Miika Norro
Arturiaaninen kirjallisuus, kuten nimestä voi päätellä, viittaa kirjallisuuteen, joka kertoo kuningas Arthurista ja hänen ritareistaan. Käytännössä Arthur itse jää monissakin kirjoissa sivurooliin Pyöreän pöydän ritareiden ollessa tarinoiden sankareita. Kuningas Arthurin hovi muodostaa kuitenkin kirjoille yhteisen keskuksen, jonka ympärillä tarinat tapahtuvat. Yleensä arturiaanisella kirjallisuudella viitataan nimenomaan keskiaikaisiin kirjoihin, mutta on hyvä pitää mielessä, että myös nykyiset kirjat ja elokuvat, jotka kertovat kuningas Arthurista ja hänen ritareistaan, voidaan nähdä perinteen jatkumona. Esimerkiksi itse sain ensikosketukseni arturiaaniseen maailmaan Mauri Kunnaksen Kuningas Artturin tarinoiden kautta.
Kuningas Arthurin historiallisuudesta on kiistelty pitkään, mutta arturiaanisen kirjallisuuden kannalta asialla ei ole juurikaan merkitystä. Jos Arthur on historiallinen henkilö, hän on elänyt joskus 500-luvulla, mikä tarkoittaa että hänen kuolemastaan oli ehtinyt kulua jo noin 600 vuotta, ennen kuin tarinat hänestä nousivat suosituiksi 1100-luvulla Euroopassa. Näin ollen tarinat hänestä lepäävät hyvin pitkälti kirjailijoiden mielikuvituksen varassa. Arturiaaninen kirjallisuus on siis erillään mahdollisesti eläneestä historiallisesta Arthurista. Kirjallisuus välittääkin meille kuvaa ennen kaikkea siitä, minkälaista elämä oli 1100-1400-luvuilla, jolloin meille säilyneet tarinat on kirjoitettu.
Arthurin tarinan suosio alkoi Geoffrey Monmouthilaisen 1130-luvulla kirjoittamasta Historia Regum Britanniae (Britannian kuninkaiden historia) -teoksesta, joka kertoo kuvitteellista historiaa Britannian historiasta. Teoksesta jäivät elämään kuningas Arthurista kertovat tarinat. Teos oli kuitenkin kirjoitettu latinaksi, eikä suurin osa 1100-luvun aatelistosta ymmärtänyt sitä. Tarinaan tarttuikin Robert Wace, normandialainen runoilija, joka sovitti tarinan runomuotoon normannin kielelle, muinaisranskan lähisukulaiselle. Hänen Roman de Brut (Brutuksen romaani) on kirjoitettu noin vuosina 1150–1155. Tämä kirja mahdollisti kuningas Arthurin seikkailuista lukemisen myös latinaa taitamattomille aatelisille.
Kuningas Arthur on yksi tärkeimmistä päähenkilöistä Wacen ja Geoffrey Monmouthlaisen teoksissa. Myöhemmissä teoksissa kuningas Arthur jää kuitenkin usein sivuun tapahtumien keskiöstä. Varsinaiseksi sivuhenkilöksi häntä ei ehkä voi sanoa, sillä hän on keskeinen symboli teoksessa, mutta hänen hahmonsa jää tarkoituksellisen passiiviseksi – hänestä tulee eräänlainen kiintopiste, jonka ympärille fiktiivinen maailma rakentuu ja järjestyy. Sen sijaan aktiivisiksi toimijoiksi ja kirjojen päähenkilöiksi nousevat Arthurin hovin ritarit. Tämän uuden suunnan arturiaanisessa kirjallisuudessa aloitti nykyisen Ranskan alueella asunut kirjailija Chrétien de Troyes.
Chrétien de Troyes eli noin vuosina 1135–1189 ja työskenteli ainakin kahden tuon aikakauden suuraatelisen hovissa. Hän kirjoitti varmasti ainakin viisi teosta, jotka ovat säilyneet meille asti, mutta yhden kirjansa esipuheessa hän mainitsee myös muita kirjallisia töitä, jotka ovat ilmeisesti kadonneet historian hämärään. Chrétienin ansioksi on laskettava se, että hän yhdisteli Arthurin tarinaperinteeseen vaikutteita esimerkiksi kelttiläisestä tarustosta ja myös antiikin klassisesta kirjallisuudesta.
Chrétien oli monella tapaa innovatiivinen kirjailija ja toi arturiaaniseen tarinaperinteeseen monia uutuuksia, jotka sittemmin on totuttu yhdistämään kiinteästi kuningas Arthuriin. Varmasti tunnetuin on Graalin malja, joka esiintyy ensimmäistä kertaa Chrétienin keskenjääneessä kirjassa Perceval ou le conte du Graal (Perceval eli kertomus Graalista).
Graal on Perceval-teoksessa mystinen esine. Sen ei varsinaisesti kerrota olevan maljanmuotoinen, vaikka myöhemmät kirjoittajat ovatkin sen maljaksi (tai laakeaksi vadiksi) tulkinneet. Graalin kertomus on monella tapaa hyvin salaperäinen ja kiehtova, eikä vähiten siksi, että kertomus jää kesken. Lukija ei saa lopullisia vastauksia tai selityksiä arvoituksiin, mikä on saanut ihmiset heti Chrétienin kuolemasta saakka esittämään erilaisia tulkintoja ja versioita Graalista.
Keskeneräistä Perceval-teosta jatkettiin Chrétienin kuolemaa seuranneina vuosikymmeninä ainakin neljään kertaan, mikä kertoo osaltaan tarinan kiehtovuudesta. Suoranaisten jatkojen lisäksi Graal alkoi elää omaa elämäänsä, ja nousi koko arturiaanisen maailman keskeiseksi mysteeriksi 1200-luvun aikana. Paras esimerkki tästä on niin kutsuttu Lancelot-Graal-sykli, eli valtava, useiden tuhansien nykysivujen mittainen kertomuskokoelma. Kertomuskokoelma alkaa Joseph d’Arimathie (Joosef Arimatialainen) -teoksella, jossa kerrotaan Graalin maljan alkuperästä. Sen lisäksi kokoelmaan kuuluu Merlin-velhoon, Kuningas Arthuriin ja Lancelotiin keskittyvät tarinat sekä kertomus Graalin maljan etsinnästä ja Arthurin kuolemasta.
Samaan aikaan, 1200–1300-luvuilla, kirjoitettiin myös muita uusia versioita samoista aiheista ja eri Pyöreän pöydän ritareiden seikkailuista.
Muinaisranskankielisten kirjojen lisäksi arturiaanista kirjallisuutta kirjoitettiin ja käännettiin myös monille muille kielille. Esimerkiksi saksaan käännettiin tai oikeammin kirjoitettiin uudestaan useita Chrétienin kirjoja. Hartmann von Aue kirjoitti teoksensa Erec ja Iwein jo noin vuosina 1185–1202, eli vain muutamia vuosikymmeniä Chrétienin alkuperäisten kertomusten jälkeen. Samoihin aikoihin myös Wolfram von Eschenbach kirjoitti Parzival-teoksensa Chrétienin Percevalin pohjalta. Arturiaanista kirjallisuutta sovitettiin myös italian ja espanjan eri kielimuodoille ja tarinat olivat hyvin suosittuja kaikkialla Euroopassa. Chrétienin Yvain sovitettiin myös ruotsiksi nimellä Herr Ivan lejonriddaren jo vuonna 1303.
Arturiaanisen kirjallisuuden myöhemmälle suosiolle keskeistä oli kuitenkin se, että teoksia kirjoitettiin englanniksi. Englanninkielisestä arturiaanisesta kirjallisuudesta mainitsemisen arvoisia ovat etenkin Sir Gawain and the Green Knight (Sir Gawain ja Vihreä ritari), 1300-luvulla kirjoitettu ja suuren suosion saavuttanut tarina Arthurin sisarenpojasta, ja Le Morte d’Arthur, Thomas Maloryn noin vuonna 1469 kirjoittama erittäin kuuluisa kirja, jonka yhtenä lähteenä on toiminut jo aiemmin mainittu Lancelot-Graal-sykli. William Caxton painoi Maloryn kirjan jo vuonna 1485. Le Morte d’Arthur on ollut varmasti yksi tärkeimmistä teoksista, jotka ovat luoneet kuvaa Arthurista ja Pyöreän pöydän ritareista nykykulttuurille, sillä 1800-luvulta alkanut romanttinen ja nationalistinen innostus Britannian menneisyyttä kohtaan nosti Maloryn teoksen suuren mielenkiinnon kohteeksi.
Kuningas Arthurin tarinat ovatkin olleet jatkuvan suosion ja uudelleen tulkinnan kohteena 1800-luvulta lähtien. Tarinat ovat inspiroineet taiteilijoita, kirjailijoita, säveltäjiä ja elokuvan tekijöitä. Esimerkiksi Wikipedia listaa useita kymmeniä erilaisia elokuvia, jotka kertovat Arthurista tai tämän ritareista, viimeisimpänä 2017 ilmestynyt King Arthur: Legend of the Sword.
* * *
Jos arturiaaniseen maailmaan haluaa tutustua muutenkin kuin elokuvien välityksellä, on suomalaisille tarjolla valitettavan vähän suomenkielisiä käännöksiä keskiaikaisista arturiaanisista kirjoista. (Tulevaisuudessa toivottavasti saamme muutamia uusia käännöksiä, jos allekirjoittaneen suunnitelmat Chrétien de Troyes’n teosten kääntämisestä joskus toteutuvat.) Joitakin suomennoksia keskiaikaisista arturiaanisista kirjoista löytyy, ja niiden avulla pääsee hyvin alkuun kirjallisuuteen tutustumisessa ja voi tavoittaa jotain kirjojen tunnelmasta:
Wolfram, von Eschenbach: Parsifal. (Parzival.) Suomentanut Jukka Pajukangas. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1991.
Malory, Thomas: Pyöreän pöydän ritarit. Lyhentäen suomentanut Marja Helanen-Ahtola. Karisto 1979, Hämeenlinna.
Lähes kaikista tunnetuimmista ja merkittävimmistä arturiaanisista kirjoista on tehty käännöksiä nykyenglanniksi. Alla lueteltuina nykyenglanninkielisiä versioita joistakin tässä kirjoituksessa mainituista kirjoista:
Geoffrey of Monmouth. The history of the kings of Britain: an edition and translation of De gestis Britonum (Historia regum Britanniae). Arthurian studies. 69. Michael D. Reeve (ed.), Neil Wright (trans.). Woodbridge, Suffolk: Boydell Press. 2007.
Wace: Roman de Brut. A History of the British: Text and Translation. Ed. and tr. Judith Weiss (2002) [1999]. Exeter: University of Exeter Press.
Chrétien de Troyes: Arthurian Romances. Carleton Carroll, William Kibler (Transl.). Penguin 1991.
Lancelot–Grail: The Old French Arthurian Vulgate and Post-Vulgate in Translation. Lacy, Norris J. (Ed.). New York: Garland. (Volume 1, 1992; Volume 2, 1993; Volume 3, 1995; Volume 4, 1995; Volume 5, 1996.)
Malory, Sir Thomas: Le Morte d’Arthur. Ed. Matthews, John. Illustrated by Ferguson, Anna-Marie. London: Cassell 2000.
Huomaa myös 19.9.2017 järjestettävä Kertomusten keskiaika -seminaari keskiaikaisesta kirjallisuudesta ja sen myöhemmästä käytöstä. CFP on avoinna kesäkuun loppuun. Seminaarin järjestää Turku Centre for Medieval and Early Modern Studies (TUCEMEMS).