Reima Välimäki
Mitä ennen Agricolaa? Glossan kuukausiesitelmässä 15.9.2015 professori Kaisa Häkkinen vei kuulijat ”suomen kirjakielen isän” taakse, vanhimpiin suomenkielisiin teksteihin. Agricolaa ei työnnetty jalustalta, mutta kuulijat joutuivat viimeistään nyt uudistamaan käsitystään suomen kielen tyhjästä luoneesta itsenäisestä kääntäjästä. Kääntäjiä ja käännöksiä oli nimittäin useita yhtäaikaisia, vaikka niistä säilyneet jäänteet ovat hajanaisia.
Vanhimpia suomen kirjakielen merkkejä ei pidäkään etsiä painetuista suomenkielisistä teksistä, vaan käsikirjoituksista ja keskiaikaisten messukirjojen lisälehdiltä. Turun hiippakuntaa varten oli painettu oma messukirja Missale Aboense 1488. Katolisesta sisällöstä huolimatta se säilyi käytössä pitkään vielä reformaatioaikana, ennen kuin painettua suomenkielistä kirjallisuutta oli saatavilla. Kulttiuudistus, joka velvoitti kansankielen käyttöön, pantiin nimittäin toimeen jo 1530-luvulla. Agricolan kääntämiä teoksia alkoi ilmestyä vasta seuraavalla vuosikymmenellä, ja painettu messukirja Messu eli Herran Echtolinen julkaistiin vasta 1549. Näin ollen ei ole ihme, että käännöksiä tehtiin tarpeen mukaan. Joskus papit todennäköisesti käänsivät suoraan latinan tai ruotsinkielisestä tekstistä, mutta omia käännöksiä myös kirjoitettiin muistiin. Kangasalan Missale Aboensen lisälehdille on kirjoitettu suomenkielinen messu, ja sitä voidaan pitää ratkaisuna ajalta, jolloin seurakunnassa ei vielä ollut painettua suomenkielistä messukirjaa.
On myös hyvin mahdollista, että ensimmäiset käännökset tehtiin Ruotsin puolella. Tukholman suomalaisessa seurakunnassa suomenkieliset palvelukset nimittäin otettiin käyttöön ennen kuin vaikkapa Turussa. Vanhin tunnettu suomenkielinen käsikirjoitus onkin ns. Uppsalan evankeliumikirjan katkelma noin vuodelta 1537. Käsikirjoituksen omistushistoria ei ole täysin tiedossa, mutta on aivan mahdollista, ettei evankeliumikatkelmaa ole koskaan käytetty Suomen puolella vaan Ruotsissa.
Suomessa Agricolan aikalaisia, mutta itsenäisiä kääntäjiä oli Rauman kappalainen ja koulumestari Mathias Westh. Hän on kirjoittanut suurimman osan Westhin koodeksin nimellä tunnetusta, pääosin suomenkielisestä ja 1540-luvulta peräisin olevasta kirkollisten toimitusten käsikirjasta. Westhin koodeksi, Uppsalan evankeliumikirjan katkelma ja muut suomalaiset keskiajan ja 1500-luvun käsikirjoitukset ovat nyt työn alla Codices Fennici-hankkeessa. Tavoitteena on saada tämä osa kulttuuriperinnöstä kuvattua ja verkkoon kaikkien saataville. Westhin koodeksia voi ihailla jo täällä.
Muut varhaiset käännökset ovat myös paljastaneet, että niiden takana täytyy olla vanhempi, jaettu kielenkäyttö. Aiemmin esimerkiksi ”jalopeura” -sanaa on pidetty Agricolan luomuksena, mutta kun sekä Uppsalan katkelma että Westhin koodeksi puhuvat ”kiljuvasta jalopeurasta” samassa merkityksessä kuin Agricola, täytyy käytön olla varhaisempaa perua. Kuinka paljon vanhempaa, siihen on professori Häkkisen mukaan paljon vaikeampi vastata. Toki täytyy muistaa, että jo keskiajalla saarnaattiin ja rukoiltiin kansankielellä, eli suomenkielisen käsitteistön olemassaolo on täysin ymmärrettävää.
Luento oli paitsi kiehtova matka suomen kielen vanhimpiin kirjattuihin vaiheisiin, myös eriomainen esimerkki tämänhetkisestä keskiajantutkimuksesta. Uudet löydöt edellyttävät useiden tutkijoiden ja eri tieteenalojen yhteistyötä. Vanhojen kirkollisten käsikirjojen tutkimukseen on osallistunut suomen kielen tutkijoiden lisäksi kirkkomusiikin, kirkkohistorian ja kodikologian (käsikirjoitustutkimuksen) asiantuntijoita.
Lue myös Ville Wallan aiempi blogikirjoitus Codices Fennici –hankkeesta.