Kirsi Kanerva ja Anita Geritz
Naishistoriaa voi lähestyä monenlaisella lähdeaineistolla ja kysymyksenasettelulla. Naisten aseman historian ja naisiin kohdistuneiden asenteiden lisäksi tutkijat ovat esimerkiksi kiinnittäneet huomiota sellaisiin naistoimijoihin ja -kirjoittajiin, jotka ovat jääneet historiankirjoituksessa vähemmälle huomiolle, sekä siihen, miten menneet naiset itse kuvasivat omaa toimintaansa. Seuraavassa tarkastellaan lähemmin paria myöhäiskeskiajan naishistoriaa käsitellyttä väitöstutkimusta, joiden antia on kuultu aiemmin myös Glossan järjestämässä naishistorian teemaillassa ”Female Agency in Late Medieval and Early Modern Europe”.
Charlotte Cederbom: naistoimijat oikeudenkäynneissä 1350-1450
Helsingin yliopistosta väitellyt Charlotte Cederbom on tarkastellut tutkimuksessaan oikeuskäytäntöjä Ruotsin valtakunnassa vuosina 1350-1450 keskittyen erityisesti avioituneiden naisten toimintamahdollisuuksiin. Cederbomin tutkimus on perustunut laajalle lähdeaineistolle, jonka pohjalta hän on vertaillut ja tutkinut sekä lainkirjainta että varsinaista käytäntöä.
Maunu Eerikinpojan maaseutualueita koskeva maanlaki (erotuksena kaupunginlaista) tuli voimaan vuonna 1350. Se oli ensimmäinen koko valtakunnan kattava laki ja pohjautui pääosin Itä-Göötanmaan sekä Upplannin maakuntalaeille. Tutkittuna ajanjaksona Ruotsissa oli käytössä edunvalvontajärjestelmä, jossa edunvalvoja/huoltaja, målsman, huolehti naisten edustamisesta näiden suorittaessa erilaisia oikeustoimia, esimerkiksi heidän myydessä, vuokratessa tai lahjoittaessa omaisuuttaan. (Sana målsman voidaan joissain yhteyksissä kääntää puhemieheksi, erityisesti silloin, kun målsman toimi toisen miehen lukuun. Tässä järjestelmässä valta ei siirtynyt pois, vaikka toinen puhuikin toisen puolesta.)
Målsman-järjestelmä siirtyi maanlakin Itä-Göötanmaan maakuntalaista. Ainoat maininnat målsmanista ja miehestä naisen holhoojana ovatkin etelässä göötanmaalaisissa laeissa, kun taas pohjoisemmassa, Sveanmaan alueella, johon myös Uplanti kuului, termiä ei laeissa esiintynyt. Sveanmaan alueen laeissa ei myöskään tunnettu järjestelmää, jossa miespuolinen holhooja olisi toiminut naisen edustajana. Vaikka Uplannin maakuntalaki ei tuntenutkaan målsman-termiä ja siihen liittyvää järjestelmää, Maunu Eerikinpojan maanlakiin tämä termi sisällytettiin. Lain mukaan vaimon edustajana toimi tämän aviomies, vaikkakin avioliiton solmineet naiset olivat täysivaltaisia ja oikeudenkäyntikelpoisia. Aviomies edusti vaimoaan oikeusjutuissa ja hallitsi omaa ja vaimonsa maaomaisuutta.
Cederbomin tutkimus on osoittanut muun muassa sen, että naisten mahdollisuudet tehdä oikeustoimia poikkesivat usein käytännössä siitä, mitä laki saneli. Avioliiton solmineet naiset saattoivat edustaa itseään käräjillä ja osallistua oikeudenkäynteihin, vaikkakin naiset osallistuivat oikeusprosesseihin huomattavasti vähemmän kuin miehet. Naisten toimijuuden aste vaihteli kuitenkin muun muassa sen mukaan, millaisesta oikeustoimesta oli kyse. Perinnön ollessa kyseessä naisia oli toimijoina paljon. Avioliitto statuksena oli naisille tärkeä. Hämmästyttävä löydös Cederbomin tutkimuksissa oli se, että vaimot olivat aktiivisempia toimijoita kuin lesket, vaikka tutkimuksissa on usein korostettu nimenomaan leskien mahdollisuutta tehdä omaisuutta koskevia päätöksiä ja oikeustoimia. Panttaamisen osalta naiset olivat harvoin toimijoina. Miehet hoitivat tällaisissa tapauksissa usein naisen omaisuutta tämän puolesta.
Kun miehille omaisuus oli enemmänkin vallan työkalu, käyttivät naiset sitä läheistensä hyväksi, esimerkiksi tekemällä lahjoituksia ystäville, perheenjäsenille tai kirkolle. Avioliitossa olevilla naisilla oli myös mahdollisuus vaikuttaa omaan maaomaisuuteensa eli heillä oli mahdollisuus hyötyä siitä, mitä omistivat.
Vaikka naiset eivät esiintyneetkään oikeudenkäynneissä yhtä paljon kuin miehet, ei tämä ollut seurausta målsman-järjestelmän omaksumisesta. Järjestelmää ei todennäköisesti omaksuttu Göötanmaan pohjoispuolella ennen kuin seuraavina vuosisatoina, eikä näin ollen näytä siltä, että Ruotsissa olisi Cederbomin tarkastelemana ajankohtana ollut jonkinlaista yhtenäistä målsman-järjestelmää. Käytännössä naisilla oli pohjoisessa osassa valtakuntaa hieman laajemmat mahdollisuudet toimia kuin Ruotsin eteläosassa eläneillä naisilla.
Sini Mikkola: naiskirjoittajia reformaatioajan Saksassa
Sini Mikkola on käsitellyt väitöskirjassaan Martti Lutherin (1483–1546) teksteissään ilmentämiä mies- ja naiskäsityksiä. Glossan naishistorian teemaillassa Mikkola tarkasteli lähemmin naisten toimijuutta kirjoittajina 1500-luvun Saksassa. Illan aikana Mikkola nosti käsittelyssään esille useita reformaation ensimmäiseen sukupolveen kuuluneita merkittäviä naisia, jotka ottivat kirjoituksillaan kantaa reformaatioon mutta jotka suomalaisessa tutkimuksessa ovat jääneet suhteellisen tuntemattomiksi. Näistä esimerkiksi Argula von Grumbach (n. 1492–1554/7) kirjoitti kahdeksan pamflettia, jotka kiersivät Saksassa. Argula von Grumbach kuului aatelistoon ja hän kirjoitti pamflettinsa itse, mutta ei saanut kannustusta kirjoittamiseen mieheltään.
Muita Mikkolan esille ottamia naiskirjoittajia olivat esimerkiksi Katharina Schütz Zell (1498–n. 1562?), jonka aviomies oli ensimmäisiä evankelisia pappeja ja tuki vaimonsa kirjoittamista. Katharina Schütz Zell julkaisi tekstejään yli 30 vuoden ajan. Caritas Pirckheimerin (1467–1532) veli taas oli Lutherin seuraaja, mutta luostarin abbedissana Caritas itse koki Lutherin uudistukset uhkana ja kritisoi niitä esimerkiksi pamflettina julkaistussa kirjeessään. Dorothea von Mansfell (1493–1578) kirjoitti hänkin itse. Hän kirjoitti myös ”lääketieteellisiä” eli parantamiseen liittyviä tekstejä ja oli yksi niistä monista saksalaisista aatelisnaisista, jotka tunnettiin parantajina. Dorothea tunnettiin valmiudestaan auttaa ihmisiä sosiaalisesta ja uskonnollisesta taustasta riippumatta, ja hän myös tarjosi neuvojaan kirjeitse Martti Lutherille, joka kärsi päänsäryistä ja huimauksesta.
Reformaatiota kommentoineista kirjoittajista esimerkiksi Katharina Schütz Zell hyödynsi usein teksteissään Raamatun sitaatteja puolustaessaan uskoaan, ja perusteli Raamatun kohtiin vetoamalla omaa oikeuttaan toimia ja esittää kantansa. Kirjoittavat naiset tiesivät, että heidän piti oikeuttaa toimintansa, ja Raamatun auktoriteetin valossa naisten toimijuus oli hyväksyttävissä. Naiset myös käyttivät heihin yhdistettyä ”heikkoutta” retorisena puolustuksena vetoamalla esimerkiksi siihen, miten ’heikoista tulee vahvoja ja vahvoista heikkoja’. Heikkouteen viittaaminen oli itsessäänkin retorinen keino – kirjoittajan korostunut nöyryys ja omiin vajavaisuuksiinsa viittaaminen oli monissa tekstilajeissa yleistä. Kuitenkin naisten ajateltiin 1500-luvulla usein todella olevan miehiä heikompia ja vähemmän älykkäitä, joten naiskirjoittajien piti erityisesti pohtia, miten kuvasivat toimintaansa kirjoittajina.
Edellä mainittu Katharina Shütz Zell ei teksteissään vähätellyt itseään, mutta Mikkola toi myös esille, etteivät naiskirjoittajat välttämättä suoneet muille naisille samaa oikeutta kirjoittaa ja esittää uskontoa koskevia näkemyksiä. Sen sijaan he saattoivat katsoa itse olevansa erityistapauksia ja toimivansa Jumalan erityisestä armosta. Caritas Pirckheimer ja Dorothea von Mansfell vetosivat paitsi Jumalan armoon, myös omaan ikäänsä ja kokemukseensa.
Käytännössä sosiaalinen status ja verkostot olivat tärkeässä asemassa siinä, mikä määritti naisten toimijuuden rajoja ja mahdollisuuksia. Aatelistoon kuuluvilla naisilla oli luonnollisesti keskimäärin paremmat mahdollisuudet osallistua reformaatiota koskevaan keskusteluun kuin muilla naisilla jo pelkästään senkin vuoksi, että he hallitsivat kirjoitustaidon – sen lisäksi, että heillä oletettavasti myös oli aikaa tällaisiin kirjoitustehtäviin. Reformaation alkuajat olivat verrattain suotuisaa aikaa maallikko- ja naiskirjoittajille. Kun kirkon institutionalisoituminen eteni ja evankelinen liike stabilisoitui 1500-luvulla, naiset ja heidän äänensä joutuivat jälleen taka-alalle.
Charlotte Cederbomin ja Sini Mikkolan väitöskirjat ovat avoimesti luettavissa verkossa:
Cederbom, Charlotte. 2017. The Legal Guardian and Married Women: Norms and Practice in the Swedish Realm 1350-1450. Helsinki: Helsingin yliopisto. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/229242
Mikkola, Sini. 2017. “In Our Body the Scripture Becomes Fulfilled”: Gendered Bodiliness and the Making of the Gender System in Martin Luther’s Anthropology (1520–1530). Helsinki: Helsingin yliopisto. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/228638