Glossan kevään toinen esitelmätilaisuus pidettiin 23.3. klo 17 Zoomin välityksellä. Puhujana tilaisuudessa oli FT Marko Halonen otsikolla “Pohjolan keskiaikaiset kalenterit. Yleiskuva ja uusia näkökulmia”.
Esitelmä toi esiin uusia näkökulmia keskiaikaisten kalentereiden tutkimukseen. Tutkimuskohteena olivat Pohjolan keskiaikaiset kalenterit. Aiempi tutkimus on korostanut kalentereiden sisältämää tietoa pyhimyksistä, mutta esitelmässä tuotiin esiin se, miten yllättävän paljon muutakin tietosisältöä niistä löytyy.
Keskiaikainen kalenteri (Helsinki, Kansalliskirjasto F.m.VII.6.) Kuvat: Fragmenta membranea.
Rakenne ja tietosisältö kalentereissa
Halosen käyttämä aineisto koostui 236 kalenterista ja 431 eri “kalenteriversiosta”, joihin hän oli laskenut mukaan myöhempien käsien kalentereihin tekemät muutokset. Kalenterit puolestaan olivat Pohjoismaista eli Ruotsin, Tanskan sekä Norjan kirkkoprovinsseista. Suuri osa aineistosta oli Ruotsin Riksarkivetin kokoelmasta, mutta mukana oli myös useista muista arkistoista, kuten Kansalliskirjastosta, peräisin olevaa materiaalia. Ajoituksellisesti Halonen oli rajannut aineistonsa noin vuosiin 1075-1599. Aikarajaus perustuu vanhimpaan säilyneeseen kalenteriin ja 1500-luvun loppuun.
Kalenterit ovat säilyneet suurilta osin kirjojen osina, mutta sen lisäksi osa on säilynyt irtonaisina fragmentteina ja muutamat taskukalentereina. Useimmissa tapauksissa kalenterissa on yhdellä sivulla esitetty yksi kuukausi, mutta täysin samalla tavalla tämä ei toteutunut kaikissa Halosen aineiston kalentereissa.
Kielellisesti kalenterit olivat aina 1200-lukuun saakka vain latinaa ja edelleen 1500-luvun alkuun asti noin 90 prosenttia kalentereista oli vain latinaksi. 1500-luvun ilmiönä kalentereissa noin joka kolmannessa kielenä esiintyy myös kansankieltä. Agricolan kalenteri on kuitenkin ainoa kalenteri, jossa mukana on suomea. Arabialaisia numeroita näkyy kalentereissa jo 1200-luvulla, ja 1300-luvulla niitä käytetään osittain ilman roomalaisia numeroita. 1500-luvulla niitä esiintyy noin neljänneksessä kalentereista.
Kalentereissa esiintyy kuukausien ja päivien lisäksi luonnonilmiöitä. Niissä on usein mainintoja yön ja päivän pituuksista sekä kevät- ja syyspäivän tasaukset ja talvi- ja kesäpäivän seisaukset. Kalenterit sisältävät jonkin verran kommentteja vuodenaikojen alkamisesta ja harvoissa tapauksissa esiintyy myös kuukausiin liittyviä kuvia. Astrologialla ja horoskoopeilla on niilläkin paikkansa keskiaikaisissa kalentereissa. Niissä saatetaan ilmoittaa jonkin tietyn horoskoopin alkamisajankohta ja niin sanottuja astrologisia runoja, jotka liittyvät tiettyyn horoskooppimerkkiin. Lisäksi egyptiläiset päivät sekä Dies caniculares, eli suomeksi tutummin mätäkuun aika kesän lopulla, on saatettu mainita.
Eroavaisuuksia kalentereissa
Halosen mukaan kalentereissa on havaittavissa huomattavaa variaatiota suhteessa aikaan ja paikkaan. Hän kuitenkin huomauttaa, että kalenterien ajoituksiin sekä lokalisaatioihin liittyy epävarmuustekijöitä, minkä vuoksi niihin tulisi suhtautua varauksella. Erityisen huomioitavana Halonen pitää sitä, että sääntökuntiin on liitetty suuri määrä kalentereita, mutta toisaalta taas monet suuret sääntökunnat puuttuvat aineistosta kokonaan.
Ajallisesti kalentereista voi erottaa kuitenkin erilaisia piirteitä. 1000- ja 1100- luvuilla kalentereissa esiintyy esimerkiksi kreikkalaisia kuukausien nimiä sekä kuukausikohtaisia horoskooppeja, jotka puuttuvat myöhemmistä kalentereista. Niistä myös puuttuu joitakin sellaisia asioita jotka ilmestyvät vasta myöhempiin kalentereihin. 1200-luvulla kalentereihin ilmestyykin ensimmäistä kertaa esimerkiksi latinan lisäksi muitakin kieliä, arabialaisia numeroita, cisiojanus ja moderni päiväystapa. 1300-luvulla puolestaan joistakin kalentereista puuttuvat kokonaan roomalaiset numerot. Myös paaston ajalle merkitään kalenterissa erillinen aloituspäivä, ja värinä purppura poistuu käytöstä. Edelleen 1400-luvulle ajoitetuissa kalentereissa on joitakin uusia piirteitä, kuten pridie ja auringon nousu- sekä laskuajat. Reformaatio ei muuta kalentereita radikaalisti. 1500-luku tuo silti mukanaan monia uusia aspekteja, mutta ne jäävät harvinaisiksi. Tällaisia ovat esimerkiksi kuukausiin liittyvä kuvitus.
Ajallisten muutosten lisäksi Halonen toi esiin paikkaan liittyvät eroavaisuudet kalentereissa. Eri kirkkoprovinsseissa sekä hiippakunnissa esiintyi erityispiirteitä. Esimerkiksi Ruotsissa Uppsalassa kalentereissa korostuu astrologia, ja Turussa kuukauden ja päivän pituudet ovat kalentereissa erityisen yleisiä. Islanti puolestaan ei näytä olevan kalentereiden osalta erityisen poikkeava muista Pohjoismaista. Tanskan osalta materiaalia näyttää olevan yllättävän vähän, ja Tanskaan paikallistetut kalenterit ovat ainoita, joissa on maininta indictione-päivistä.
Sääntökuntiin liitetyissä kalentereissa kielenä esiintyy vain latina, ja niitä on aineistosta lähes neljäsosa. Halonen toikin esiin, että määrä on epäilyttävän suuri. Huomionarvoisena hän pitää myös sitä, että sääntökuntien kalentereista puuttuvat kokonaan sisterssiläiset kalenterit ja benediktiiniläisiäkin on mukana vain muutamia. Dominikaanisia kalentereita on puolestaan parikymmentä. Halonen pitää jakaumaa outona, sillä sisterssiläiset olivat se sääntökunta, jolla oli eniten luostareita Pohjoismaissa.
Fylomemeettinen tarkastelu
Väitöskirjassaan Aspects of medieval Nordic calendars : a qualitative, quantitative and phylomemetic study (2020) Halonen tarkasteli kalentereiden sisältämiä aspekteja fylomemeettisesti. Fylomemetiikka tarkoittaa kulttuurituotteisiin sovellettua fylogenetiikkaa. Kalentereita on aiemmin tutkittu digitaalista stemmatologiaa hyödyntäen eli kalentereita on tutkittu tekstinä. Halosen uudessa lähestymistavassa perustana oli Exceliin luotu tietokanta. Excelin tiedot puolestaan muunnettiin edelleen NEXUS- tai FASTA-formaattiin. Näihin tietoihin oli merkitty esimerkiksi esiintyykö tietyssä kalenterissa jokin tietty aspekti vaiko ei. Tiedot ajettiin ohjelman kautta, ja ohjelma laski niiden perusteella todennäköisyyksiä. Ohjelma myös ryhmittelee tiedot automaattisesti.
Menetelmällä saadaan analysoitua tietoa uudella tavalla, ja siten aspektien suhteen samankaltaiset kalenterit on helppo tunnistaa. Tutkimuksessa tulee kuitenkin ottaa huomioon, että samankaltaisuus voi olla sattumaakin. Lisäksi virhepäätelmien riski on olemassa, ja tutkimus vaatii vuorovaikutusta lähdemateriaalin ja fylomeettisten kaavioiden välillä. Menetelmä voi kuitenkin johtaa pohtimaan sitä, miksi samat aspektit esiintyvät tietyissä kalentereissa.
Esitelmä toi hyvin esiin sen, että kalentereissa on pyhimysten lisäksi myös paljon muuta huomionarvoista tietoa. Se esitteli uuden menetelmän, jolla tätä tietoa voidaan lähestyä ja tutkia. Lisäksi esitelmä nosti esiin kalentereiden ajoitukseen ja lokalisaatioon liittyvät ongelmat, ja kysymyksen siitä, tulisiko näitä tarkastella uudestaan.
* * *
FT Marko Halosen väitöskirja ”Aspects of medieval Nordic calendars : a qualitative, quantitative and phylomemetic study” (Marko Halonen, 2020) Heldassa.
Glossan kevään 2021 ensimmäisessä esitelmätilaisuudessa 23.2. puhujana oli FM Tuija Ainonen otsikolla ”Mitä, Missä, Milloin – Oxfordin keskiaikaisten käsikirjoitusten digitointi ja digitalisaatio tutkimuksen ja opetuksen tukena”. Esitelmässä kerrottiin sekä Oxfordin kirjastojen että British Libraryn digitoiduista kokoelmista. Molemmille kokonaisuuksille yhtenäistä on, että ne ovat muotoutuneet pitkän ajan kuluessa ja erilaisissa tilanteissa. Historian eri vaiheet ovatkin vaikuttaneet siihen, miltä kokoelmat tänä päivänä näyttävät tai esimerkiksi siihen, miten niihin viitataan. Esitelmä keskittyi esittelemään näiden kokoelmien digitoituja versioita ja niiden käyttöä tämän päivän käyttäjien näkökulmasta.
Bodleian Libraries
Oxfordin yliopiston nykyinen keskiaikaisten käsikirjoitusten lukusali löytyy Bodleianin kirjaston Weston Libraryn kiinteistöstä. Kuva: Wikimedia Commons, John Cairns photography, work commissioned by the Bodleian Libraries. CC-Attribution-Share Alike 4.0
Oxfordin yliopiston kirjastojen historia ja niiden kokoelmat yltävät aina keskiajalle – tosin reformaation aikana suuri osa alkuperäisistä kokoelmista tuhottiin. Keskiaikaista aineistoa on kuitenkin sittemmin hankittu lisää, ja kokoelma on yksi merkittävimpiä Brittein saarilla. Erikoista Oxfordin kokoelmissa on niiden jakautuminen yliopiston pääkokoelmaan, Bodleian Libraryn, ja 39 collegen kokoelmiin. Tämä monikerroksisuus tuo käyttäjälle haasteita.
Digital Bodleain (https://digital.bodleian.ox.ac.uk/) sisältää Oxfordin yliopiston kirjaston kokoelmat, mutta myös colleget voivat käyttää halutessaan samaa käyttöliittymää. Kokoelman nykyinen digitointiperiaate on, että aineisto valokuvataan kokonaisuudessaan ja esitetään metatietojen kanssa. Noin 9400 keskiaikaisesta käsikirjoituksesta on digitoitu 2600, mutta niistä vain 600 on kokonaisia käsikirjoituksia. Syynä on se, ettei nykyinen hieno periaate ole aina ollut voimassa. Monet digitoidut kuvat on siirretty 1970-luvulta lähtien otetuilta värifilmeiltä, jotka puolestaan keskittyivät ensisijaisesti esittävään materiaaliin, ei niinkään teksteihin. Tekniikka ja resoluutio eivät näiden kohdalla ole nykystandardien mukaisia.
Bodleianin digikokoelmissa kuvat esitetään IIIF-standardin mukaisesti (https://iiif.io/about/). Tämä kansainvälinen standardi mahdollistaa, että kuvia voi katsella, ladata, kommentoida ja muokata millä tahansa ohjelmalla, joka tukee kyseistä tiedostomuotoa. Tämä mahdollistaa myös sen, että käyttäjä voi yhdistellä IIIF-muotoisia aineistoja eri kirjastojen kokoelmista, joka mahdollistaa helposti aineistojen vertaamisen rinnakkain ja esimerkiksi kokoelmien kesken pirstaloituneiden kokonaisuuksia palauttamisen yhteen virtuaalisessa muodossa.
Digitoidut kuvat on linkitetty Bodleianin keskiaikaisten käsikirjoitusluetteloiden keskitettyyn verkkoluetteloon Medieval Manuscripts in Oxford Libraries (https://medieval.bodleian.ox.ac.uk/).
Myös colleget ovat voineet liittyä samaan, vuonna 2018 avattuun kokonaisuuteen. Koska käyttöliittymä on tehty nimenomaan keskiaikaisille käsikirjoituksille, siinä on hyvät hakuominaisuudet. Vaikka luettelo sisältää käytännössä kaikki käsikirjoitukset, niin ongelmana on se, että monista on saatavilla vain varsin suppea ja osin vanhentunutkin tiivistelmä. Näitä tietoja kuitenkin täydennetään digitointien yhteydessä. Lisäksi paljon materiaalia puuttuu luettelosta. Tällaisia kokonaisuuksia ovat esimerkiksi asiakirjat, sinetit, fragmentit ja papyrukset. Tällä hetkellä on käynnissä hanke, jossa sinetit ja asiakirjat tuodaan osaksi luetteloa, mutta nämä kokonaisuudet eivät ikävä kyllä sisällä digikuvia.
British Library
British Libraryn historia juontaa juurensa British Museumin kokoelmiin, joita on kartutettu aina vuodesta 1753. Kokoelmat ovat karttuneet esimerkiksi lahjoituksien kautta, ja keskiaikaisia käsikirjoituksia onkin tänä päivänä pitkälle yli toistakymmentätuhatta. Itse kirjastoinstituutio, vuodelta 1973, ja sen oma rakennus, vuodelta 1997, ovat varsin nuoria, ja siksi vähänkin vanhemmassa kirjallisuudessa viitteet osoittavat British Museumin kokoelmiin.
British Libraryssa digitoidut materiaalit ovat jakautuneet useaan eri käyttöliittymään. Digitoitujen materiaalien metadata löytyy digitaalisten arkistoluetteloiden kautta, jotka ovat kootusti yhden hakusivun alla (http://searcharchives.bl.uk/). Haasteena on kuitenkin se, että kyseinen hakusivu sisältää kaiken digitaalisen arkisto- ja käsikirjoitusmateriaalin eri aikakausilta ja kokoelmista. Se ei palvele kovin hyvin keskiaikaisten käsikirjoitusten löytämistä, ellei satu tietämään tarkalleen, mitä haluaa. Kun on onnistunut löytämään haluamansa käsikirjoituksen, niin digitoidut kuvat eivät myöskään ole näkyvissä suoraan, vaan niiden saatavuus täytyy erikseen tarkistaa ’I want this’ -välilehden alta.
Jos käsikirjoitus on digitoitu, sivu ohjaa käyttäjän Digitised manuscript -sivustolle (https://www.bl.uk/manuscripts/). Huomionarvoista on, että vaikka tällä sivustolla on myös oma hakutoimintonsa ja käsikirjoituksia voi tutkia myös suoraan sen kautta, niin kyseessä ei ole oma erillinen kokonaisuus vaan enemmänkin kuvien katseluohjelma. Sivustolla olevat signumit ja mahdollinen metadata ovat tuotu arkistoluetteloista. Metadata on kuitenkin usein puutteellista, ja se täytyy erikseen tarkistaa luettelosta.
British Libraryssa on lisäksi vielä kolmas erillinen kokonaisuutensa eli Catalogue of Illuminated Manuscripts (https://www.bl.uk/catalogues/illuminatedmanuscripts/welcome.htm). Nimensä mukaisesti se sisältää ensisijaisesti kuvitettuja käsikirjoituksia. Se sisältää sekä metadatan että kuvia käsikirjoituksesta. Käyttöliittymässä on lisäksi hyödyllisiä hakuominaisuuksia, kuten haut kirjurin nimellä, kuvan aiheen mukaan tai käsikirjoituksen kielen mukaan. Sivustolla on kuitenkin myös ongelmansa, sillä se keskittyy vain kuvitettuihin sivuihin eivätkä käsikirjoitukset ole digitoitu kokonaisuudessaan. Ongelmana on myös se, että tietokanta on täysin itsenäinen eikä siinä ole yhteyttä kahteen edellä mainittuun kokonaisuuteen. Tämä on johtanut siihen, että pahimmillaan metadata on ristiriidassa varsinaisen luettelon kanssa.
British Library on lähitulevaisuudessa siirtymässä uuteen käyttöjärjestelmään, joka yhdistää nykyiset erilliset kokonaisuudet.
Mitä digitoidaan
Digitoinnin priorisointiin ja valintaan vaikuttaa monta seikkaa. Yksi keskeinen kirjastojen oma periaate on alkuperäisen teoksen fyysinen suojelu. Siksi käyttötiheys, hauraus ja harvinaisuus ovat merkittäviä kriteerejä. Digitoidut kappaleet eivät kuitenkaan koskaan täysin korvaa alkuperäistä, vaan ne ovat saatavilla myös perinteisesti lukusalissa luettavaksi perustelluista syistä, esimerkiksi kodikologiseen tutkimukseen. Itse asiassa digitointi saattaa toisinaan olla myös hyödyksi alkuperäiselle kappaleelle, koska se usein konservoidaan sen yhteydessä.
Toinen ja ehkä vielä edellistä suurempi vaikuttaja siihen, mitä digitoidaan, on raha, sillä digitointi on kallista puuhaa. Koska kirjastojen oma rahoitus valuu usein perustoimintaan ja yhä laajeneviin yleisöpalveluihin, tulee rahoitus usein ulkopuolelta. Tämä tarkoittaa yleensä rahoittajalta tulevia priorisointeja. Tyypillisesti rahoitus tulee jonkin yksittäisen hankkeen kautta, jossa digitoidut aineistot liittyvät hankkeen tavoitteisiin. Toisena rahoitusväylänä on filantrooppinen toiminta, jossa tyypillisesti jokin säätiö tukee valikoidun kokonaisuuden digitoimista. Tällöin rajauksena voi olla esimerkiksi jokin tietty kielialue. Hyvä esimerkki on muutaman vuoden takainen Polonsky Foundationin tukema Medieval England and France 700–1200-hanke, jossa digitoitiin sekä British Libraryn että Bibliothèque nationale de France:in kokoelmien kuvitettuja käsikirjoituksia. (https://www.bl.uk/medieval-english-french-manuscripts/about-the-project).
The Polonsky Foundation tukee parhaillaan Oxfordin Bodleian Libraryn ja Wolfenbüttelin Herzog August Bibliothekin yhteisprojektia, jonka rahoituksen turvin digitoidaan 600 saksan kielialueelta peräisin olevaa käsikirjoitusta (https://hab.bodleian.ox.ac.uk/en/).
Digitaalisten materiaalien käyttö
Molemmat edellä mainitut digitaaliset kokoelmat periaatteessa sallivat ei-kaupallisen käytön. Materiaaleja voi siis suhteellisen vapaasti käyttää tutkimus- ja opetuskäyttöön. Tietysti käytön tulee olla aineistoa kunnioittavaa ja lähde tulee mainita. Bodleianin kohdalla täytyy kuitenkin olla tarkkana siitä, kuka omistaa kyseisen materiaalin, sillä collegeilla saattaa olla erilaisia säädöksiä materiaaliensa käytöstä. Tarkemmat ohjeet löytyvät sivustojen omista ohjeista:
Joukko nuoria miehiä vieraili kesällä 1871 Sauvon kirkossa. He etsivät elementtejä kansallisen muistin osasiksi sekä dokumentoivat häviämässä ja unohtumassa olevia aineistoja. Käyntien tuloksena tiedämme, miltä kirkon kuori-ikkunan lasimaalaukset näyttivät.
Suomen Muinaismuistoyhdistyksen retkillä etsittiin ja dokumentoitiin kotimaan kohteita. Retkien painopisteessä olivat kirkot, jotka dokumentoitiin kuvin ja sanoin. Siten ei ole pelkkää sattumaa, että kaikki neljä keskiaikaisia lasimaalauksia sisältänyttä kirkkoa päätyivät retkien kohteisiin. Nauvo ja Sauvo kuuluivat ensimmäisen retken kohteisiin, ja kaksi muuta, Raisio ja Vehmaa, dokumentoitiin seuraavalla, vuoden 1874 retkellä.
Keskiajan kivikirkkoja on Suomessa huomattavasti vähemmän kuin muualla Skandinaviassa. Lisäksi kirkkoja leimaa poikkeuksellisen suuri keskeneräisyys. Lasimaalaukset on usein ajateltu kuuluvan rakennusprosessin loppuun, seinä- ja holvimaalausten kanssa yhtaikaisesti hankittaviin kirkkosalin koristuksiin. Silti lasimaalausten säilyminen vain neljän kirkon ikkunoissa on hyvin pieni määrä. Tämä luo helposti käsityksen materiaalin niukkuudesta. Todellisuudessa kyse on laajasta, mutta fragmentaarisesta ja hajanaisesta aineistosta. Tutkimuksen kannalta materiaalia on kahdessa muodossa, harvoina säilyneinä maalauksina sekä yleensä arkeologisilla kaivauksilla löydettyinä lasimaalausten katkelmina.
Käsitteenä lasimaalaus on moniulotteinen. Keskiaikaisessa kontekstissa se tarkoittaa lasille maalatun kuva-aiheen lisäksi värillistä tasolasia.
Aiempi tutkimus
Suomen keskiaikaisten lasimaalausten perustutkimukset ovat C. A. Nordmanin tutkimukset 1900-luvun puolivälistä. Hän käsittelee lasimaalausten historiaa, määrää sekä tyylejä artikkeleissaan Medeltida glasmålningar i Finland (1963) ja Die Glasmelereien des Mittelalters in Skandinavien (1964). Seuraavaa laajempaa tutkimusta jouduttiin odottamaan vuosikymmeniä. Markus Hiekkasen tutkimusartikkelit ovat muun muassa vuodelta 2005 Lasimaalaukset Suomen keskiajan kirkoissa – sirpaleita maasta ja ehjiä ikkunoista sekä 2006 julkaistussa Suomalaisia lasimaalauksia –teoksessa. Vuosien mittaan lasimaalauksia on käsitelty lyhyesti osana muita tutkimuksia, muun muassa väitöskirjoja ja pro gradu -töitä. Pro gradu -työni, joka valmistui viime keväänä, pyrkii olemaan koko säilyneen aineiston kattava kartoitus ja esittely.
Joka kirkon kuori-ikkunassa?
Tutkimukseni aikana olen selvittänyt säilyneiden lasimaalauspalojen määrää. Säilyneitä fragmentteja on lähes 900 kappaletta. Tutkimukseni perustuu tutkimusraportteihin, löytöluetteloihin sekä omakohtaiseen tutustumiseen aineistoon. Valitettavasti lasien huonokuntoisuus aiheuttaa sen, että lasimaalausten tarkka määrä jää edelleen epäselväksi. Myös joissain kaivauskertomuksissa määrät on ilmaistu epätarkasti.
Fragmentteja on 50 eri kohteesta. Palat jakautuvat kuitenkin epätasaisesti. Ahvenanmaan Jomala-kirkosta on noin 340 fragmenttia, yli kolmasosa koko aineistosta. Kohteita, joista on vain yksittäisiä lasimaalauspaloja, on lähes puolet löytöpaikoista. Mediaani on vain viisi kappaletta. Lasimaalaukset ovat sijainneet lähes aina osana kirkkotilaa. Linnojen, Kastelholman sekä Kuusiston linnojen, palat ovat luultavasti linnakappelista. Turun kaupunkialueen löydöt vastaavasti ovat vaikeasti jaoteltavissa, ja niistäkin luultavasti valtaosa on kirkollisesta kontekstista.
Löytöaineistoa on koko Suomen keskiajaksi laskettavalta ajalta. Ajoitus perustuu löytökontekstin ajoitukseen. Oletuksena on, että palat ovat todiste lasimaalauksesta, joka on sijainnut nykyajalle säilyneestä tai sitä edeltäneestä kirkkorakennuksesta tai -rakennuksista.
Lasimaalausaineisto näyttää jakautuvan kolmeen kokonaisuuteen. Vanhimmat, 1200–1300-luvuille sijoittuvat fragmentit, ovat kymmenestä kohteesta, joista suurin osa on Ahvenanmaalta. Tämän vanhimman kerrostuman kohteiden kirjo on laaja. Siinä on Turun kaupunkikohteita, kirkkoja sekä kaksi linnaa. Yhden kohteen aiheuttamasta vääristymästä huolimatta olen valmis väittämään, että jo aivan ensimmäisistä kirkoista lähtien lasimaalaukset ovat olleet oleellinen osa interiööriä. Ne ovat pysyneet osana kirkkotilaa keskiajan läpi myös sen loppupuolen puukirkoissa, aina reformaatioajalle asti.
Seuraava kokonaisuus ajoittuu vuosille 1425-1490 eli ajanjaksolle, jolloin kivikirkkojen rakentaminen oli vilkkaimmillaan. Kohteita on enemmän, ja pienempi löytömäärä jakautuu useampaan kohteeseen. Nuorin kokonaisuus sijoittuu aivan keskiajan lopulle, ja sitä leimaa keskeneräisiksi jääneet kirkot. Silti paloja on 60 kappaletta. Nämä lasimaalausfragmentit tulevat hyvin erilaisista kohteista: rauniokirkoista, kivisakaristosta, konventti- ja puukirkosta. Viimeinen ajanjakso osuu sekä kiihkeän rakentamisen että samalla reformaation aiheuttaman hiipumisen aikaan.
Kaavio. Lasimaalausfragmenttien määrä jaoteltuna kolmeen ajallisesti peräkkäiseen sukupolveen. Vanhimman sukupolven määrässä näkyy jaoteltuna erikseen Jomalan kirkon 345 lasifragmenttia.
Fragmentoitumisen tavat
On todennäköistä, että kaikissa Suomen keskiaikaisissa pitäjänkirkoissa on ollut lasitettuja ikkunoita, joista osassa on ollut lasimaalauksia. Miksi jäljellä näyttää olevan pääsääntöisesti fragmentteja, ja niitäkin joissakin kohteissa hyvin vähän? Onko herkät lasimaalaukset aikojen saatossa siirretty kuori-ikkunoista muualle kirkkotilaan, sivummalle? On hieman harhaanjohtavaa puhua säilyneiden lasimaalausten kohdalla neljästä kirkosta ja 13 maalauksesta, sillä vielä tänäkin päivänä keskiaikaisia lasimaalauspaloja löytyy kirkoista, muun muassa Pernajan sakaristosta sekä Mynämäen kuori-ikkunoista. Kaivauksissa paloja on löytynyt myös asehuoneista. Sakaristo ja asehuone ovat paikkoja, joihin keskiajan lasimaalaukset eivät loogisesti tunnu kuuluvan. Onko lasimaalauksia kohdannut kuitenkin eräänlainen ikonoklasmi? Mihin katolisen ajan ikkunalasit ovat päätyneet reformaation seurauksena?
Lasimaalauspalojen määrään vaikuttavat monet syyt: kohteen arkeologisen kaivauksen ajankohta ja toteutustapa. Vähätellä ei voi myöskään myöhempien vuosisatojen tilaan tekemiä muutoksia, esimerkiksi ikkuna-aukkojen laajentaminen on jo varhain yksi suurimmista syistä tuhoutumiselle. Herkät lasi-ikkunat ovat kärsineet myös luonnonolojen sekä yhteiskunnan myrskyistä.
Lasimaalaukset ovat hyvä esimerkki mietittäessä, voiko ylipäätään säilyneiden fragmenttien avulla tehdä johtopäätöksiä ja kuinka kattavia päätelmiä ne tukevat? Vai pitäisikö löytöjä käsitellä oikeastaan enemmänkin irtolöytöinä?
Palataan vielä takaisin 1800-luvun loppupuolelle matkaajien luo. Heidän tekemiään dokumentteja voi hyödyntää lähteenä erityisesti säilyneiden lasimaalausten tutkimisessa. Niiden avulla on mahdollista tavoittaa tilanne ja tietoja ennen nykypäivää, jossa maalaukset on sijoitettu museokontekstiin.
Muinaismuistoyhdistyksen retkikunta oli Sauvon kirkolla juhannuksen aikoihin 1871. Retken materiaaleissa on piirustus numero 49 ”Sauvo Goottilainen kirkon kuoriakkuna”. Siinä on erotettavissa mahdollisesti osa pyhimyshahmon vaatetuksesta sekä yhdeksän pientä lasimaalauskoristetta. Kirkon kalustoluettelo 1800-luvulta kertoo, että kuori-ikkunassa on ollut ristiinnaulitun kuva ja kaksi muuta hahmoa.
Retkeläiset saapuivat Nauvon kirkolle elokuun alussa ja dokumentoivat myös kuori-ikkunan lasimaalaukset, piirros numero 164 ”Glasmålningar på korfönstrer i Nagu kyrka”. Vähäiselle huomiolle, suorastaan hävinneeksi tiedoksi, on jäänyt, kuinka samankaltaiset, jopa identtiset, näiden kahden kirkon kuori-ikkunoiden maalauskompositiot ovat olleet.
Sauvon kirkon ikkunoiden kohtalona oli hävitä, sillä maalausten jäänteet on poistettu 1880-luvun aikana. Vastaavasti Nauvon ikkunoiden suojeleminen nousi esille jo retkeä seuraavana vuonna. Monien vaiheiden jälkeen ne luovutettiin museoon 1905, ja samassa yhteydessä S. Wuorion lasiliike teki kopiot, jotka koristavat nykyisin kirkon ikkunoita.
Lopuksi
Lasimaalaukset ovat kuuluneet keskiaikaisen kirkkorakennuksen alkuperäiseen kokonaisarkkitehtoniseen suunnitelmaan myös Suomessa, ja niitä on hankittu jo kivikirkkoja edeltäviin puukirkkoihin.
Kohteet, joista fragmentit on löydetty, ajoittuvat lähes koko Suomen keskiajalle. Löytyneiden fragmenttien ajallinen painottuminen on enemmänkin varhaiskeskiaikainen kuin myöhäiskeskiaikainen. Lasimaalausten metamorfoosiin paloiksi liittyy useita prosesseja, joista osa on onnettomuuksia, mutta mukana on myös tahallisuutta. Yksi osa muutosta on reformaation vaikutus kirkkotilaan. Yhdessä nämä eriaikaiset prosessit ovat muuttaneet hitaasti, mutta vääjäämättä kirkkojen kuori-ikkunoiden värikkäät ja vaikuttava koristeet hauraiksi ja vaatimattomiksi.
Kirjallisuutta:
Haggrén, Georg 2009. Askaisten kirkon ikkunat – kulttuurihistoriallinen aarre 1600-luvun Suomesta. Suomen Museo 2008. pp. 83–110.
Hiekkanen, Markus 1987. Polvesta polveen täällä Espoon kirkon esiinkaivettua menneisyyttä. Espoon seurakunnat. Espoo.
Hiekkanen, Markus 2005. Lasimaalaukset Suomen keskiajan kirkoissa – sirpaleita maasta ja ehjiä ikkunoista. SKAS 4/2005.
Hiekkanen, Markus 2006. Suomen lasimaalaukset keskiajalta Isonvihan loppuun asti. Teoksessa Suomalaisia lasimaalauksia. Suomen lasimuseon näyttelyjulkaisu. Toim. Kaisa Koivisto. Hämeenlinna.
Hiekkanen, Markus & Valkeapää, Leena 2010. Kesämatkoja Suomessa: Ahvenanmaalla ja Turun seudulla [Nervander, Emil 1871: Sommarresor i Finland. På Åland och i Åbo–trakten.]. Käännös Markus Hiekkanen, johdanto Leena Valkeapää. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Helsinki.
Nordman, C. A. 1963. Medeltida glasmålningar i Finland. Finskt Museum LXVIII. pp. 21–46.
Nordman, C. A. 1964. Mittelalterliche Glasmalereien in Finnland. Glasmalereien des Mittelalters in Scandinavien. Corpus Vitrearum Medii Aevi Skandinavien. Almqvist & Wiksell, Stockholm.
Nordman, C. A. 1980. Glasmålningar. Finlands medeltida konsthantverk. Museiverket, Helsingfors.
Riska, Tove 1987. Lasimaalaukset. Sarajas-Korte (toim.) Ars Suomen taide, osa 1. Weilin+Göös, Espoo.
Seppänen, Liisa 2002. Todisteita Turun tuomiokirkon keskiaikaisista lasimaalauksista? Aboa Turun maakuntamuseo vuosikirja 65/2001. pp. 23–38.
Seppänen, Liisa 2012. Rakentaminen ja kaupunkikuvan muutokset keskiajan Turussa. Erityistarkastelussa Åbo Akademin päärakennuksen tontin arkeologinen aineisto. Turun yliopisto, Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos. Arkeologia.
Taavitsainen, Jukka-Pekka 1979. Kuusiston linnan kaivauslöydöt: kaivauslöytöjen ja historiallisten lähteiden vertailua. Utgrävningsfynd från Kustö slott. En jämförelse mellan utgrävningsfynd och historiska källor. Turun kaupungin historiallinen museo. Raportteja, Åbo stads historiska museum. Rapporter 3.
Valkeapää, Leena 2018. Suomen muinaismuistoyhdistyksen taidehistorialliset tutkimusretket Suomessa 1871–1902. Vol 8 Nro 1 (2018): Tahiti 1/2018 pp. 5–27.
Valkeapää, Leena 2020. Saman taiteen lapset. Suomen Muinaismuistoyhdistyksen taidehistorialliset tutkimusretket 1871 – 1902. Suomen muinaismuistoyhdistys.
* * *
FM Joanna Veinio toimii Helsingin yliopiston Digitaalisen opetuksen ja jatkuvan oppimisen palvelut yksikössä koulutusasiantuntijana. Koulutusasiantuntijana hän vastaa Avoimen yliopiston historian sekä keskiajan tutkimuksen suunnittelusta. Pro gradu -tutkielma ”Suomen keskiajan lasimaalaukset : hajonneina varastossa ja melkein ehjinä ikkunoissa” (Joanna Veinio, 2020) on luettavissa Heldassa.
Suomalaiset keskiajantutkijat voivat sanoa olevansa verrattain onnekkaassa asemassa. Toisin kuin monessa muussa maassa lähes kaikki nykyisen Suomen aluetta ja suomalaisia koskevat keskiaikaiset asiakirjat on kattavasti editoitu ja avattu tutkijoiden vapaaseen käyttöön. Asiakirjoja voi nykyään tutkia digitaalisessa muodossa Kansallisarkiston ylläpitämän Diplomatarium Fennicum -tietokannan (http://df.narc.fi/) kautta.
Tästä hienosta tilanteesta meidän on kiittäminen ensi sijassa Suomen Valtionarkiston johtajaa Reinhold Hausenia. Hausen otti 1800-luvun lopun ja toisen maailmansodan välisinä vuosikymmeninä tehtäväkseen kansallisen historiankirjoituksen edistämisen julkaisemalla Suomen historiaan liittyviä asiakirjoja. Ensimmäisenä Hausenin julkaisulistalla oli Turun tuomiokirkon Mustakirja, Registrum Ecclesiae Aboensis (REA), jonka sisältämät asiakirjat hän julkaisi vuonna 1890. Työtään keskiaikaisten asiakirjojen parissa Hausen jatkoi vuosina 1910–1935 julkaisemassaan kahdeksanosaisessa Finlands medeltidsurkunder (FMU) -sarjassa. Yhdessä julkaisut kattavat yli 6700 asiakirjaa, leijonanosan Suomea koskevista asiakirjoista vuoteen 1530 asti.
1900-luvun lopulla digitaalisten tutkimusresurssien yleistymisen myötä FMU:ssa olevat asiakirjat skannattiin ja niistä luotiin Suomen Kulttuurirahaston taloudellisella tuella tietokanta, jonka nimeksi annettiin Diplomatarium Fennicum (DF). Tietokannan kautta tutkijoilla on ollut mahdollisuus käyttää asiakirjoja digitaalisessa muodossa. 2010-luvulle tullessa tietokanta oli teknisesti vanhentunut monella tapaa, ja sen käyttö koettiin hankalaksi. Niinpä tietokannan uudistamiseksi käynnistettiin Koneen Säätiön tuella hanke, jonka tuloksena kehitettiin nykyinen Diplomatarium Fennicum -tietokanta moderneine tutkimustyökaluineen. Perusrungoltaan DF seuraa edelleen Hausenin työtä, mutta uuteen DF-tietokantaan on lisätty jonkin verran Hausenin editiosta puuttuvia, ennen vuotta 1530 laadittuja asiakirjoja.
1300-luvulla Turussa dominikaaniluostarissa käytössä ollut pyhimyskalenteri. Kuva: Wikimedia.
DF:ssä on kaikesta edellä todetusta huolimatta vielä aineiston suhteen täydentämisen ja korjaamisen varaa. Suomalaisilla keskiajantutkijoilla on edelleen tiedossaan keskiajan Suomea ja suomalaisia koskevia asiakirjalähteitä, joita ei ole koskaan julkaistu editiona missään, ja jotka olisi ensiarvoisen tärkeätä saada tutkijayhteisön käyttöön. Samoin tutkijoilla on tiedossaan DF:ssä esiintyviä muita puutteita ja virheitä, jotka olisi myös tärkeä saada kaikkien tietoon DF-tietokannan kautta. Tämän puutteen korjaamiseksi olemme nyt päättäneet avata Miratorissa oman Ad Fontes -osaston keskiaikaisten asiakirjalähteiden julkaisemiseksi tieteellisten artikkelien osana. Tarkoituksena on, että artikkelien yhteydessä editoidut asiakirjat viedään tarvittavine metatietoineen Diplomatarium Fennicum -tietokantaan, jossa ne ovat koko tiedeyhteisön käytössä, ja niistä on saatavilla samat tiedot kuin muistakin DF:ssä olevista asiakirjoissa. Tietokantaan lisättävien editioiden julkaisuvastuu on Diplomatarium Fennicumin toimituskunnalla ja Kansallisarkistolla, ja julkaisu toteutetaan yhteistyössä artikkelin laatijan kanssa. Miratorin ja Diplomatarium Fennicumin yhteistyön kautta suomalaisille keskiajan tutkijoille avautuu uusi väylä tieteellisesti meritoivien asiakirjaeditioita sisältävien artikkelien julkaisemiseksi – uusi foorumi jollaista ei toistaiseksi ole Suomessa ollut.
Mitä Ad Fontes -osiossa voi julkaista? Toivotamme tervetulleiksi tieteellisiä suomen-, ruotsin- ja englanninkielisiä artikkeleita, joissa julkaistaan aikaisemmin tuntemattomia tai julkaisemattomia Suomen aluetta tai suomalaisten historiaa koskevia keskiaikaisia asiakirjoja tai jo julkaistujen asiakirjojen ajoitukseen ja sisältöön liittyviä korjauksia. Ad Fontes -osioon voidaan ottaa myös mukaan uusia, nykyisten tieteellisten periaatteiden mukaan tehtyjä parannettuja versiota Hausenin jo julkaisemista asiakirjoista. Mikäli suunnittelet editiota, ota yhteys Miratorin toimituskuntaan julkaisuaikataulun sopimiseksi. Valmis artikkeli ja siihen liittyvä editio lähetetään Miratorin toimitukselle journal.fi:n kautta, ja ne käyvät läpi vertaisarvioinnin.
Artikkeleissa noudatetaan Miratorin tavanmukaisia kirjoitusohjeita. Diplomatarium Fennicumin toimituskunnalta (df@arkisto.fi) voi kysyä lisätietoja editioperiaatteista, jotta editiot sekä niissä tarvittavat metadatat saadaan tuotettua alusta alkaen tietokannan periaatteiden mukaisesti. Asiakirjojen tietokantaan viennistä vastaa Diplomatarium Fennicumin toimituskunta, ja Kansallisarkisto julkaisee ne tietokannan puolivuosittaisten sisältöpäivitysten yhteydessä.
Aiheeseen liittyviin tiedusteluihin vastaa Miratorin Ad fontes -osaston vastaava toimittaja Kirsi Salonen (kilesa@utu.fi).
Glossa ry on jälleen saanut uuden hallituksen! Hallituksen järjestäytymiskokouksessa 25.1.2021 valittiin hallituksesta toimihenkilöt vuodelle 2021. Hallituksen kokoonpano on siis seuraava:
Sanna Supponen, FM (HY), puheenjohtaja
Olli Lampinen-Enqvist, TM (HY), varapuheenjohtaja Katja Fält, FT (JY) Anita Geritz, HuK (HY), tiedotusvastaava Lauri Ockenström, FT (JY) Saku Pihko, FM (TaY) Kirsi Salonen, FT, OTT (TY) Tapio Salminen, FT (TaY) Henna Paasonen, FM, sihteeri, Glossae-blogin päätoimittaja
Varajäsenet: Leena Enqvist, TM, HuK (HY) Antti Ijäs, FM (HY) Karolina Kouvola, TM (HY) Tia Niemelä, FM (HY), taloudenhoitaja ja jäsensihteeri
Yhdistyksen varsinaisina toiminnantarkastajina tilikaudella 2021 toimivat Kirsi Kanerva ja Marika Räsänen.
Tiedottajan apuna tiedotustiimissä jatkavat Sanna Supponen ja Karolina Kouvola.
Glossa kiittää pitkään hallituksessa toimineita Kirsi Kanervaa ja Marika Räsästä sekä toivottaa tervetulleeksi uudet jäsenet Tia Niemelän ja Kirsi Salosen.
Tia Niemelä
Olen tänä vuonna ensimmäistä kertaa mukana Glossan hallituksessa ja toimin taloudenhoitajana sekä jäsensihteerinä. Olen ollut aiemmin mukana Glossae-blogin toiminnassa. Valmistuin joulukuussa Helsingin yliopistosta filosofian maisteriksi pääaineenani arkeologia. Pro gradu -tutkielmassani kehitin ja testasin menetelmää, jolla voitaisiin luotettavasti laskea keskiaikaisten pergamenttifragmenttien neliömassa. Työni aineistona toimivat Kansalliskirjaston fragmenta membranea -kokoelman raamattufragmentit. Tällä hetkellä suoritan historian maisterin tutkintoa sekä opettajan pedagogisia opintoja Helsingin yliopistossa. Keskiajassa minua kiinnostaa erityisesti materiaalinen kulttuuri ja sen tutkimusmahdollisuudet.
Kirsi Salonen
Olen yleisen historian professori Turun yliopistossa ja erikoistunut eurooppalaiseen myöhäiskeskiajan kirkko- ja oikeushistoriaan. Olen työskennellyt pari vuosikymmentä Vatikaanin arkistolähteiden parissa, joista parhaiten tunnen paavillisen ”katumusoikeusistuimen” eli penitentiariaatin sekä korkeimman paavillisen tuomioistuimen eli Rotan arkistoaineiston. Lisäksi olen kiinnostunut suomalaisista keskiaikaisista papeista, lännen suuresta skismasta, rikoksista, synneistä ja monesta muusta. Olen mukana Diplomatarium Fennicumin toimituskunnassa, minkä kautta yritän edistää suomalaisten keskiaikaisten lähteiden tunnettuvuutta ja julkaisemista.
Näin syksyllä on mukava käpertyä teekupposen kanssa sohvalle tai lähteä reippaalle ruskakävelylle kuunnellen podcasteja. Historiaa käsitteleviä podcasteja on tarjolla laaja valikoima, joista on joskus vaikea löytää uutta kuunneltavaa tai erityisesti keskiaikaan keskittyviä podcasteja. Alla suosittelemme omia suosikkejamme, jotka takuuvarmasti tarjoavat uutta tietoa ja inspiraatiota keskiajan ystäville! Otamme mielellämme vastaan myös suosituksia, joten kerro meille, mikäli listalta puuttuu jokin kiinnostava podcast!
Suomenkielisiä podcasteja
Suomenkielisiä, keskiaikaa käsitteleviä podcasteja on yllättävänkin vähän. Tässä olisi selvästi aukko täytettäväksi!
Kahden taidehistorian väitöskirjatutkijan pitämä podcast, jossa tarkastellaan keskiaikaan liittyviä synkkiä ja jopa provokatiivisia aiheita vankalla tutkimuksellisella otteella. Jaksoissa on käsitelty esimerkiksi kauneuskäsityksiä: Täydellisiä naisia (ja miehiä) ja keskiaikaan liitettyjä myyttejä, jotka eivät välttämättä kestä tarkempaa tieteellistä tarkastelua:Väritetty totuus keskiajasta.
Tietokirjailija Danièle Cybulskien vetämä The Medievalist Podcast toimii sekä helposti lähestyttävänä että aidosti asiantuntevana johdatuksena keskiajan tutkimuksen kentälle. Podcastissa vierailevat tutkijat kertovat hankkeistaan ja kirjoistaan myyttejä murtaen ja samalla tuoden uusinta tutkimusta helpommin saataville. Tämän syksyn jaksoissa on käsitelty mm. keskiajan kehollisuutta ja terveyttä (Medieval Bodies, vieraana Jack Hartnell) keskiajan väärinkäyttöä nykypäivän ääriliikkeissä (Preventing the Misuse of the Medieval Past, vieraina Amy S. Kaufman ja Paul B. Sturtevant) ja keskiajan munkkien elämää (The Monks of Bury St Edmunds, luostarin kronikan pohjalta).
Englannin apulaisprofessori Patrick Lane vie Medieval Death Trip -podcastissa kuulijansa keskiaikaisten lähteiden äärelle. Podcastin teemoitetuissa jaksoissa luetaan poimintoja keskiaikaisista teksteistä, jotka keskiajan kirjallisuuteen erikoistunut Lane taustoittaa (lähdekritiikkiä unohtamatta) jaksojen kuvauksissa listatun tutkimuskirjallisuuden avulla. Viimeisimmässä jaksossa perehdytään Odoricus Pordenonelaisen matkakuvauksiin 1300-luvun Intian valtamereltä ja Etelä-Kiinan mereltä: Concerning Island Kingdoms, Bloodsuckers, and Flesh-Eaters. Tämän vuoden aiemmat jaksot keskittyvät koronaepidemian inspiroimana keskiajan ruttokuvauksiin: Concerning Boccaccio’s Description of the Plague, Concerning More Descriptions of the Plague jaConcerning Plague Persecutions.
Filosofian professori Peter Adamson julkaisee yhteistyössä Ludwig-Maximilians-Universität München ja King’s College London -yliopistojen kanssa filosofian historiaan perehdyttävää podcast-sarjaa. History of Philosophy Without Any Gaps pyrkii nimensä mukaisesti olemaan mahdollisimman kattava niin ajallisesti kuin maantieteellisesti. Sarja sisältää lähes parisataa keskiajan aatehistoriaa käsittelevää jaksoa, kattaen niin läntisen ja itäisen kristikunnan kuin islamilaisen maailmankin. Lisäksi sarjan myöhäisantiikin osuus tarjoaa keskiajan filosofiasta kiinnostuneelle runsaasti hyödyllistä tietoa.
Historiapodcasteja, jotka käsittelevät myös keskiaikaa
Suomenruotsalaisessa Hissapoddenissa Anna Öhman, Veronica Aspelin, Tobias Jansson ja Freja Lindeman johdattelevat kuulijoita Suomen historian läpi. Vasta vuoden toiminut podcast on saavuttanut jo laajaa suosiota asiantuntevasta ja rauhallisesta kerronnastaan. Jaksoissa vierailevat asiantuntijat tarjoavat kulloiseenkin aiheeseen syventävän näkökulman. Keskiaikaa podcastissa edustaa jakso Medeltiden i Raseborgs slott, jossa asiantuntijana vierailee FM Martin Pettersson ja lavastaja Dan Idman. Jaksossa tarkastellaan Raaseporin linnan elämää eri näkökulmista.
Varsin tuore tulokas, väitöskirjatutkija Lotta Vuorion podcast tarkastelee historia-teemoja monipuolisesta ja toisinaan varsin yllättävillä tavoilla kuten Aliasta pelaamalla. Keskiaikaa on käsitelty tähän mennessä kertaalleen jaksossa, jossa keskiajantutkija Jaakko Tahkokallion kanssa pureuduttiin ja purettiin keskiajan myyttejä ja valehistoriaa.
Greg Jennerin podcastissa yhdistyy tutkimus ja huumori, sillä jokaisessa jaksossa on asiantuntijavieraan lisäksi koomikko. Yhdistelmä on viihdyttävä vaivautuneisuuden sijaan. Viihteellinen podcast lähestyy aiheitaan myytinmurtajamaisesti, joten se toimii myös hyvänä kertauksena historian eri vaiheista. Podcastissa on muun muassa käsitelty Eleonoora Akvinolaista yhdessä historioitsija Gabby Storeyn ja koomikko Rachel Parrisin kanssa sekä Saladinia professori Jonathan Phillipsin ja koomikko Maria Shehatan seurassa.
* * *
Yle Areena
Lopuksi suosittelemme tutustumaan Yle Areenan monipuoliseen tarjontaan radiokuunnelmien ja keskiajan historiaa käsittelevien dokumenttien osalta. Kuunneltavissa on esimerkiksi Johan Huizingan klassikkoteos Keskiajan syksy tai tuoreeseen tutkimukseen nojaava sarja siitä, miten keskiaika on vaikuttanut nykypäivään. Tarjontaan voi tutustua keskiaika-teeman koontisivulta.
Joskus tietokirjallisuuden painoksi on mukavaa lukea keskiaikaan sijoittuvaa kirjallisuutta. Historiallinen kaunokirjallisuus voi toisaalta olla myös pettymys. Kirjallisuusmaailma on myös täynnä fantasiakirjoja, jotka sanovat pohjaavansa maailmansa keskiaikaan, mutta perustuvat väärinkäsityksiin ja yleistyksiin. Iloa tuottavat kuitenkin teokset, jotka luovat ajan hengestä todenmukaisen kuvan. Iloa on aina mukava jakaa, joten päätin koostaa listan viidestä teoksesta (useimmat sarjan ensimmäisiä osia), jotka mielestäni onnistuvat säilyttämään keskiajan hengen, oli sitten kyseessä historiallista fiktiota taikka keskiajasta inspiroitunutta fantasiakirjallisuutta.
Sigrid Undset: Kristin Lavransdatter
Sigrid Undset (1882-1949) sai Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1928. Hänen pääteossarjansa, Kristin Lavransdatter-trilogia, kirjoitettiin 1920-luvulla. Trilogia sijoittuu 1300-luvun Norjaan ja seuraa norjalaisen nuoren tytön kasvua aikuisuuden kynnyksellä. Kristin rakastuu ja menee naimisiin miehen kanssa, jota hänen vanhempansa eivät heti hyväksy. Heidän avioliittonsa on täynnä mutkia ja väärinkäsityksiä mutta myöstäynnä rakkautta, joka ajaa heitä yhteen ja erilleen. Keskiaikaisen hengen sarjalle antaa sen läpileikkaava uskonnollisuus; Kristin löytää turvansa Jumalasta ja uskonnostaan elämänsä vaikeimpina hetkinä. Samaan aikaan hän kuitenkin kokee asemansa yhteiskunnassa naisena hankalana, sillä kirkko ja sen näkökanta naisen asemaan yhteiskunnassa asettaa kapuloita rattaisiin intohimoisen naisen elämässä.
Juliet Marillier: Daughter of the Forest
Juliet Marillier on uusiseelantilainen fantasiakirjailija, jonka kaikki teokset sijoittuvat keskiaikaiseen Irlantiin. Daughter of the Forest (1999) aloittaa ensin trilogiaksi suunnitellun, mutta lopulta kuuden kirjan pituisen sarjan, joka seuraa saman suvun naisia, jokaista yksi kerrallaan tarinan edetessä. Marillierin teokset ovat saaneet inspiraatiota sekä kelttiläisestä mytologiasta että saduista yleensä, ja ensimmäisen teoksen taustalla on monelle tuttu tarina villihanhista. Sorcha on suuren lapsikatraan ainoa tyttö. Hänen isänsä menee naimisiin naisen kanssa, joka osoittautuu noidaksi. Hän on äärimmäisen mustasukkainen miehensä aikaisimmista lapsista, ja muuttaa kuusi veljeä joutseniksi. Sorchalle jää tehtäväksi pelastaa veljensä, mutta hänelle annetaan ehto; jos hän puhuu sihahdustakaan ennen tehtävän suorittamista, veljet jäävät ikuisesti joutseniksi. Marillierin teokset ovat sekoitus eeppistä fantasiaa ja romantiikkaa, joka pursuaa mytologiaa ja vahvoja naishahmoja. Teoksissa korostuvat myös kristinuskon ja pakanallisen maailman yhteentörmäys.
Elif Shafak: Valkoinen elefantti
Elif Shafakin Valkoinen elefantti (2013) sijoittuu 1500-luvun Istanbuliin. Nuori Jahan saapuu Konstantinopoliin mukanaan valkoinen elefantti, joka on tarkoitettu paikallisen sulttaanin lahjaksi. Jahan pääsee sisälle hoviin, mutta huomaa ennen pitkää joutuneensa hovin valtapelin nappulaksi. Pian hovin pääarkkitehti Sinan, jota kutsutaan ”Idän Michelangeloksi”, huomaa, että pojassa on potentiaalia, ja hän ottaa Jahanin oppilaakseen. Teoksen aikana Jahania seurataan koko hänen elämänsä aikana, ja lukija pääsee näkemään esimerkiksi hänen rakkaussuhteensa sulttaanin tyttären Mihrimahin kanssa, mutta ennen kaikkea Jahanin rakkauden arkkitehtuuria ja Istanbulia kohtaan. Shafakin erikoisuutena onkin Istanbulin vivahteikas kuvaus, sillä tämän sekä nykyaikaan että menneisyyteen sijoittuvissa teoksissa on aina keskiössä Istanbul. Valkoinen elefantti onkin rakkauskertomus osmaanien kukoistuskauden Istanbuliin; teos on täynnä poliittista värikkyyttä, arkkitehtuuria ja intohimoisia kohtaamisia.
Hannu Mäkelä: Varjo – Jean D’Arcin lyhyt, toiveikas elämä
Hannu Mäkelän teos Jeanne D’Arcista (2019), yhdestä historian kuuluisimmista naisista, yhdistelee fiktiota ja tietokirjallisuutta. D’Arcin lyhyt elämä kerrotaan Mäkelän teoksessa Jeannen lapsuudenystävän Jeanin kautta. Kumpi lopulta poltetaan roviolla? Entä kuinka erottaa miehinen näkökulma ja miehinen maailma kertomuksesta yhdestä historian myyttisimmistä naisista? Kirjan taustalla on paljon historiallista taustatyötä, ja teokseen on sisällytetty myös kuvaliite ja Mäkelän kirjoittama essee Jeanne D’Arcin elämästä. Ensimmäiseksi feministiksi tituleeratun D’Arcin kuvaamista miesnäkökulmasta voi perustellusti kritisoida, mutta jo fiktion ja historiallisten faktojen yhdisteleminen takaavat kiintoisan lukukokemuksen.
Hilary Mantel: Susipalatsi
Hilary Mantellin Susipalatsi (2011) aloittaa kolmiosaisen sarjan, joka perehtyy Thomas Cromwellin, Henrik VIII:n neuvonantajan, elämään. Thomas Cromwell on jäänyt historiaan rautaisena neuvonantajana, jonka valta kasvoi niin suureksi, että Henrik päätyi teloittamaan hänet lopulta kolmannen avioliittonsa aikana. Ensimmäisessä osassa, Susipalatsissa, lukija seuraa Thomas Cromwellin nousua sepän pojasta hovin tärkeimmäksi neuvonantajaksi. Henrik VIII on rakastunut Anne Boyleyniin ja nykyinen kuningatar, Katariina Aragonialainen, ei ole avioliiton aikana kyennyt synnyttämään elävää poikalasta. Teos on historiallisella tyylillään tyypillisen hidas, keskittyen hovin sisäiseen dynamiikkaan. Vaikka Cromwell ei ole hahmona ehkä kaikista sympaattisin, trilogian aikana lukija toivoo lopun olevan armollisempi kuin todellisuus lupaa. Trilogian viimeisin teos, Kuningashuone, ilmestyi vuoden 2020 keväällä ja on suomennettu, kuten kaksi aikaisempaa teosta. Susipalatsista on tehty myös BBC:n sarja, joka ilmestyi vuonna 2015.
***
Petra Uusimaa on tieteiden ja aatteiden historian maisterivaiheen opiskelija Oulun yliopistosta. Uusimaa työstää parhaillaan pro gradu -tutkielmaa keskiaikaisista naispyhimyksistä.
Keskiajasta kiinnostuneelle internet tarjoaa loppumattoman määrän luettavaa – silti aina sen löytäminen ei tunnu helpolta. Tässä juttusarjassa Glossan tiedotustiimi esittelee keskiaikaa käsitteleviä blogeja, sosiaalisen median tilejä ja muita sivustoja. Viimeksi listasimme kotimaisten tutkijoiden blogeja. Tällä kertaa aiheena ovat erilaisten tutkimusyksiköiden ja -hankkeiden blogit.
Kotimaisten tutkimusyksiköiden blogeja
Ramus virens, Jyväskylän yliopiston keskiaikaa tutkiva monitieteinen tutkimusryhmä
Ramus virensin verkkosivuilta löytyy perustietoa tutkimusryhmästä, sen jäsenistä ja sen piirissä olevista hankkeista. Ryhmän blogista löytyy varsin moninaisia kirjoituksia sekä tutkimuksen tekemisen arjesta että varsinaisista tutkimusaiheista. Viimeaikaiset kirjoitukset ovat olleet ajan hermoilla: esimerkiksi tohtorikoulutettava Taneli Puputti kertoo Vatikaanin kirjaston käytöstä hyvin elävästi ja samalla avaa viime kevään tilannetta, jolloin koko Italia pysähtyi, ja miten pysähtynyt yhteiskunta vaikutti tutkimuksen tekoon (Ensimmäistä kertaa Vatikaanin kirjastossa – tohtorikoulutettavan kevät Roomassa). Sivulla myös kannustetaan uusia kirjoittajia mukaan tarjoamalla selkeät kirjoitusohjeet.
Trivium, Tampereen yliopiston antiikin, keskiajan ja uuden ajanalun tutkimuksen keskus
Triviumin sivuilla on ihmisten ja hankkeiden lisäksi tietoa tutkimuskeskuksen tapahtumista ja julkaisuista. Blogin puolelta löytyy runsaasti artikkeleita (kielinä suomi, ruotsi ja englanti), jotka ovat myös käytännöllisesti asiasanoitettuja. Viimeaikaisista kirjoituksista monet liittyvät saunaan kuten vaikkapa Jyrki Nissin ja Ville Vuolannon Stuba-sanaa ruotiva kirjoitus, jossa lähtökohtana on keskiaikainen ihmekertomus (Sauna vai tupa? ’Stuba’, kylpytilat ja juhannusihme keskiajan Ruotsissa). Blogin kommenteissa löytyy myös jonkin verran tutkijoiden välistä keskustelua tai myöhempiä tarkennuksia julkaisuihin.
TUCEMEMS, Turun keskiajan ja uuden ajan alun tutkimuksen keskus
TUCEMEMSin verkkosivut sisältävät tietoa keskuksen julkaisuista ja tapahtumista. Blogi sisältää muun muassa raportteja keskuksen esitelmätilaisuuksista ja muista tapahtumista sekä yksittäisten tutkijoiden kuulumisia esimerkiksi tieteentekemisen realiteeteista. Vaikka blogi onkin viettänyt viime aikoina hiljaiseloa, löytyy vanhoista julkaisuista runsaasti kiinnostavaa luettavaa kuten raportti Turun salaperäisiä kadunnimiä käsittelevästä kuukausiesitelmästä.
Suomen Akatemian rahoittaman monitieteisen Muutoksen veistäjät -hankkeen tarkoituksena on kartoittaa puun monipuolista käyttöä Koillis-Euroopassa 1100-luvulta 1600-luvulle. Blogissa kerrotaan hankkeen kuulumisia ja tapahtumista sekä esitellään hankkeen tutkijoita. Sivulle on myös linkitetty tapahtumiin liittyviä videotaltiointeja. Hankkeen päivittäistä etenemistä kannattaa seurata Facebookin puolella (joka näkyy blogissa syötteenä), jossa viimeisimpinä kerrotaan hyvin konkreettisesti kahden puuveistoksen, Sastamalan Kristus-veistoksen ja Marttilan Krusifiksin, tutkimuksista.
Ossa Gloriosa eli loisteliaat luut (tai toisin sanoen reliikit) ovat samannimisen blogin aiheena. Toisaalta katse kohdistuu myös itse pyhimyksiin, joihin nämä pyhäisjäännökset liittyvät. Sivustolla on kootusti sekä tieteellisiä että taiteellisia hankkeita aiheeseen liittyen. Erityisesti hankkeet liittyvät Tuomas Akvinolaiseen (1224/5-1274), joka on yksi tunnetuimpia keskiajan filosofeja ja myös varsin suosittu pyhimys. Sivulta löytyy hankekuvauksien lisäksi runsaasti blogikirjoituksia, jotka liittyvät hankkeisiin mutta sivuavat myös ajankohtaista keskustelua. Esimerkiksi uusimmassa kirjoituksessa Marika Räsänen kommentoi mediassa esillä ollutta keskustelua siitä voisiko keskiaikaisista lääkeresepteistä löytyä apua tapauksiin, joihin antibiootit eivät tepsi (Humbuukia, vai eikö sittenkään? – Hoitoa keskiajalta). Blogikirjoituksessa tuodaan esiin, kuinka esimerkiksi pyhimyskertomuksissa esiintyy parantumiskokemuksia, mutta ne ovat jääneet vähemmälle huomiolle lähteen luonteen vuoksi. Erilaisten lähderyhmien tarkastelu rinnakkain voisi kuitenkin laajentaa käsityksiämme tuon aikaisesta terveydenhoidosta.
Ravattulan kylässä Ristimäellä sijaitsee Suomen vanhimman tunnetun kirkon jäännökset. Paikkaa on tutkittu jo kymmenen vuotta ja hankkeen verkkosivuilla tarjotaan aiheesta monipuolista tietoa. Itse verkkosivu toimii tutkimushankkeen ja tapahtumatiedotuksen väylänä. Hanketta on dokumentoitu monin eri keinoin kuten kuvagallerian ja videoiden avulla. Blogissa taas esitellään esimerkiksi hankkeessa tehtyjä arkeologisia löytöjä, erilaisia tekniikoita kuten digitointia ja 3D-mallintamista ja alueelle liittyviä historiallisia kertomuksia. Esimerkiksi uusimmassa kirjoituksessa muutaman viikon takaa kerrotaan varsin seikkaperäisesti kirkon aluetta ympäröiväistä keskiaikaista aidasta ja sen rakenteista (11.8.2020 Ravattulan Ristimäellä Suomen vanhin kirkollinen aitarakenne). Kirjoitus perustuu tieteelliseen artikkeliin, joka on myös linkitetty blogiin, joten asiasta enemmän kiinnostuneet pääsevät helposti lukemaan aiheesta lisää.
* * *
Puuttuuko listasta jokin blogi? Keräämme Glossan sivuille tietoa tutkijoiden ylläpitämistä keskiaika-teemaisista blogeista ja sivustoista ja esittelemme niitä Glossan blogissa. Voit tutustua listaan täällä: http://www.glossa.fi/wp/?page_id=41. Ehdota puuttuvaa sivustoa laittamalla viestiä Glossan tiedotusvastaavalle.
Nykypäivän ihmiselle raha on itsestään selvyys: raha on vaihdonväline, arvon säilyttäjä ja arvon mitta. Nykyään suuri osa valuutasta liikkuu kuitenkin ainoastaan elektronisessa muodossa, kun vielä joitakin vuosikymmeniä sitten konkreettisilla rahoilla oli huomattavasti isompi merkitys. Tämä muutos on ollut iso ja nopea, mutta yhteiskunnallisella tasolla rahojen käyttöönotto keskiajalla oli varmasti huomattavasti isompi mullistus. Raha tarjosi täysin uuden tavan ympäristön arvottamiseen: teot ja tuotteet, lähes kaikki asiat, voitiin määritellä yhtenäisen mittajärjestelmän perusteella. Maksaminen ei aina tapahtunut rahoilla, mutta tavallisille ihmisille ne olivat konkreettisin merkki uudesta järjestelmästä. Rahatalouden tuloa osaksi taloudellista järjestelmää kutsutaan monetarisaatioksi. Sillä tarkoitetaan prosessia, jonka myötä ylhäältä säädelty valuutta metallirahan muodossa tuli kiinteäksi osaksi yhteiskunnan taloutta. Monetarisaatio ja rahojen käyttö arvon mittaajina on 1200-luvulta lähtien olleet osa yhteiskunnallista kehitystä koko Euroopassa.
Keskiaikaisia rahoja Ulvilan rahakätköstä. Ulvilan kirkon vierestä löytyi vuonna 2004 tinakannu, jonka sisällä oli 1474 rahaa nahkapussissa. Löydön rahat ovat ruotsalaisia, gotlantilaisia, liivinmaalaisia ja norjalaisia. Rahat on kätketty 1380- tai viimeistään 1390-luvulla.
Keski- ja Länsi-Euroopassa keskiajan alku oli rahatalouden kannalta taantumakausi verrattuna roomalaisaikaan. Pikkuhiljaa rahat palasivat takaisin käyttöön, ja keskiajan lopulle tultaessa ne vaikuttivat jo koko yhteiskunnassa. Kirkko oli johtava taho tämän kehityksen taustalla, mutta 1200-luvulta 1400-luvulle myös kruunun lisääntynyt valta ja kaupungistuminen olivat vahvoja tekijöitä rahankäytön yleistymisessä. Kaupankäynnissä, erityisesti meriteitse, vaihtotavarat olivat suuri riskitekijä. Yhteinen rahatalous teki kaupankäynnistä luotettavampaa ja kannattavampaa. Samalla tarvittiin myös uusia menetelmiä ja instituutioita, jotta rahajärjestelmä saatiin toimimaan. Näin kehittyivät pikkuhiljaa myös pankkitoimi ja kauppaoikeus.
Skolastikkofilosofi Nicolas Oresme (1320–1382) totesi teoksessaan De Moneta, että kauppiaalle rahat olivat hyvä väline, ne olivat koko kansan oikeus ja rahanlyönti kuninkaan velvollisuus. Keskiajalla taloustiede perustui vahvasti teologiseen ja filosofiseen ajatteluun. Talousajattelussa yhdistyivät antiikin filosofian teoriat, kristillinen moraali ja roomalainen laki. Vanhana periaatteena oli, että raha itsessään ei saanut kantaa hedelmää. Keskeisiä teemoja olivat siksi koronkiskonta ja oikeudenmukaiset hinnat (iustum pretium). Rahat olivat arvon mittaajia ja säilyttäjiä, mutta niiden arvo piti perustua yhteiskunnan tarpeeseen ja yhtenäisiin sopimuksiin – tai näin ainakin teoriassa. Jo 1300-luvulla asenteet rahaa kohti olivat muuttuneet liberaalimpaan suuntaan. Kruunu, kirkko ja kaupungit tarvitsivat tuloja ja nämä hankittiin rahan ja verotuksen kautta. Esivallan tavoitteena oli tehdä tavaroiden vaihdosta tulolähde ja rahoista tuli sitä kautta vallan väline. Rahat toivat myös muutoksen henkilökohtaisiin suhteisiin. Kun kaupankäyntiä ja vaihdanta olivat aikaisemin perustuneet yhtenäisiin sopimuksiin, rahojen arvoa ja käyttöä säädeltiin ylhäältä. Tuotteiden ja tekojen arvuuttaminen rahassa johti siihen, että tapa laskea rahoissa levisi nopeasti koko yhteiskunnassa.
Rahat konkreettisena merkkinä muutoksesta
Rahoja käytettiin toki jo paljon ennen aikakautta, jota kutsumme keskiajaksi. Ensimmäiset rahat lyötiin itäisen Välimeren alueella noin 600 eaa. Antiikin Kreikassa ja Rooman valtakunnassa rahanlyönti kehittyi monipuoliseksi ja laajamittaiseksi. Kuten yllä jo mainittiin, Euroopan varhaiskeskiaika voidaan rahan historian kannalta pitää tietynlaisena taantumakautena verrattuna aikaisempiin ajanjaksoihin. Vanhat rahayksiköt hylättiin ja syntyi uusi järjestelmä, joka perustui noin gramman painoiseen hopeiseen penninkiin. 700-luvun lopussa niin sanottu idäntie aukesi ja jokireitit yhdistivät Euroopan Mustamereen ja Kaspianmereen. Kaupankäynnin myötä Eurooppaan virtasi valtavia määriä itämaisia hopearahoja, eli dirhemeitä. Kontaktit itään vähenivät 900-luvun loppua kohti, mutta samaan aikaan Euroopassa avattiin uusia hopeakaivoksia. Tämän seurauksena rahanlyönti Länsi-Euroopassa kasvoi ja laajeni huomattavasti.
Sekä itämaisia että länsimaisia rahoja esiintyy myös Suomen viikinkiaikaisessa löytöaineistossa. Kaupankäynnin kautta hopearahat levisivät ja niitä käytettiin merkkinä vauraudesta, statuksesta ja vallasta. Täällä rahoilla ei kuitenkaan ollut mitään määrättyä arvoa, vaan rahaa arvotettiin sen painon ja hopeapitoisuuden mukaan. Hopean laatua kokeiltiin tekemällä rahoihin pieniä viiltoja, leikkaamalla tai vääntämällä. 1000-luvun toisen puoliskon aikana Eurooppa kävi läpi vaikean hopeakriisin. Tämä heijastui myös pohjoiseen: rahojen tuonti väheni jyrkästi. Suomesta 1100-luvun alun rahoja on löytynyt lähinnä haudoista. Nämä rahat ovat usein kuluneita ja rei’itettyä, joka viittaa siihen, että niitä on käytetty riipuksina.
Uusien hopealöydösten myötä rahanlyönti vilkastui Euroopassa jälleen 1100-luvulla, mikä johti suureen muutokseen rahataloudessa. Yhä enemmän palkkoja ja maanvuokria maksettiin rahassa ja pian myös muita tavaroita alettiin arvioida rahan kautta. Isot rakennusprojektit, kuten suuret katedraalit, edistivät taloutta ja kaupungit kasvoivat niiden ympärillä. 1200-luvusta puhutaan usein kaupallisena vallankumouksena ja samalla se oli rahatalouden uutta kukoistusaikaa. Isot muutokset Euroopassa vaikuttivat luonnollisesti myös kehitykseen Pohjoismaissa. Jo hieman ennen vuotta 1000 ensimmäiset omat rahat oli englantilaisten esikuvien mukaan lyöty Pohjoismaissa – Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa. Nämä varhaiset rahat olivat kuitenkin ennen kaikkea kuninkaiden lyhytaikainen yritys korostaa omaa valtansa. Ruotsissa rahanlyönti ei kestänyt kuin joitakin vuosikymmeniä. Uusi, pysyvä rahanlyönti alkoi yli 100 vuotta myöhemmin, 1100-luvun puolivälissä.
Viimeistään 1200-luvulla Lounais-Suomen alue integroitiin Ruotsin valtakuntaan. Samoihin aikoihin myös emomaassa tapahtui suuria poliittisia ja yhteiskunnallisia muutoksia. Kirkko ja kruunu vakiinnuttivat valtansa ja ottivat samalla myös talouselämän haltuunsa. Siinä vaiheessa, kun rahoista tuli osa Suomen keskiaikaista historiaa, rahan käyttö oli jo yleinen ilmiö koko Länsi-Euroopassa. Kehykset rahankäyttöön olivat näin ollen jo olemassa, sillä Ruotsissakin monetarisaatio oli uuden rahanlyönnin myötä alkanut jo 1100-luvulla. Suomessa rahankäyttö kulki käsi kädessä keskushallinnon muodostumisen kanssa.
Hopeakriisin jälkeiset rahat poikkesivat suuresti aikaisemmista rahoista. Kooltaan ne olivat vain murto-osa varhaisemmista rahoista. Aluksi näille pienikokoisille, usein vain yksipuolisesti lyödyille rahoille ei mahtunut mukaan paljon tietoa, vaan ainoastaan yksi kuva, kuten kirjain tai kruunu. Rahat olivat ensisijaisesti maksuvälineitä, joiden piti olla helposti tunnistettavissa olevia esineitä. Rahojen luotettavuus perustui standardisoituun muotoon, kuviin, tekstiin, painoon ja kokoon. Rahat olivat massatuotettuja esineitä, ja tavoitteena ei ollut ainutlaatuisten esineiden valmistaminen, vaan luotettavien vaihtovälineiden tuottaminen. Keskiajalla harva osasi lukea, mutta kuvat ymmärrettiin helpommin. Kuvat rahoissa kertoivat, kuka oli lyöttänyt rahat, missä ja kuka takasi rahan arvon. Rahan arvo oli vieläkin sen jalometallipitoisuudessa, mutta tämä päätettiin ja taattiin lyöttäjien toimesta. Tavallisille ihmisille rahat olivat hyvin konkreettinen merkki hallitsijoiden vallasta.
Turussa lyöty penninki 1400-luvun alusta. A on Turun tunnus (Aboa, Åbo). Tämä raha on löytynyt Raision kirkosta.
Ruotsin rahajärjestelmän perustana oli markka, joka jakaantui 8 äyriin, 24 aurtoon ja 192 penninkiin. Äyrit ja markat olivat läpi keskiajan kuitenkin vain laskennallisia rahayksiköitä: äyrejä alettiin lyödä vasta vuonna 1522 ja markkoja vuonna 1536. Aluksi lyötiin pelkästään penningin rahoja, kunnes 1300-luvulla Itämeren alueella penningin rinnalle tuli isompi raha, aurto (Ruotsissa örtug ja Liivinmaalla artig). Keskiajalla ei vielä käytetty pelkästään Ruotsin rahoja. Itämeren piirin eri valuutat olivat verrattavissa toisiinsa ja varsinkin kaupankäynnin myötä eri maiden rahat levisivät koko alueelle. Suomen löytöaineistossa tämä näkyy erityisesti liivinmaan rahojen yleisessä käytössä koko keskiajan läpi. Liivinmaan rahoja ei käytetty pelkästään kansainvälisessä kaupassa, vaan isossa osassa maata ne olivat pääasiallinen maksuväline, joilla myös maksettiin merkittävä osa veroista. Kun rahanlyönti Turussa alkoi 1400-luvun alussa, rahat vastasivat aluksi arvoltaan Liivinmaan, eikä Ruotsin rahoja.
Rahankäyttö arkielämässä
Rahat olivat heti keskiajan alusta saakka tärkeä osa taloutta. Lähinnä tämä tarkoittaa kuitenkin yhteiskuntaa organisatorisella tasolla. Kirjallisista lähteistä ilmenee, että Suomen alueella rahat olivat harvinaisia 1300-luvun puoliväliin saakka. Kirkon kymmenykset ja maalliset verot maksettiin pääosin muilla tuotteilla, sisämaassa turkiksilla, Uudellamaalla voissa ja Ahvenmaalla hylkeillä. Myös piispan- ja pappien maksut maksettiin pääosin turkiksilla tai viljalla. Turussa osa tuotteista vaihdettiin rahaksi, mutta riippuen olosuhteista ei sielläkään aina ollut tarpeeksi rahaa kirkon kymmenyksien maksuun. Vuonna 1328 kymmenys olisi ollut 516 markkaa penningeissä, mutta ainoastaan 86 markkaa voitiin toimittaa eteenpäin. Pietarin penninkiä Vatikaanille ei myöskään maksettu johtuen maan köyhyydestä. Vuosisadan puolivälistä lähtien tuli tavallisemmaksi, että maiden, tilojen ja muiden tuotteiden arvo ilmoitettiin rahassa. Yleistä oli, että kaupankäynnissä osa maksuista suoritettiin rahalla, osa muilla kauppatavaroilla. Kansainväliset kultarahat yleistyivät vuosisadan lopussa ja 1400-luvun aikana. Paikallisella tasolla maksut tehtiin pienissä rahoissa, joita myöhemmin vaihdettiin isommiksi. Myöhäiskeskiajan verotilien ja kauppakirjojen summat osoittavat, että maassa on liikkunut iso määrä rahaa. Jotta rahaveroja on voitu maksaa, ainakin osa palkoista on luonnollisesti myös pitänyt maksaa rahana.
Nykyisen Suomen alueella rahankäyttö oli koko keskiajan, 1200-luvulta 1500-luvun loppuun asti, pitkälti ylhäältä ohjautuvaa. Yläluokille raha oli ylivoimaisesti paras tapa määritellä asioiden arvoja ja hallinnoida suuria omaisuuksia. Rahoja käytettiin esimerkiksi maakaupoissa, kaupankäynnissä ja palkanmaksussa. Tavallisille ihmisille rahat olivat keskiajalla se väline, jonka kautta uusien vallanpitäjien valta selkeimmin ilmeni. Kuvat rahoissa symbolisoivat uutta ylivaltaa ja rahoja käytettiin pääasiassa verojen maksamiseen kirkolle ja kruunulle. Rahat toivat uuden tavan arvioida maailmaa ja tekivät palveluista ja omaisuudesta suoraan vertailtavissa olevia asioita yhteisen yleisesti hyväksytyn mittajärjestelmän mukaisesti. Rahat eivät olleet moniulotteisia esineitä, mutta niiden käyttö saattoi vaihdella tarpeen mukaan. Tavallisille ihmisille ne olivat välineitä, joiden kautta verojen muodossa maksettiin paikasta yhteiskunnassa. Kaupankäynnin kautta raha voitiin vaihtaa konkreettiseen tuotteeseen ja uhrina rahalla voitiin pyytää synninpäästöä kirkolta.
Joskus rahoja on selkeästi käytetty muihin tarkoituksiin kuin maksuvälineinä. Kuvassa oleva rullattu aurto Eerik Pommerilaisen ajalta on metallinilmaisinlöytö Urjalasta.
Turun dominikaaniluostarin kaivausten yhteydessä löytyi vuonna 1901 pieni kivisaviastia, jonka sisällä oli 100 keskiaikaista rahaa. Nuorimmat rahat ovat 1400-luvun puolivälistä.
Kirjallisten lähteiden perusteella tiedämme, että rahan käyttö hallinnollisella tasolla yleistyi nopeasti. Ne kuvastavat kuitenkin harvemmin ihmisten arkista rahankäyttöä. Niistä ei ilmene mitä rahoja käytetiin pieniin maksuihin ja kuinka yleistä rahankäyttö oli tavallisen kansan keskuudessa. Kun tutkitaan rahankäyttöä ruohonjuuritasolla, rahalöydöt ovat yhtä tärkeä tietolähde. Tosin nekään eivät tarjoa täysin kattavaa kuvaa rahankierrosta. Ainoastaan murto-osa käytössä olleista rahoista päätyi maahan ja on myöhemmin löytynyt. Yleensä rahat päätyivät takaisin kruunulle, ne sulatettiin ja hopeasta lyötiin uusia rahoja. Löydöt eivät myöskään automaattisesti kerro sitä, missä päin rahaa on eniten käytetty. Kirkkojen puulattioiden alle putosi helposti rahoja, samoin isossa väkitungoksessa raha saattoi helposti hukkua ja tallautua maahan. Maaseudun kylätontilla oli taas paljon todennäköisempää, että joku löysi maahan tippuneen rahan.
Suomesta on löytynyt noin 15 000 keskiaikaista rahaa, joista suurin osa on peräisin kätköistä. Yhteensä keskiajalta on 43 paremmin dokumentoitua kätköä, jotka sisältävät noin 11 000 rahaa. Jos vertaa naapurimaihin, tämä määrä on hyvin pieni. Yksi syy tähän on todennäköisesti se, ettei täällä ole ollut paljon ylimääräistä rahaa liikkeessä. Usein vanhat kätköt on rahapulan takia otettu uudelleen käyttöön. Jos ei huomioida rajalevottomuuksia idässä, oli keskiaika myös varsin rauhallinen ajanjakso: tämä on varmasti vaikuttanut tarpeeseen kätkeä rikkauksia, ja varsinkin siihen, etteivät rikkaudet ole jääneet maahan.
Viipurista, Uudenportin- ja Vahtitorninkadun kulmalta, löytyi vuonna 1903 kuparikattila, jonka sisällä oli 2659 rahaa ja kantasormus. Kätkö oli noin 1,8 metrin syvyydessä puurakennuksen jäännösten vieressä. Nuorimpien rahojen ajoitusten mukaan rahat on todennäköisesti kätketty 1520-luvun alussa.
Jos ei lasketa mukaan 1100-luvun hautalöytöjä, vanhimmat Suomesta löytyneet keskiaikaiset rahat ovat peräisin kirkoista. Vanhin aineisto on peräisin Ahvenanmaan kirkoista, Ravattulan Ristimäeltä ja Koroisten piispanistuimelta. Näistä paikoista ainoastaan Koroisista on merkkejä laajemmasta rahankäytöstä myös kirkon ulkopuolella. Katolisessa kirkossa rahauhrien antaminen oli vakiintunut toimintatapa. Rahaa uhraamalla voitiin pyytää apua ja pelastusta. Osa rahoista ovat varmasti vahingossa pudonnut lattiarakojen väliin, osa on ehkä tahallaan piilotettu pyhään paikkaan. Joka tapauksessa, ne kertovat rahojen käytöstä symbolisina välineinä. Kirkosta löytyneet rahat osoittavat, että ihmisillä oli rahaa käytössä tällaisiin tarkoituksiin. Rahojen määrä kirkoissa nousee selkeästi 1300-luvun loppua kohti ja varsinkin 1400-luvulla. Samoihin aikoihin rahalöytöjen määrässä voi nähdä nousun linnoissa ja Turun kaupungissa. Satunnaisia löytöjä on Uudenmaan kylätonteilta ja Hiitisten kauppapaikalta. Eteläisillä rannikkoseuduilla rahojen yleistymiseen on varmasti vaikuttanut kaupankäynti Liivinmaan kanssa. Samalla uhrirahojen käyttö levisi myös Karjalaan ja Pohjanmaalle.
Ratkaiseva muutos rahankäytössä nähdään vasta 1500-luvun puolella. Silloin rahalöytöjen määrä nousee tiettyjen ympäristöjen – eli kirkkojen, linnojen ja Turun kaupungin – ulkopuolella. Vuosisadan alun taantuma johti aluksi rahapulaan, mutta 1520-luvulta lähtien näyttäisi olevan yhä enemmän rahaa kierrossa. Rahalöytöjen määrä tältä ajalta vähenee tilapäisesti kirkoissa ja linnoista, kun taas kätkö- ja yksittäislöytöjen määrä nousee, kuten myös löydöt kaupunki- ja maaseutukohteilta. Tämä kehitys koskee koko nykysuomen aluetta ja osoittaa, että rahoja käytettiin 1500-luvun puolivälistä lähtien yleisemmin myös tavallisen kansan keskuudessa. Kaiken kaikkiaan rahalöytöjen määrä pysyy kuitenkin alhaisena 1500-luvun viimeisille vuosikymmenille saakka.
Frida Ehrnstenin väitöskirja Pengar för gemene man? : Det medeltida myntbruket i Finland on kokonaisuudessaan luettavissa osoitteessa http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-5467-5.
* * *
Frida Ehrnsten työskentelee intendenttinä Kansallismuseon kokoelmat ja tutkimusyksikössä, jossa hän vastaa museon numismaattisista kokoelmista. Marraskuussa 2019 hän väitteli aiheenaan keskiaikainen rahankäyttö Suomessa.
Keskiajasta kiinnostuneelle internet tarjoaa loppumattoman määrän luettavaa – silti aina sen löytäminen ei tunnu helpolta. Tässä juttusarjassa Glossan tiedotustiimi esittelee keskiaikaa käsitteleviä blogeja, sosiaalisen median tilejä ja muita sivustoja. Alle olemme keränneet tutkijoiden blogeja ja poimineet kustakin esimerkkejä kirjoituksista, joista sivustoon tutustumisen voi aloittaa.
Reima Välimäen blogista löytyy pohdintoja ajankohtaisaiheista keskiajan kulttuurihistorioitsijan näkökulmasta ja katsauksia keskiajan elämän yksityiskohtiin lähteiden valossa. Tuoreiden kirjoitusten joukosta löytyy esimerkiksi Välimäen ajatuksia epidemioista ja niiden vaikutuksista nyt ja keskiajalla: Koronavirus, musta surma ja reaktioita tuntemattomaan sairauteen. ”Menneiden elämien sirpaleita” puolestaan käsitellään esimerkiksi tässä inkvisitiolähteistä nousevassa kirjoituksessa: Inkvisitio ja isä, joka kantoi lapsensa kotiin.
Mullan alta – Arkeologin tarinoita maan povesta jo vuodesta 2009
Ilari Aallon käsialaa on myös keskiaikaa ja sen elävöitystä käsittelevä De proprietatibus rerum -sivusto ja blogi, jossa tutustutaan keskiajan oppineeseen kulttuuriin, erityisesti lääketieteeseen ja kirjallisuuteen Suomessa. Blogin viimeisimmässä kirjoituksessa Aalto kertoo keskiaikaisen dominikaanimunkin rooliin asettumisesta osana keskiajan elävöitystapahtumaa.
Studia dimicatoria – Antti Ijäksen väitöskirjatutkimuksen vaiheita
Antti Ijäs työstää väitöskirjaa 1300-luvulla kirjoitetusta vanhimmasta tunnetusta kamppailukirjasta. Blogissa perehdytään monipuolisesti keskiaikaisiin miekkailu- ja kamppailukirjoihin niin kielen kuin kuvituksen näkökulmasta. Vuodesta 2017 asti aktiivinen, viime kuukausina tiheään päivittyvä blogi tarjoaa runsaasti lukemista aiheesta kiinnostuneelle.
Alphabetum-blogissa perehdytään 1300-luvulla Mathias Linköpingiläisen kirjoittaman hakuteoksen Alphabetum distinccionumin teemoihin. Tämä aakkosellisesti järjestetty keskiaikainen ”tietosanakirja” oli tarkoitettu papistolle apuvälineeksi saarnojen laatimiseen. Teoksen sisältö ei kuitenkaan rajoitu tiukasti vain hengellisiin aiheisiin, vaan kattaa monipuolisesti myös esimerkiksi keskiaikaisia käsityksiä luonnosta ja ihmisen terveydestä. Blogissa käsitellään toisinaan myös laajemmin myöhäiskeskiaikaista oppineiden hyödyntämää kirjallisuutta ja sen käyttöä.
Blogi on perustettu keväällä 2020 ja perustuu Supposen kirjahistorialliseen väitöskirjatutkimukseen. Ensimmäisessä blogikirjoituksessa lukija johdatetaan Mathias Linköpingiläisen elämään lähteiden ja myöhemmän historiankirjoituksen valossa: Maisteri Mathias, Kuka?
Keskiajantutkijoiden muodostaman kollektiivin ylläpitämä englanninkielinen sivusto, johon kuuluu blogin lisäksi podcast-sarja. Sivustolla käsitellään erityisesti keskiajan esittämistä nykypäivän populaarikulttuurissa kuten televisiosarjoissa ja videopeleissä sekä aiheita, jotka eivät tavallisesti saa tilaa keskiaikaan liittyvässä uutisoinnissa. Blogi sisältää yksittäisiä päivityksiä (kuten videopeli God of Waria (2018) käsittelevä päivitys) tai sarjoja, kuten sukupuolen representaatioita keskiajalla eri näkökulmista tarkasteleva Sexism, gender, and the Middle Ages.
Blogina aloittanut sivusto on nyt arkeologi FM Ulla Moilasen päätoimittama arkeologinen verkkojulkaisu, johon toimituskunnan lisäksi kirjoittavat vierailevat tutkijat arkeologiasta eri aikakausilta meillä ja muualla. Julkaisun kautta asiantuntijoille voi esittää arkeologiaa käsitteleviä kysymyksiä, joihin vastataan julkaisun kirjoituksissa, mutta julkaisussa esitellään myös arkeologisen tutkimuksen ajankohtaisia uutisia. Keskiaikaa sivustolla ollaan käsitelty muun muassa Kaarinan Kuusiston Kappelinmäen kautta ja keskiaikaisen puujalan yhteydessä.
Tietokirjailija ja Suomen ruotsinkielisestä rahvaanuskosta väitöskirjaa tekevä Karolina Kouvola kokoaa Obskuriteettikabinettiin katsauksia historian ja myyttien kummallisuuksiin – kummitustarinoihin, yliluonnollisiin uskomuksiin ja outoihin tapahtumiin. Blogi käsittelee myös uudempia aikoja, mutta keskiajalle päästään esimerkiksi magian historiaa kartoitettaessa: Magian historiaa: keskiajan loitsukirjojen muinainen tausta.
1700-luvun sanomalehtiaineistoista väitöskirjaa aloittava Kaisa Kyläkoski on pitkään kirjoittanut blogia historiasta – vaikka kirjoitukset painottuvat uudempiin aikoihin, Kyläkoski on kirjoittanut opintojen ja konferenssivierailujen pohjalta myös keskiajasta. Keskiaikaa koskevat kirjoitukset löytyvät koottuina asiasanan alta. Konferenssiraporttien lisäksi listasta löytyy esimerkiksi sarja Suomen keskiaikaisista piispoista.
* * *
Puuttuuko listasta jokin blogi? Keräämme Glossan sivuille tietoa tutkijoiden ylläpitämistä keskiaika-teemaisista blogeista ja sivustoista ja esittelemme niitä kesän aikana Glossan blogissa. Voit tutustua listaan täältä: http://www.glossa.fi/wp/?page_id=41. Ehdota puuttuvaa sivustoa laittamalla viestiä Glossan tiedotusvastaavalle.
(Kirjoitusta korjattu 27.5. klo 9:00: aiemmin Kalmistopiiriin viitattiin blogina, tämä on nyt korjattu verkkojulkaisuksi.)
