Uutisarkisto
Uusi keskiaika -seminaari
Tieteiden talolla (Kirkkokatu 6 Helsinki), sali 104 1.2.2013 klo 09:00 – klo 17:00
Uusi keskiaika -hankkeessa seurataan, miten tieteellinen tutkimus muuttaa kokonaiskuvaamme nykyisen Suomen alueen keskiajasta. Hanketta ylläpitää Glossa ry.
Seminaaripäivä on avoin kaikille kiinnostuneille. Tapahtuma on maksuton.
Ilmoittautuminen kahvitarjoilujen järjestämiseksi viimeistään tiistaina 29.1.2013 sähköpostitse : misuhone at gmail.com
OHJELMA
Aamukahvi 9.00—9.30, jonka aikana esillä seminaarin aiheeseen liittyvää materiaalia.
9.30
Seminaarin avaus
9.30—11.30
Maria Kallio: Turun tuomiokapitulin kansliassa – Keskiaikaisten kopiokirjojen uudelleen ajoittaminen
Väitöstutkimukseni käsittelee Turun tuomiokapitulin hallintoa ja kirjallisen kulttuurin murrosta myöhäiskeskiajalla. Tutkimukseni tärkeimmän lähdeaineiston muodostavat tuomiokapitulista säilyneet neljä kopiokirjakäsikirjoitusta. Keskityn tutkimuksessani erityisesti piispa Maunu III Särkilahden toimintaan, jolloin tarkemman tutkimuksen kohteena ovat häneen yhdistetyt käsikirjoitukset Codex Skokloster Aboensis sekä niin kutsuttu piispa Maunun kopiokirja. Yksi osa tutkimustani on ajoittaa kopiokirjakäsikirjoitukset vesileimatutkimuksen avulla. Mahdollisimman tarkka ajoitus mahdollistaa myös kopiokirjojen sisällön uudenlaisen analyysin. Tarkastelen esitelmässäni keskiaikaisten käsikirjoitusten ajoittamiseen liittyviä kysymyksiä ja ongelmia. Toisaalta pohdin vesileimatutkimuksen suomia mahdollisuuksia ja merkitystä laajemmassa kontekstissa.
Heini Kirjavainen: Pyhimyksen villamekko? Yksi vaatteenpala Turun tuomiokirkon reliikkien joukossa
Poikkitieteellinen Turun tuomiokirkon reliikit – projekti alkoi vuonna 2007. Päätarkoituksena on tutkia keskiaikaisia reliikkejä, jotka löydettiin Autuaan Hemmingin pyhimysarkusta Turun tuomiokirkon restaurointitöiden yhteydessä vuonna 1929. Reliikkien joukosta löytyi villamekon pala, joka käsittää ylävartalon vasemman puoliskon, josta kaula-aukkoa ja hihan yläosaa on säilynyt. Kangas on ajoitettu 1300- ja 1400-lukujen taitteeseen. Kuitenkin lähemmät puvun mittaukset osoittivat sen normaalia pienemmäksi esim. kaula-aukon, hihan aukkojen ja rinnan kohdalta. Mekkoa oli ilmiselvästi pienennetty, joista on myös säilynyt ompeleita mekon saumoissa nurjalla puolella. Saumoja oli ommeltu sinisellä ja valkoisella langalla, joista ompeleiden kädenjälki kertoi, että alkuperäiset ompeleet olivat kuluneita ja monin paikoin hävinneet. Lisäksi saumat oli kursittu alkuperäisten saumojen päälle harvoin ja karkein pistoin. Oli ilmiselvää, että pukua oli korjailtu myöhemmin. Lisää ajoitusnäytteitä otettiin neljätoista kappaletta. Yllättävää oli se, että ommellangoista ajoitukset hajaantuivat 1200-luvulta 1500- ja 1600-lukujen taitteeseen asti. Tämä asetti villamekon uuteen valoon, sillä aluksi pidin sitä tavallisena naisen mekon jäänteenä, joka se alkujaan onkin voinut olla. Mekon elinkaari oli kuitenkin pitempi kuin tavallisen käyttövaatteen. Saumojen ompeleiden kerrostuneisuus osoitti, että yksi tai kaksi ajoitusnäytettä ei olisi antanut tarpeeksi informaatiota mekon käyttötarkoituksen tulkintaan.
Ja tuskin tavallista naisen villamekon palaa olisi laitettu pyhimysarkkuun. Sen olisi voinut liittää jonkin pyhimyksen vaatteeksi ja siten reliikiksi, mutta tuskin vaatetta olisi alettu pienentämään sitä varten, se olisi kelvannut sellaisenaan. Mekon pienuuden vuoksi, ajatus siirtyi katolisen kirkon käytäntöön, joka elää vielä tänä päivänä, nimittäin pyhimyksen patsaan pukemiseen. Turun tuomiokirkon suojeluspyhimykset olivat keskiajalla Pyhä Henrik ja Neitsyt Maria. Ainakin 1300-luvulta on säilynyt mainintoja Neitsyt Marian patsaan pukemisesta. Myös keskiaikaisesta suomalaisesta asiakirja-aineistosta on säilynyt maininta Turun tuomiokirkon Pyhän Laurentiuksen alttarin Neitsyt Marian patsaalle kuuluneesta vaatteesta ja muista koristuksista. Joten kyseessä voi tosiaan olla pyhimykselle tarkoitetun villamekon jäänne, vaikkakin patsaalle tarkoitettu.
Jorma Hannikainen: Tukholman suomalaisen kirkon liturgiset nuottikäsikirjoitukset
Reformaation myötä liturgisessa musiikissa muutokset tapahtuivat Turun hiippakunnassa hitaasti ja eri paikoissa eriaikaisesti. Suomenkielinen liturginen musiikki perustui tyystin täällä omaksuttuihin keskiaikaisiin käytäntöihin ja laulutyyleihin, pohjautuen pääasiassa täällä vallinneen dominikaanisen perinteen mukaisesti ns. romaanisen tyylin mukaiseen gregoriaaniseen musiikkiin. Varsinaisesti uusia sävellyksiä ei laadittu, vaan vanhoja gregoriaanisia lauluja muokattiin vähin erin kansankielisiksi. Tapahtunutta kehitystä on mahdollista tutkia tarkastelemalla 1500‒1600 -luvuilta säilyneitä liturgisia nuotti-käsikirjoitussidoksia, joita on säilynyt muutamia kymmeniä. Käsikirjoituksiin kopioituja jumalanpalveluslauluja on mahdollista tarkastella mm. sävelmävertailuilla ja näin selvittää keskiajalta periytyvien laulujen muuntumista.
Ensimmäiset suomenkieliset jumalanpalvelukset vietettiin tiettävästi Tukholmassa vuoden 1533 jälkeen ja Turussa vuoden 1537 tienoilla. Tukholmasta säilyneet käsikirjoitukset ovat osin huomattavasti myöhemmältä ajalta ja eroavat mm. sävelmien pienissä yksityiskohdissaan niistä, joita käytettiin nykyisen Suomen alueella. Tukholman suomalaisen kirkon arkistossa säilytetään käsikirjoitusta, joka on kaksiosainen ja tämä käsittää yhteensä 232 lehteä. Toinen Tukholman suomalaiseen kirkkoon liittyvä käsikirjoitus on ns. Antonius Canutin käsikirjoitus, jota säilytetään Kansalliskirjastossa Helsingissä. Se on edellistä suppeampi, sisältäen vain 23 lehteä. Käsikirjoituksen sisäkanteen kirjoitettu teksti osoittaa sen kuuluneeksi Tukholman suomalaiselle kirkolle. Käsikirjoituksessa on myös vuosiluku 1616. On kuitenkin ilmeistä, että alkuperäiseen sidokseen on myöhemmin lisätty lauluja myöhemmin ja mahdollisesti myös lehtiä. Käsikirjoituksen foliot 2r-17v muodostavat käsialaltaan ja sisällöltään yhtenäisen kokonaisuuden. Tukholman liturgisen koodeksin ja Antonius Canutin käsikirjoituksen välistä sisällöllistä yhteyttä ei ole aikaisemmin tarkasteltu.
Kati Salo: Tautihistorian merkkejä luissa rautakauden ja keskiajan taitteesta sekä uuden ajan alusta
Paleopatologia tutkii tautihistoriaa erilaisten lähteiden avulla. Lähteinä voidaan käyttää historiallisia lähteitä, kuvallisia lähteitä, luita ja muita arkeologisia löytöjä. Kaikissa näissä lähteissä on omat etunsa ja rajoituksensa. Keskityn tässä esitelmässä esittelemään arkeologisen luuaineiston potentiaalia ja rajoituksia. Luiden avulla Suomessa on mahdollista tutkia keskiaikaa, sitä edeltävää rautakautta ja sen jälkeistä historiallista aikaa. Viime vuosina luulöytöjen tutkiminen onkin avannut uuden keinon tautihistorian selvittämiseen viimeisen tuhannen vuoden ajanjaksolta.
Olen tutkinut Helsingin yliopistossa valmistelemaani väitöskirjaa varten luita yhdeksältä eri kaivauskohteelta 1200-luvulta 1800-luvulle. Tutkimuskohteisiini kuuluvat rautakauden ja keskiajan taitteesta Mikkelin Tuukkalan ja Hollolan Kirkkailanmäen kalmistot. Näistä kohteista on löydetty yhteensä 59 vainajan luita. Lisäksi joillekin pääasiassa uudelle ajalle ajoittuville hautausmaille tiedetään haudatun jo keskiajalla. Näitä hautausmaita tutkimuksessani edustaa Pälkäneen rauniokirkko, Porvoon tuomiokirkon kirkkomaa, Rengon pyhän Jaakon kirkko ja mahdollisesti myös Turun Julinin tontin hautausmaa. Puhtaasti uudelle ajalle tiedetään ajoittuvan sen sijaan Haminan varuskunnan hautausmaa, Helsingin Senaatintorin hautausmaa ja Lappeenrannan Lappeen kirkon hautausmaa.
Luista olen tutkinut hammassairauksia, nivelsairauksia, puutostauteja, vammoja, tartuntatauteja, kasvaimia ja synnynnäisiä sairauksia. Teen tällä hetkellä tilastotieteilijän avustuksella yhteenvetoa tutkimukseni tuloksista, jossa tarkoitus on vertailla eri paikkakuntien ja ajanjaksojen vaikutusta luustossa näkyviin taudin merkkeihin. Erityisesti olen kiinnostunut ravinnon ja terveyden välisestä suhteesta, tartuntatautien leviämismahdollisuuksista, väkivaltaisuudesta ja alttiudesta vamman aiheuttamiin onnettomuuksiin, kuoliniän, sukupuolen ja pituuden vaikutuksesta terveyteen, työn ja elinympäristön vaikutus terveyteen sekä perimän vaikutuksesta terveyteen.
lounastauko 11.30—12.30
12.30—14.00
Ville Walta: Käytännönläheistä kirjoittamista – Keskiaikaiset asiakirjat kirjallisen kulttuurin lähteinä
Naantalin luostari keräsi vuonna 1438 tapahtuneen perustamisensa jälkeen nopeasti huomattavan määrän maaomaisuutta. Luostari vastaanotti lahjoituksia sekä vaihtoi ja osti maata. Tiedot luostarin keräämästä maaomaisuudesta ja siihen liittyneistä kaupoista tallennettiin asiakirjoihin, joita säilytettiin huolellisesti luostarin arkistossa. Luostarin asiakirjat ovat säilyneet poikkeuksellisen hyvin, ja niitä on hyödynnetty selvitettäessä luostarin historiaa. Asiakirjojen kirjoituskäytännöt ovat kuitenkin edelleen huonosti tunnettuja. Tärkeitä kysymyksiä ovat esimerkiksi: Kuinka asiakirjat laadittiin? Ketkä niitä kirjoittivat? Kuinka asiakirjahallinto oli organisoitu? Esitelmässä tarkastellaan Naantalin luostarin asiakirjoja ja sitä, kuinka alkuperäisasiakirjoja ja niissä esiintyviä käsialoja tutkimalla voidaan lähestyä näitä asiakirjahallintoon liittyviä kysymyksiä.
Liisa Seppänen: Arkeologinen aineisto ja uudet kaupunkitutkimuksen mahdollisuudet – esimerkkinä Suomen Turku
Kaupunkiarkeologisella tutkimuksella on Suomessa pitkät perinteet. Tutkimusten keskiössä on 1800-luvun lopulta alkaen ollut maamme vanhin kaupunki Turku, jonka historian on sanottu peilaavan koko maamme historiaa. Suomen keskiajan kaupunkitutkimuksessa Turun erikoisasemaa selittää paitsi kaupungin pitkä ja merkittävä historia myös sen arkeologinen tutkimustilanne ja kaivauksissa esille saatu runsas rakenteiden ja löytöjen määrä.
Reilun sadan vuoden aikana esille saatu aineisto on kokonaisuudessaan mittava ja monipuolinen ja sisältää paljon sellaista tietoa kaupungin menneisyydestä, mitä säilyneiden kirjallisten lähteiden avulla ei voida selvittää. Aineiston kokonaistarkastelu on kuitenkin sen runsauden ja monimuotoisuuden takia hyvin haasteellista ja erittäin työlästä ja vaatii monenlaista asiantuntemusta. Kokonaistarkastelua vaikeuttaa myös se, että eri aikoina ja eri tahojen toimesta suoritetut kaivaukset ja niissä paljastuneet aineistot on dokumentoitu eri tavoilla.
Aineisto tarjoaa kuitenkin monia tutkimusmahdollisuuksia ja kenttää useamman asiantuntijan yhteistyölle. 2000-luvun aikana Turun yliopiston arkeologian oppiaineessa on tehty useita opinnäytteitä arkeologisissa kaivauksissa esille saaduista aineistoista. Useimmissa tutkimuksissa on keskitytty jonkin tietyn esinetyypin tarkasteluun joko yhden tai useamman kaivausalueen raameissa. Tutkimuksen piiriin on nostettu niin kampoja, kenkiä, puukontuppeja, värttinänkehriä kuin luita ja lusikoitakin. Erillisissä artikkeleissa on käsitelty kaivauksissa löydettyjä astioita sekä muuta mielenkiintoista esineistöä kuten ikkunalaseja ja pyhiinvaellusmerkkejä. Omissa tutkimuksissani olen keskittynyt ensisijaisesti tarkastelemaan kaupungin keskiaikaista rakentamista, ja aiheen parissa on työskennellyt myös muita Turun kaivauksilla mukana olleita arkeologeja.
Opinnäytteet ja artikkelit avaavat museoiden varastoissa makaavia aineistoja ja dokumentteja myös muiden tutkijoiden käyttöön, mutta toistaiseksi monetkaan tutkimukset ja aineistot eivät ole kohdanneet keskusteluissa toisiaan. Turun – aivan kuten muidenkin kaupunkien – keskiaikaa voitaisiin tarkastella kokonaisvaltaisemmin ottamalla huomioon materiaalisen kulttuurin kirjo koko kaupunkialueella yhdistettynä kirjallisiin lähteisiin, näytteiden luonnontieteellisiin analyyseihin sekä geofysikaalisiin ja -kemiallisiin tutkimuksiin unohtamatta vertailua muissa kaupungissa tehtyihin tutkimuksiin.
Keskiajan tutkimus on 2000-luvulla suuri mahdollisuus, joka edellyttää poikkitieteellistä yhteistyötä, monimuotoista asiantuntemusta, kokonaisvaltaista näkemystä ja rohkeutta tarttua suuriin haasteisiin.
Erki Russow: Esinetutkimus Viron keskiajan tutkimuksessa / The contribution of artefact studies in Estonian medieval studies
The study of the Estonian/Livonian medieval past, including the material culture has a rather long history, reaching in best cases back to the late 18th century. However, there are few branches of medieval studies which can be regarded as quite recent additions to the general historical research. One of these study areas is most definitely the handling of everyday objects, with some notable exceptions of course. The boost for the research of common artefacts came with the change of the political and economical system in late 1980s and early 1990s. The broad changes in the society helped dramatically improve also the study of artefacts (even if some other fields of medieval studies have most certainly suffered after the fall of iron curtain), on the one hand because of exchange of ideas what was not possible previously but also because of the changed research climate. Thus during the 1990s the number of urban excavations has grown remarkably, next to that also a new generation of researchers has emerged which all has led to the situation that after 20 years of continuous research we have now reached to the point where we can start to offer some broader generalizations on the medieval society, not only produce artefact typologies and chronologies. The present paper tries to give some brief overview what the study of medieval common artefacts has achieved so far in Estonia with an emphasis to some parts of the research which are more familiar to the present researcher.
kahvitarjoilu 14.00–14.30
14.30–17.00
Petri Halinen: Unohdettu pohjoinen periferia: arkeologian näkökulma
Teija Alenius: Mitä siitepölytutkimus voi kertoa Länsi-Uudenmaan asutushistoriasta?
Uuttamaata on nimensä mukaisesti pidetty myöhään asutettuna alueena Suomen maakuntien joukossa. Perinteisen käsityksen mukaan Uusimaa sai pysyvän a sutuksensa vasta 1100-luvun lopulla tai 1200-luvulla, kun ruotsalaiset uudisasukkaat asettuivat tulevien rannikkopitäjien alueelle ja samaan aikaan Hämeestä ja Varsinais-Suomesta levisi pieniä väestövirtoja Uudenmaan sisämaahan.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana tehdyt tutkimukset osoittavat, että alueen pysyvä asutus on tuntuvasti aiemmin uskottua varhaisempaa. Tässä esitelmässä luodaan kokonaiskuva siitä, millaisen kuvan viimeisen neljänkymmenen vuoden aikana tehdyt siitepölyanalyysit antavat Uudenmaan maankäytön vaiheista.
Janne Saarikivi: Itämerensuomalaisten kielten itäinen kontaktikenttä varhaiskeskiajalla
16.00–16.30
Jaakko Tahkokallio: Kokonaiskuva Suomen keskiajasta – utopian äärellä?
Keskiajantutkimusta tehdään eri tieteiden piirissä. Mutta historioitsijan perspektiivistä on olemassa myös suuri yhteinen työmaa – kokonaiskuvan muodostaminen Suomen keskiajan historiasta. Voidaan toki kysyä, tarvitaanko kansallisen historian kokonaiskuvia 2000-luvulla. Oma vastaukseni on kyllä. Historian tutkimus on yhä institutionaalisesti sidoksissa kansallisvaltioihin. Historian merkitys yhteiskunnassa kietoutuu edelleen sen rooliin identiteettien luomisessa ja muokkaamisessa. Nämä ovat realiteetteja, jotka eivät näytä olevan muuttumassa.
Keskiajan historian tutkimuksessa on ollut Suomessa kaksi innostuksen kautta: itsenäisyyttä seurannut kansallisen identiteetin rakentamisen aika, ja viimeisten vuosikymmenten uusi ”keskiaikabuumi”. Itsenäisyyden alkuvuosikymmenten tutkijat rakensivat Suomen muinaisuudesta oman kuvansa. Se on uhmannut aikaa – vuonna 2013 ainoa kattava yleisesitys Suomen keskiajan historiasta on yhä Jalmari Jaakkolan käsialaa. Pystymmekö me rakentamaan uuden kokonaiskuvan, ja millaista pohjatyötä se edellyttäisi?
Seminaarin päätössanat: Tuomas Heikkilä
Lisätty 30.01.2013, vanhentunut 31.05.2013
