Lam Le
Vietin kevätlukukauden 2017–2018 vaihdossa Belgiassa, Universiteit Gentissä. Yksi suorittamistani kursseista oli maisteritasoinen seminaarikurssi Capita Selecta Ancient History, joka siis oli eräänlainen johdanto myöhäisantiikin tutkimukseen, jossa käsiteltiin myöhäisantiikin historiografiaa n. 300–700-luvuilla. Tietämättömänä myöhäisantiikin tutkimuksesta olisin luokitellut kyseisen ajanjakson pikemminkin varhaiskeskiajaksi. Kurssilla kuitenkin korostettiin, että myöhäisantiikin tutkimusta tulisi pitää itsenäisenä alanaan omine erityiskysymyksineen.
Sain tutustua tutkimusalaan, joka oli varsin poikkitieteellinen ja vielä suhteellisen nuori. Kun pöllähdin valmistautumattomana kurssin ensimmäiselle luennolle, olin suorittanut yhden antiikin historiaa käsittelevän pakollisen historian peruskurssin vuonna 2014 avoimessa yliopistossa. Tiesin entuudestaan myös joitakin tärkeitä nimiä kirjahistoriasta. Sanomattakin oli selvää, että pelkästään näillä eväillä ei pitkälle pötkitty. Ensimmäisen luennon lopussa koin kauhunsekaisia tunteita: tulisinko pärjäämään kurssilla ja pääsisinkö edes läpi? Kurssikaverit olivat pääasiassa belgialaisia oppilaita, jotka olivat hyvin motivoituneita ja aihealueesta kiinnostuneita. Useimmat heistä olivat tehneet kandinaatintyönsä antiikin historiasta. Kurssilla oli minun lisäksi toinen osallistuja, jolle vanhempi historia oli pääosin tuntematonta (tosin kyseinen henkilö osasi sujuvasti latinaa). Tunsin olevani kurssin heikoin lenkki. Osaamiseni painottuu 1600–1900-lukujen kulttuurihistoriaan; tunsin vanhempaa aikaa hyvin huonosti. Minusta tuntui, että Rooman valtakunnan hajoamisen jälkeen muistissani oli iso musta aukko. Tämä tietysti järkytti minua suuresti. Epävarmuudestani huolimatta kahlasin heikoilla eväillä eteenpäin. Henkistä tukea sain kuitenkin mukavilta kurssikavereiltani ja professorilta, joka oli ymmärtäväinen mutta myös vaativa.
Kurssin alussa palautettiin mieleen professorin johdolla hieman antiikin tapahtumia ja antiikin historioitsijoita. Kurssin varsinainen painopiste oli kuitenkin tutkia myöhäisantiikin historioitsijoiden tekstejä aate- ja kulttuurihistorian näkökulmasta.
Kevätlukukauden aikana käytiin läpi ja luettiin useiden kirjoittajien tekstejä pääasiassa 300–700-luvuilta. Aineiston kirjo oli laaja ja me opiskelijat saimme luettavaksi englanniksi käännettyjä otteita useilta historioitsijoilta. Mukana oli sekä ei-kristittyjä että kristittyjä kirjoittajia. Lista oli monipuolinen ja kirjoittajiin lukeutuivat Ammianus Marcellinus, Augustinus, Beda, Gregorius Toursilainen, Eusebios, Cassiodorus, Prokopios, Orosius, Johannes Efesolainen, Euagrios Pontoslainen, Joosua Styliitta, Sozomenos, Johannes Biclarolainen, Victor Vitensis, Menander Suojeilja ja Thukydides.
Luennot olivat jaettu temaattisiin osioihin. Tekstin lajityypin arvioimisen lisäksi meidän piti myös huomioida ajan ja paikan vaikutusta, tekstien mahdollisia sosiaalisia funktioita sekä kulttuurisia ja sosiaalisia olosuhteita. Olennaista oli myöskin arvioida tekstien (kerronnan) avulla, miten kirjoittajat kokivat todellisuuden, miten he tuottivat todellisuutta, miten he esittivät todellisuuden, miten nämä kaikki välittyivät meille nykylukijoille ja lopuksi, minkälaisia tulkintoja me pystymme teksteistä rakentamaan. Erityisen vaativiksi osoittautuivat ne tapaukset, joissa esimerkiksi alkuperäislähde on säilynyt ainoastaan osittain. Oli myös tapauksia, joissa tiedetään lähteen olleen olemassa, mutta se on säilynyt ainoastaan mainintana tai tiivistelmänä toisen kirjoittajan työssä. Suhteellisen lyhyessä ajassa meidän piti oppia lukemaan laajaa kirjoa tekstejä ja oppia tunnistamaan niiden tiettyjä elementtejä. Sellaiset asiat kuten typologia tai ylistyspuhe olivat minulle uutta tietoa.
Jälkikäteen ajateltuna jonkinlainen tietämys antiikin ja myöhäisantiikin tutkimuksesta tai jopa kirjallisuudentutkimuksesta olisi ollut hyödyllistä. Myös kirkkohistorian tunteminen oli tärkeää. Itselleni kokemus kurssista oli samalla järkyttävä ja hyvin antoisa. Uutta tietomäärä oli ajoittain hyvin vaikeaa sisäistää, kun uusien asioiden oppiminen vaatii paljon aikaa. Toisaalta aihealue oli kiinnostava ja opin lyhyessä ajassa valtavasti myöhäisantiikista ja tutkimuksen nykytilasta. En usko, että suuntaudun koskaan tutkimuksen alalle, mutta luulen, että joitakin materiaaleja ja aihealueeseen liittyvää tutkimuskirjallisuutta voisi jatkossakin lukea sivuharrastuksena.
Kirjoittaja on yleisen historian opiskelija Helsingin yliopistosta.