Olli Lampinen-Enqvist
Glossa järjestää vuosittain viidestä kahdeksaan kuukausiesitelmää, joissa keskiajan asiantuntijat esittelevät omaa tutkimustaan. Helmikuun esitelmässä 24.2. apulaisprofessori (Turun yliopisto, TUCEMEMS) Kirsi Salonen puhui keskiajalla Roomassa käsitellyistä ruotsalaisista oikeustapauksista. Sacra Romana Rota, viralliselta nimeltään Audientia Causarum Sacri Palatii, toimi Rooman kaupungin ja hiippakunnan alueella ensimmäisen asteen kirkollisena tuomioistuimena, mutta erityisen tärkeä oli sen rooli katolisen kirkon korkeimpana tuomioistuimena, jolle saattoi valittaa paikallistason (eli muiden hiippakuntien) päätöksistä kautta läntisen kristikunnan. Periaatteessa Rotan tuomiovaltaan kuuluivat kirkkoa ja papistoa koskevat asiat, mutta se käsitteli myös muita paavin tärkeinä pitämiä oikeusjuttuja. Tuomioistuin toimi 1200-luvulta lähtien ja sijaitsi paavin kuuriassa.
Salonen on tutkinut Rotan oikeustapausten kulkua, kestoa ja määriä Manualia Actorum -sarjan pohjalta. Sen materiaali on fragmentaarista eikä siitä pääse kiinni tapausten yksityiskohtiin. Lyhyet merkinnät yksittäisistä käsittelykerroista eivät aina kerro edes jutun molempia osapuolia tai aihetta. Usein päätökset keskiaikaisen oikeuskäytännön mukaan palautettiin jutun lopuksi riitelijöille, eikä Rotalla ollut kiinnostusta niiden arkistoimiseen. Luokiteltavissa olevien prosessien perusteella voidaan kuitenkin sanoa, että niistä noin kahdeksankymmentä prosenttia koski virkariitoja. Lisäksi käsiteltiin omaisuus- (14%) ja avioliittokiistoja (1%). Muita sekalaisia prosessityyppejä oli noin 5%. Kiinnostava löytö on, että suurin osa prosesseista oli volyymiltaan pieniä: noin seitsemääkymmentä prosenttia tapauksista käsiteltiin alle kymmenen kertaa, yleensä vain kerrasta kolmeen. Riitaa oli mahdoton ratkaista kanonisen lain puitteissa näin nopeasti, eli lyhyet prosessit kertovat kesken jätetyistä käsittelyistä. Ilmeisesti oikeusistuinta siis käytettiin omien etujen ajamiseen ja vastapuolen pelotteluun, mutta vaivalloisesta prosessista luovuttiin, jos se ei tuottanut toivottuja tuloksia tai asia ratkesi muuten. Salonen arvioi, että käytännössä kuurian koneiston voitelu tuli helposti myös kalliiksi toiveikkaalle käräjöitsijälle.
Ruotsalaisia tapauksia käsitellyssä materiaalissa oli kaksitoista. Ne noudattavat yleistä jakaumaa tapausten tyypeissä ja prosessien kestoissa, vaikka otos ei olekaan tilastollisesti edustava. Koko maa on melko hyvin edustettuna, mutta suuremmista hiippakunnista tapauksia on enemmän. Esimerkki lyhyestä prosessista on Turun tuomiorovastin virkaa koskeva merkintä. Se on päivätty 2.3.1493, eikä siinä ole kantajan tai vastaajan nimeä. Tapauksen kontekstia voi vain arvailla. Samoihin aikoihin oli meneillään kiista erään Petrus Benedictin virkanimityksestä, jonka seurauksena koko Turun tuomiokapituli oli julistettu kirkonkiroukseen. Salosen mukaan onkin mahdollista, että joku kuuli asiasta ja halusi riitauttaa tuomiorovastin viran saadakseen sen itselleen. Kovin tosissaan tätä kesken jäänyttä, vajaavaisesti dokumentoitua prosessia ei kuitenkaan käyty.
Pidemmästä prosessista esimerkkinä on Mynämäen virkakiista. Ensimmäinen maininta prosessista on päivätty 9.3.1491 ja viimeinen 14.12 samana vuonna. Yhteensä merkintöjä on neljätoista. Turun piispa Konrad Bitzin kuolema kesällä 1489 aiheutti virkajärjestelyjä tuomiokapitulissa: Maunu Särkilahdesta tuli uusi piispa, ja hänen entiset virkansa vapautuivat. Tuomiorovastin viran sai Laurentius Suurpää, mutta Mynämäen seurakunta ja tuomiokirkon Pyhän ruumiin prebenda jäivät vapaiksi. Saksalainen virkojenmetsästäjä Henricus Meyer tarttui tilaisuuteen, mutta Turussa ei haluttu nimittää Meyeria kumpaankaan virkaan. Meyerin torjumiselle oli muodollisia perusteita: Mynämäki oli regaalipitäjä, jossa nimitykset vaativat kuninkaan suostumuksen, eikä Meyer täyttänyt myöskään kielivaatimuksia. Pyhän ruumiin prebendan perustamisasiakirjassa puolestaan vaadittiin viranhaltijalta läsnäoloa.
Meyer lähetti paaville kaksi anomusta 1489 ja 1490, mutta virkanimitys torpattiin Turussa. Niinpä Meyer käynnisti Rota-prosessin. Verrattain pitkästä käsittelystä huolimatta prosessi jäi kesken. Vanha historiankirjoitus on pitänyt Meyeria Mynämäen kirkkoherrana, mutta tästä ei ole vahvaa näyttöä. Seuraava tunnettu maininta virasta on keväältä 1500. Siitä käy ilmi, että ennen virkaa nyt tavoittelevaa Hans Braskia sitä piti hallussaan muuan uppsalalainen klerkki Henricus Suare ja tämän jälkeen henkilö, jolta puuttui asianmukaiset pappisvihkimykset. Yhdeksään vuoteen tuskin jäi aikaa Henricus Meyerin kaudelle.
Esitelmästä kävi hyvin ilmi toisaalta Sacra Romana Rotan merkitys kansainvälisenä toimijana, johon niin ulkopuoliset virantavoittelijat kuin paikallisetkin saattoivat vedota voittaakseen hiippakuntatason vastustuksen, ja toisaalta paikallistoimijoiden suuri vaikutusvalta päätösten lopullisessa toimeenpanossa; kesken jätettyjen prosessien yleisyys kertonee osaltaan kantajien realismista sitkeän vastarinnan edessä.
Lue lisää:
Kirsi Salonen: Kirkollisen oikeudenkäytön päälähteillä. Sacra Romana Rotan toiminta ja sen oikeudellinen tausta myöhäiskeskiajalla ja uuden ajan alun taitteessa. Suomen kirkkohistoriallisen seuran toimituksia 221. Suomen kirkkohistoriallinen seura 2012.
[really_simple_share]