Mikko Myllyntausta
Helsingin yliopistolla vietettiin maaliskuussa viikko pohtimassa pyhää, pyhän pyhyyttä ja pyhän esittämistä pyhänä tai ei-pyhänä. Thure Gallén -säätiön, Glossan, Historiska föreningen i Finlandin sekä Helsingin yliopiston CENSin (Centre for Nordic Studies) voimin järjestettiin kurssi From the sanctuary to the museum: Displaying the sacred, jossa keskiössä oli pyhien esineiden ja asioiden alkuperäiset merkitykset ja niiden esittäminen nykyään esimerkiksi museoissa tai tieteellisessä tutkimuksessa. Kurssia saapui Helsinkiin johtamaan Jarl Gallén -palkinnon saanut professori Lena Liepe Oslon yliopistosta, ja koko kurssiryhmä oli hyvin kansainvälinen. Osanottajia oli pohjoismaiden lisäksi Italiasta ja Turkista asti.
Suurimmat painotukset kurssilla olivat erityisesti keskiajassa ja keskiaikaisten esineiden tutkimuksessa. Erityisen suurta huomiota kurssilla saivat keskiaikaiset reliikit, jotka sattuivat liittymään useampien kurssiin osallistuneiden tutkimuskohteisiin. Tästä kontekstista tarkastellen olin itse kurssilla vähemmistössä ja poikkeuksellinen tapaus, koska en tutki eurooppalaista keskiaikaa. En lähellekään. Itse asiassa oma tutkimukseni on tästä näennäisesti hyvin kaukana 1800-luvun Tyynenmeren alkuperäiskansoissa.
Minulla oli kuitenkin kahtiajakoinen kiinnostus kurssia kohtaan. Toisaalta pyhyyden problematisointi ja siihen kurssilla liitetyt etnografiset vertaukset tarjosivat paljon pohdittavaa alkuperäiskansojen pyhistä ja niiden esittämisestä. Toisaalta omista tutkimuskohteistani huolimatta koko (vielä lyhyehkö) museourani on sattunut keskittymään keskiaikaan ja uuteen aikaan liittyviin museoihin. Tältä kannalta kurssin museologiseen pyhän esittämiseen suuntautunut näkökulma herätteli minussa myös ammatillista kiinnostusta. Näin ollen, vaikka omat aiheeni vaikuttavatkin melko kaukaisilta kurssiin verrattuina, viikko meni erittäin sujuvasti äärettömän kiinnostavien ja ajatuksia herättävien aiheiden parissa.
Ensimmäisten päivien pyhyyttä ja museoita pohjustaneiden luentojen jälkeen kurssilla käsitellyt aiheet vaihtelivat hyvin laajalla skaalalla esimerkiksi norjalaisista puukirkoista Espoon museoiden kehitykseen sekä keskiaikaisista puuveistoksista ja seinämaalauksista itse tutkimiini Uuden-Seelannin maoreihin. Pitkin viikkoa kaikki kurssilaiset nimittäin esittelivät omia tutkimusaiheitaan ja niiden yhteyksiä kurssin teemoihin, ja näistä moninaisista aiheista päästiin pitkällisiin ja syvällisiinkin keskusteluihin. Luentosalissa istumisen lisäksi mukavaa konkretiaa pyhän pohtimiseen tarjosivat vierailut Kansallismuseoon, Uspenskin katedraaliin, muutamiin museoihin Helsingissä ja koko päivän vierailu Suomen Turkuun ja Turun tuomiokirkkoon. Tuomiokirkossa päästiin jopa lähietäisyydelle aitojen keskiaikaisten reliikkien kanssa.
Kuten sanottua, oma lähestymiseni kurssin aiheisiin oli hyvin erilainen kuin esimerkiksi keskiajan tutkijalla. Näin ollen hedelmällisimmät pohdinnat ja ajatukset, joita kurssista minulle nousi, olivat myös mahdollisesti erilaisesta näkökulmasta. Pyhän pohtiminen sinänsä herätti kysymyksiä sen materiaalisuudesta. Kristilliseenkin pyhään liittyy rituaalisuutta, mutta se toisinaan näyttäytyy melko materiaalisena, kun taas monilla alkuperäiskansoilla pyhä voi olla pitkälti rituaalista ja traditioihin liittyvää. Pyhä voi merkitä eri konteksteissa hyvin erilaisia asioita. Mutta kiinnostavaa yhtäläisyyttä keskiaikaisessa kristillisessä ja alkuperäiskansojen pyhässä, mikä nousi kurssilla voimakkaasti esille, oli näkemisen ja näkyvyyden suhde. Siinä missä kristilliset reliikit olivat ja ovat yleensä poissa näkyvistä tavalliselta kansalta, myös monet alkuperäiskansojen rituaalit ja esineet saattoivat olla vain tietyille ihmisille nähtävillä.
Toinen kurssilla runsaasti keskusteltu aihe, joka pätee hyvin yleisesti erilaisiin pyhiin, ja myös muihin teemoihin, on miten esineiden alkuperäisen kontekstin pitäisi vaikuttaa siihen, miten niitä esitetään esimerkiksi museoissa. Tulisiko kristillisiä reliikkejä pitää museoissa esillä, jos ne eivät keskiajalla olleet tavallisten ihmisten nähtävillä? Miten etnografisten kokoelmien mahdollisesti pyhiä esineitä tulee käsitellä suhteessa niiden alkuperäiseen käyttöön? Tuleeko näitä käsitellä pyhinä esineinä, vaikka niitä pyhinä käyttäviä yhteisöjä ei olisi enää olemassa? Tällaisiin kysymyksiin on monia näkökulmia, mielipiteitä ja arvioita mutta ikävä kyllä hyvin vähän suoria vastauksia… Mutta omasta näkökulmastani museotyön kannalta kysymystä alkuperäisen kontekstin ja museossa esittämisen tapojen suhteesta on hyvä pohtia.
Kokonaisuudessaan kurssi tarjosi paljon erilaisia aiheita, keskusteluja, kysymyksiä, kahvia, hyvää ruokaa, pyhyyttä ja monipuolisuudessaan hyvin mukavan kurssiryhmän. Tästä voi vain kiittää kaikkia järjestäneitä tahoja ja kurssiin osallistuneita!
Kirjoittaja on tohtorikoulutettava Turun yliopistossa yleisen historian oppiaineessa ja tutkii 1830-luvulla Uuden-Seelannin maoreihin liittynyttä tiedonmuodostamista ja -välittämistä. Hän on myös työskennellyt Hämeen linnassa, Turun linnassa ja Turun tuomiokirkkomuseolla.