valtapoliittinen raja. Jos todellisuudessa on mielekästä
puhua selkeästä idän ja lännen opillisesta rajasta,
on tämä parasta aloittaa vasta 1200-luvun lopulta.
Poliittinen taistelu ideologisella akselilla kuuluu pikemmin uuden ajan
historiaan.
Konstantinopolin alainen hiippakuntaorganisaatio syntyi Kiovaan
990-luvulla, mutta läntisiä yhteyksiä tunnetaan seudulta
lähes katkoitta aina uudelle ajalle. Tutkimukselle on muodostunut
ongelmaksi vähäiset yhteydet Konstantinopoliin.
Novgorodin piispanistuin tunnetaan 1000-luvun alusta. Itse kaupunkiin
ja sen lähiympäristöön syntyi pian runsaasti
kukoistavia luostareita ja kirkkoja. Toisaalta Novgorodin
länsiyhteydet pysyivät läpi keskiajan vilkkaina.
Kaupungissa oli myös läntisen riitin kirkkoja. Novgorodin
kristillisyys on epäselvempää.
Ensimmäiset kristilliset kosketukset nykyisen Suomen alueelle
tulivat viikinkiajalla. Kyse ei ollut kristillisyydestä vaan
pitkällisen transformaatioprosessin alusta, jonka lopputuloksena
on nykyinen kristillisyys. Kun Karjala-käsite rajoitetaan
Itä-Suomeen ja ns. luovutettuihin alueisiin, varhaisimmat viitteet
kristillisyydestä ovat ristiretkiajan
hautalöydöissä. Yksittäisten ristien,
hautaussuuntien tai lopulta hautojen muuttumisen
löydöttömiksi ei kuitenkaan tarvitse viitata
kristillisyyteen millään muotoa. Vielä
vähemmän ne on yhdistettävissä ortodoksisen kirkon
ja roomalais-katolisen kirkon ideologiseen kamppailuun.
Viikinkikauppa toi Karjalan eurooppalaisen vaihdannan piiriin. Alue oli
yhteyksissä Itä-Euroopan vesireitistön takia Laatokan
kautta tämän seudun viikinkikeskuksiin, joista virtasi
kontaktien lisäksi kansainvälistä materiaalia kuten
myös kristillisiä koruja. On selkeää liioittelua
yhdistää tätä materiaalia pohjoisen periferiassa
mielikuvitukselliseen itä-länsi-jaotteluun. Yhdistäisin
tähän varhaiseen kansainväliseen viikinkivaiheeseen
myös suomen kielen varhaisen kristillisen sanaston, jonka
perinteisesti on korostettu olleen itäistä. Kiistatta risti,
pappi ja raamattu tulevat suomeen muinaisvenäjästä.
Toisaalta ainakin osan on osoitettu tulleen taas venäjän
kieleen pikemmin lännestä kuin Konstantinopolista. Varhainen
venäläinen kristillinen sanasto on muutenkin
läntistä.
Ensimmäinen kiistaton kirjallinen tieto kristillisistä
seurakunnista alueella on vuodelta 1396, kun Novgorodin kronikka
mainitsee Kurkijoen ja Kylälahden pogostoina. Aiemmin tunnetaan
Pähkinasaaren rauhansopimuksesta 1323 Mikkeli, Jääski ja
Äyräpää, mutta tämän maininnan
historiallinen ajoittaminen on epäselvää. Ei
myöskään tiedetä, miksi tässä
yhteydessä käytettiin termiä pogosta. Täysin
mielikuvituksen piiriin pitää lukea ns. Eerikin kronikan
1290-luvulla tuntemat 14 karjalaista seurakuntaa. Varmoja tietoja
alueen kristillisestä rakenteesta tiedetään vasta vuoden
1499/1500 Vatjan viidenneksen verokirjasta. Sen mukaan seitsemän
alkeellista seurakuntakeskusta oli muodostettu. On kiistanalaista
kuinka kauas ajassa voidaan mennä taaksepäin, koska koko
verokirjajärjestelmä ja sen perustana ollut
paikallishallinnon kehittäminen kuuluivat Moskovan valtakunnan
uudistuksiin, joita se pohjoisessa aloitii 1400-luvun lopussa.
Käkisalmen keskuksessa ja Tiurissa lienee ollut jo
viimeistään 1200-luvulla kristillinen seurakunta.
Käkisalmen osalta tämä voidaan päätellä
siitä, että alueella oli jo 1300-luvun alussa novgorodilaisen
vallan linnoitus. Tiurin osalta näin voidaan arvata.
Käkisalmessa oli myös 1400-luvun alussa paikalla jo
Novgorodin piispan edustaja. Toisaalta itse piispa tunnetaan vain
kerran koko keskiajan kuluessa Karjalasta. Novgorodin neljäs
kronikka ilmoittaa epämääräisesti vuoden 1419
norjalaissodan jälkeen: ” Piispa Simeon meni Karjalan maahan.”
PYHÄ HENRIK
JA SUOMEN KRISTILLISTYMINEN -SYMPOSIUMIN OHJELMA
Perjantai 15.4.
09.30 Ensimmäinen istunto: ristiretket ja kristillistyminen.
Tervetuliaissanat: Jesse Keskiaho.
Prof. emer. Mauno Jokipii: "Ensimmäinen ristiretki Suomeen".
Prof. Jussi-Pekka Taavitsainen: "Kristillistyminen, Suomi ja
arkeologia".
Prof. Jukka Korpela: "Missä mielessä Itä-Suomi ja
Karjala olivat kristillisiä keskiajalla?"
Kommentti: Dos. Tuomas Heikkilä.
12.00 Lounastauko.
13.30 Toinen istunto: Finlands kristnande i sin nordiska kontext.
Prof. Thomas Lindkvist: "Erik den heliges Sverige. Riket och makten".
Dr. John Lind: "Denmark and the Christianization of Finland c. 1200".
Kommentar: Prof. Jukka Korpela.
15.00 Kahvitarjoilu.
15.30 Kolmas istunto: kristillistymiselle annetut merkitykset.
FM Derek Fewster: "Den kämpande hedendomen som en nationell
konstruktion -
historiografiska problem med kristnandet av 'Finland'".
Prof. Pertti Anttonen: "Suomen kristillistyminen tragediakertomuksena".
Kommentti: Dos. Tuomas M.S. Lehtonen.
17.00 Valoisa keskiaika -palkinnon jakotilaisuus
Lauantai 16.4.
10.15 Fallstudier och projekter:
FM Sofia Lahti: "Att se Sankt Henrik: martyrhelgonet av Finland
representerad i hans
materiella kult".
FM Eva Ahl: "Arkeologisk forskning kring medeltida kloster – en
historiografisk fallstudie i medeltidsarkeologins historia i Finland".
FT Georg Haggrén: "Frälset, kolonisationen och
sockenbildningen i Västra Nyland".
Kommentar: Prof. Jussi-Pekka Taavitsainen.
12.00 Lounastauko.
13.30 Neljäs istunto: Pyhän Henrikin kultti I.
Dos. Tuomas Heikkilä: "Legenda s. Henrici - uusia
löytöjä ja näkökulmia".
Dos. Tuomas M. S. Lehtonen: "Defensor leges, rex justus et hystoria
sancta. P. Erikin ja P. Henrikin legendojen motivointi ja lajityyppi".
Kommentti: Yliass. Christian Krötzl.
-
15.00 Kahvitarjoilu.
15.30 Viides istunto: Pyhän Henrikin kultti II.
Dos. Helena Edgren: "P. Henrikin Ikonografia".
Prof. Ilkka Taitto: "Pyhän Henrikin liturgioiden lähteet -
kokonaisluettelointi".
Kommentti: Prof. Jyrki Knuutila.
Koordinaattori, FM Jesse Keskiaho
