Marika Räsänen
Mutta kuka on nuori tutkija? Tämä ja monta muuta kysymystä mielessäni osallistuin 7. huhtikuuta ”Nuorten tutkijoiden päivään” (Journée Jeunes Chercheurs) Poitiersin yliopistossa. En ollut varma olinko itse ”nuori tutkija” ja olisiko minun pitänyt olla etunenässä ehdottamassa omaa paperiani päivään. Nuoruuteni tutkijana on tullut selväksi erityisesti Suomen Akatemian ja vastaavien hauissa, joissa erityisesti kehotetaan kuvaamaan omaa postdoc-koulutuspolkua, miten se tekee minusta itsenäisen tutkijan ja kuka tätä kasvua ohjaa jne. Tämän polun kuvaaminen on joskus tuntunut vähintäänkin huvittavalta; vaikka olen toki saanut tukea ja ohjausta monilta loistavilta tutkijoilta polkuni varrella, on meidän pienessä tiedemaailmassamme jo kandityötä tekevä monta kertaa aiheensa verrattain hyvä asiantuntija kotimaisissa ympyröissä. Näin ollen oma tutkijuus kehittyy varsin varhain. Itsenäistymme keskimäärin erinomaisen hyvin ja luomme omia asiantuntija- ja kontaktiverkostojamme viimeistään väitöskirjavaiheessa.
Kuka sitten on nuori tutkija Ranskassa? Tämä selvisi jo aamukahvilla ennen varsinaista seminaariavausta: nuoreksi tutkijaksi tituleerataan yleensä väitöskirjan tekijää, meidän nykyisessä hallintokielessämme jatko-opiskelijaa tai tohtorikandidaattia. ”Ranskassa nuoreksi tutkijaksi voidaan yhtä hyvin kutsua maisterivaiheen opiskelijaa tai henkilöä, jonka väitöksestä on kulunut muutama vuosi”, teroittaa minulle asiaa Amelie Rigollet, nuori keskiajantutkija Poitiersin yliopistosta. Tämä tasa-arvoisuus ilahduttaa minua: eihän ole kovin montaa viikkoa siitä, kun tieteellisen läpimurron tehnyttä tutkijaa tituleerattiin Turun yliopiston virallisessa tiedotteessa ”opiskelijana” eikä edes jatko-opiskelijana, kuten vähintäänkin olisi kuulunut tehdä.
Päivän, jonka teemana oli Les instruments de pouvoir, järjesti Janua, antiikin ja keskiajan maisteri- ja tohtoriopiskelijoiden yhteinen yhdistys, toisin sanoen nuorten tutkijoiden yhdistys. Vahvan tukensa päivälle antoivat Poitiersin yliopiston antiikin ja keskiajantutkimuskeskukset. 10-vuotisjuhlaa Januan järjestämänä viettänyt päivä on Ranskan vanhimpien joukossa, mutta viime vuosina vastaavia jatkokoulutuksen osana toimivia päiviä on ryhdytty järjestämään monissa paikoissa. Olin utelias kuulemaan, millaisista aiheista ranskalaiset nuoret tutkijat olivat kiinnostuneita. Tästä sain kapean mutta laadukkaan käsityksen kuuden puhujan esitelmistä. Kapean sikälikin, että Januan CFP:iin oli vastannut 40 nuorta tutkijaa ympäri Ranskaa ja ranskankielistä Eurooppaa. Kiinnostuneet voivat tutustua päivän esitelmäaiheisiin täältä ja lukemalla ne ensi vuonna vertaisarvioituina artikkeleina Januan verkkojulkaisusta Annales de Januasta. Kaiken kaikkiaan jututtamani Amelie Rigollet arvioi lopulta päivän yhdeksi merkittävämmäksi anniksi verkostoitumisen varsin vapaamuotoisessa seminaarissa nuorten ja vähän vanhempienkin tutkijoiden kesken.
Aina kiinnostuneena siitä, kuinka keskiaikaa opiskellaan ja tutkitaan maissa, joissa pitkät traditiot ovat rikkaus, ja joskus epäilemättä myös taakka, odotin jo etukäteen päivältä paljon ja se yllätti minut täysin. Eikä niinkään tieteellisellä annillaan vaan tasa-arvoisuuden vaikutelmallaan. Vaikka olimmekin Ranskassa, missä égalitélla on erityiset perinteensä, en ollut ymmärtänyt miten vahvoina ne voivat elää tiedeyhteisössä. Ranskassa nuori tutkija, siis jo maisteriopiskelija, on tutkija. Entä Suomessa? Kielenkäyttö ja käytännöt yliopistoissa ovat viime vuosina korostaneet väitöskirjatutkimuksen opiskeluluonnetta. Kuitenkin monet nuoret tutkijat, joita tohtorikoulutettaviksi kutsutaan, tutkivat, julkaisevat ja opettavat siinä missä vanhemmat kollegansa. Olisiko yliopiston aika alkaa taas arvostaa myöntämiään ylempiä korkeakoulututkintoja ja kutsua tutkijauralla olevia maistereita vaikkapa nuoremmiksi tutkijoiksi, kuten Tieteentekijät on jo vuosia esittänyt?
Kirjoittaja on vierailevana tutkijana Centre d’études supérieures de civilisation médiévale –keskuksessa, Poitiersin yliopistossa.