Anna-Riina Hakala
Kun lukee osaamallaan kielellä kirjoitettua, hiljattain tuotettua ja yleistajuista tekstiä, vaikkapa sanomalehteä, voi olettaa ymmärtävänsä aika, tarkasti mistä tekstissä puhutaan ja mitä kirjoittajan valitsemat sanat merkitsevät. Tekstin kirjoittaja ja lukija jakavat, jos eivät nyt samaa paikkaa, niin ainakin saman ajan. Kulttuuripiiri on kielen ja ajan kautta yhteinen.
Keskiajan tekstien äärelle pysähtyvän tilanne on vallan toinen. Käytetty kieli voi olla jo poissa aktiivisesta käytöstä, tai sen muoto on hyvin erilainen kuin nykykieli. Kirjoittajan ja lukijan väliin jää monta vuosisataa, jossa kulttuurinen ympäristö ja maailmankuva ovat ehtineet tehdä monta volttia. Ajan kulumisen ja maailman elämisen jäljiltä sanat ovat muuttaneet muotoaan ja merkitystään arvaamattomillakin tavoilla.
Esitelmöin keskiaikaisten kirjoitusten tekstinymmärrysongelmista marraskuussa Dies Mediaevalesissa oman tutkimuskenttäni, sukupuolihistorian, näkökulmasta. Aloin kiinnittää huomiota sukupuolisuuteen ja sen harjoittamiseen liittyvän sanaston käyttöön jo lukiessani taustakirjallisuutta väitöskirjaprosessiani varten pari vuotta sitten. Näytti siltä, että riippuu tutkimuksesta ja tutkijasta, miten esimerkiksi siveys ja selibaatti ja muut seksuaalista aktiivisuutta kuvaavat sanat suhteutetaan toisiinsa merkityksen tasolla. Toisaalta annetut merkitykset viittasivat epäilyttävän yksimielisesti sydänkeskiaikaisen maailmankuvan ruumis- ja seksuaalikielteisyyteen. Kirjallisuudesta nousi vieno, mutta selvästi havaittava pimeän keskiajan ummehtunut tuoksu.
On totta, että jotkin keskiaikaiset ajattelijat, joita siteeratut tutkimuksetkin käsittelevät, suhtautuivat seksuaalisuuden harjoittamiseen myös oikein solmitussa avioliitossa aidosti esteenä pyhittymiselle. Kielteistä suhtautumista ei voi kuitenkaan automaattisesti ottaa tulkinnalliseksi lähtökohdaksi. Varsinkin 1100- ja 1200-luvulla seksuaalikielteisyys ei ollut normi, vaan mainstream-kirkossa torjuttujen marginaaliryhmien, kuten kataarien, asenne. Sukupuoliyhdyntää ja avioliittoa käytettiin runsaasti vertauskuvallisesti puhuttaessa kristinuskon ylevimmästä ulottuvuudesta, kirkon ja Jumalan suhteesta. Tämä edellyttää lähtökohtaisesti varsin myönteistä kuvaa seksuaalisuudesta ja ruumiillisuudesta: muuten taivaan autuutta ei voisi kuvata pätevästi esimerkiksi aviovuoteena.
Tutkimuskirjallisuus on keskiajantutkijan työkalu, jonka avulla voi enkulturoida itsensä tarkastelemansa ajan ja paikan kulttuuriin ymmärtääkseen lähdetekstejä paremmin. Koska kirjallisuuden kirjoittajat ovat yhtä kaukana keskiajasta kuin sitä lukevat kulttuurimatkaajat, väärinymmärrysten riski on suuri. Tutkijat ovat kuin ulkomaalaisia vieraassa maassa, jotka yhdessä yrittävät opetella paikallisia tapoja ja kieliä ilman paikallista mentoria.
Tämän vuoksi esimerkiksi sukupuolisanastolle annettuja merkityksiä ei voi ottaa annettuna, muuten voi päätyä toistamaan samaa kielivirhettä kuin matkatoveri. Kuten aina tieteen tekemisessä, on helpompaa tuudittautua tuttuun ja turvalliseen, myötäillä konsensusta, vaikka se ei olisi loppuun asti perusteltua. Jotta keskiajan kulttuurista muodostuisi oikea kuva, onkin aika ajoin pysähdyttävä ilmeisen äärelle ja haastettava paitsi oma, myös muiden kyky ymmärtää, mistä keskiajan tekstit todella puhuvat, kun ne puhuvat vaikkapa seksuaalisuudesta. Tiedänkö todella, mitä aikalainen mahtoi tarkoittaa puhuessaan siveydestä, ja ennen kaikkea olenko tietoinen siitä, mitä itse sanalla ymmärrän?
Kirjallisuuden lisäksi tutkijan tärkeä työkalu on itsereflektio. Kuten Anita Geritz tiivisti Dies Mediaevales konferenssin antia aiemmassa Glossae -blogikirjoituksessaan, lähteitä tulee ilman itsekritiikkiä helposti käytettyä omana peilinä. Sukupuolisuuden ja seksuaalisuuden kohdalla peiliefekti syntyy helposti, sillä nämä ominaisuudet ovat osa ihmislajin luonnetta, joka oli keskiajallakin pääosin sama kuin nyt.
Ihmisyyden samankaltaisuus on pohja sille, että voimme ymmärtää mitään keskiajan lähteistä. Väliin jäävät vuosisadat asettavat kuitenkin tutkijalle haasteen: kulttuurin ja ajattelun muutokset ovat väistämättä osa sitä suodatinta, jolla tutkija seuloo lähteitään. Jotta voisi ymmärtää tutkimuksensa kohdetta mahdollisimman todenmukaisesti, on tutkittava paitsi lähteitään, myös sitä, mitä se kulttuuri jossa itse elän on syönyt ja kätkee mahaansa.