Uutisarkisto

Valoisa keskiaika-palkinto professori Kaisa Häkkiselle

Suomen keskiajantutkimuksen seura Glossa ry. on 20.3.2015 päättänyt myöntää professori (suomen kieli, Turun yliopisto) Kaisa Häkkiselle ”Valoisa keskiaika” -kunniamaininnan.

Suomen keskiajantutkimuksen seura Glossa ry. on 20.3.2015 päättänyt myöntää professori (suomen kieli, Turun yliopisto) Kaisa Häkkiselle ”Valoisa keskiaika” -kunniamaininnan. Kunniamaininnalla Keskiajan tutkimuksen seura haluaa kiittää yksilöä tai yhteisöä, joka on toiminnallaan edistänyt keskiajan tuntemusta ja tutkimusta sekä esimerkillään innostanut uusia tahoja hakeutumaan keskiaikaa koskevan tiedon pariin. Samalla yhdistys haluaa kiinnittää huomiota siihen, että keskiaika ei ole ”pimeä” ajanjakso vaan aikakausi, jonka tuntemus on tärkeää nykypäivänkin ymmärtämiseksi.

Professori Kaisa Häkkinen on edistänyt työllään vanhan kirjasuomen tekemisessä tunnetuksi suurelle yleisölle. Hänet tunnetaan erityisesti Mikael Agricolan kielen tutkimuksesta ja hänen johtamissaan hankkeissa on syntynyt esimerkiksi Agricolan teosten morfosyntaktinen tietokanta. Keskiajantutkimuksen kannalta tärkeää on se, että Häkkinen on kiinnittänyt huomiota myös Agricolaa edeltäviin suomen kielen käyttäjiin ja kirjoittajiin. Hän on tutkinut varhaisimpia suomenkielisiä merkintöjä monikielisessä keskiaikaisessa materiaalissa ja korostanut kirjoitetun suomen kielen historiaa ennen Agricolaa.

Viime vuosina Häkkinen on tutkinut Westhin Codexia ja muita varhaisia suomenkielisiä liturgisia esityksiä. Näissä hankkeissa hän on luonut laajoja monitieteisiä tutkimusryhmiä, joissa suomen kielen, kirkkomusiikin ja historian asiantuntijat ovat yhdessä tehneet metodologisesti ja asiasisällöllisesti uudenlaista tutkimusta keskiajan ja uuden ajan alun taitteen Suomesta. Monitieteinen lähestymistapa ja yhteistyö ovat kantaneet hedelmää lukuisina korkeatasoisina tieteellisinä julkaisuina. Häkkisen tutkimustyön merkitys ei ole rajoittunut yksinomaan suomen kielen tutkimuksen kentälle, sillä monitieteinen tutkimusote on tuonut Häkkisen lukijoiksi myös muiden tieteenalojen tutkijoita.

Häkkinen tunnetaan myös inspiroivana opettajana, joka ottaa opiskelijat mukaan tutkimushankkeisiinsa jo kandivaiheesta lähtien. Kaisa Häkkisen selkeä ja innostava opetustyyli on ohjannut huomattavan määrän opiskelijoita keskiajan ja uuden ajan alun tutkimuksen piiriin. Häkkinen on vahva taustavoima myös Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran koordinoimassa Codices Fennici -hankkeessa, jossa tutkitaan ja digitoidaan Suomeen liittyvät keskiajan ja 1500-luvun käsikirjoitukset.

Tämän lisäksi professori Häkkisen ansiot ulottuvat yliopistoyhteisön ulkopuolelle: hän on julkaissut runsaasti laajalle yleisölle suunnattua tietokirjallisuutta ja tehnyt vanhaa suomea ymmärrettäväksi julkaisemalla esimerkiksi Agricolan teksteistä ”näin luetaan” -versioita. Häkkinen on kysytty ja ahkera yleisöluennoitsija ja esimerkiksi Tiede-lehden vakituinen avustaja (mm. ”Omat sanat” -palsta).

Kerran kahdessa vuodessa myönnettävä Valoisa keskiaika -kunniamaininta jaetaan nyt seitsemättä kertaa. Aiemmin maininnan ovat saaneet dosentti Pauli Annala (Helsingin yliopisto), professori Jukka Korpela (Joensuun yliopisto), dosentti Tuomas M. S. Lehtonen (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura), dosentti Maiju Lehmijoki-Gardner (Helsingin yliopisto), dosentti Matti Kilpiö (Helsingin yliopisto) ja dosentti Tuomas Heikkilä (johtaja, Suomen Rooman Instituutti).

Kunniamaininta julkistettiin joka toinen vuosi järjestettävässä valtakunnallisessa Keskiajan päivät -konferenssissa (lat. Dies Medievales), joka tänä vuonna järjestetään Helsingissä.

Lisätty 21.03.2015, vanhentunut ..

Takaisin