Uutisarkisto

Valoisa keskiaika 2012 -kunniamaininta

Glossa - keskiajan tutkimuksen seura ry. myöntää vuoden 2012 Valoisa keskiaika -kunniamaininnan dosentti, FT Tuomas Heikkilälle (Helsingin yliopisto).

Kunniamaininnalla yhdistys haluaa kiittää yksilöä tai yhteisöä, joka on tieteellisellä toiminnallaan edistänyt keskiajan tuntemusta ja tutkimusta sekä esimerkillään innostanut uusia tahoja hakeutumaan keskiaikaa koskevan tiedon pariin. Samalla Glossa ry. haluaa kiinnittää huomiota siihen, että keskiaika ei ole "pimeä", vaan dynaaminen ja kulttuuriltaan monimuotoinen ajanjakso. Keskiajan tuntemus luo pohjan oman aikamme poliittisten, yhteiskunnallisten ja kulttuuria määrittävien käsitysten ja haasteiden ymmärtämiseksi.

Tuomas Heikkilä (s. 1972) on perehtynyt erityisesti keskiaikaisiin pyhimyskultteihin ja keskiajan kirjalliseen kulttuuriin. Hän on mm. tutkinut Suomen kansallispyhimyksen pyhän Henrikin legendaa (Pyhän Henrikin Legenda, SKS 2005), ja johtanut Kansalliskirjaston keskiaikaisten pergamenttifragmenttien tutkimustyötä.

Nyt myönnettävällä tunnustuspalkinnolla Glossan hallitus haluaakin erityisesti nostaa esille Heikkilän pitkäjänteisen työn Suomen keskiaikaisen kirjakulttuurin tunnetuksi tekemiseksi. Heikkilän entiset ja nykyiset opiskelijat Helsingin yliopiston historian ja kirkkohistorian oppiaineissa tuntevat hänet innostavana opettajana. Mukaantempaavalla tyylillään hän perehdyttää myös laajempaa yleisöä keskiajan kulttuuriin. Glossan hallitus haluaa tässä yhteydessä nostaa esiin erityisesti hänen yleistajuisen tietokirjansa Piirtoja ja kirjaimia. Kirjoittamisen kulttuurihistoriaa keskiajalla (SKS 2009), sekä hänen työryhmän kanssa suunnittelemansa ja käsikirjoittamansa verkkoteoksen Kirjava keskiaika (Kansalliskirjasto 2012, http://keskiaika.kansalliskirjasto.fi). Heikkilä on myös innostanut monia nuoria tutkijoita keskiajan tutkimuksen pariin esimerkiksi haastavilla, alkuperäislähteisiin nojaavilla tutkimuskursseilla.

Tuomas Heikkilä on aktiivinen myös luonnontieteellisten menetelmien kehittämisessä historiantutkimuksen apuvälineiksi. Keskiajan kirjallisen kulttuurin asiantuntijana hän on erityisesti osallistunut tietokoneavusteisen stemmatologian eli tekstien versiohistorian tutkimuksen kehittämiseen yhdessä Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen tutkijoiden kanssa. Hänet on valittu vuosiksi 2013-2016 Suomen Rooman Instituutin Villa Lanten johtajaksi, tutkimushankkeenaan keskiaikaiset kalenterit ja ajan hallinta.

Kunniamaininta luovutetaan Dies Medievales -konferenssin yhteydessä Turussa perjantaina 26.10.2012. Kahden vuoden välein järjestettävän tieteellisen konferenssin isäntänä ovat tällä kertaa Turun yliopiston tutkimuskeskus Turku Centre for Medieval and Early Modern Studies (TUCEMEMS), http://tucemems.utu.fi; ja historieämnet vid Åbo Akademi.

Kerran kahdessa vuodessa myönnettävä Valoisa keskiaika -kunniamaininta jaetaan nyt kuudetta kertaa. Aiemmin maininnan ovat saaneet dosentti Pauli Annala (Helsingin yliopisto), professori Jukka Korpela (Joensuun yliopisto), dosentti Tuomas M. S. Lehtonen (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura), dosentti Maiju Lehmijoki-Gardner (Helsingin yliopisto) sekä dosentti Matti Kilpiö (Helsingin yliopisto). Glossa ry., http://www.glossa.fi Lisätietoja Jesse Keskiaho, puheenjohtaja, Glossa ry. 050-5381729

Lisätty 25.10.2012, vanhentunut 31.12.2012

Takaisin